Luiron soiden luonto
Luiron suoalueeseen kuuluvat Kairanaapa, Hirviaapa, Lämsänaapa, Sakkala-aapa, Sokanaapa ja Sudenvaaranaapa. Suot ovat pääasiassa runsasravinteisia aapasoita, lukuun ottamatta Kairanaapaa sekä Sakkala-aavan ja Lämsänaavan keidassoita. Ympäröivien alueiden valumavesiä keräävät ja rimmikkoiset aapasuot ovat Peräpohjolan alueelle tyypillisiä, kun taas koholla olevat keidassuot ovat yleensä harvinaisia näin pohjoisessa. Luiron soille onkin erikoista, että Perä-Pohjolan suurimmat keidassuot löytyvät alueelta.
Kasvillisuus
Luiron soiden ominaispiirre on myös ravinteiden runsaus, mikä puolestaan mahdollistaa kasvuympäristön monille harvinaisille ja vaateliaille kasvilajeille. Runsasravinteiset letot ovat Suomen suotyypeistä yleensä harvinaisia, sillä niitä on luonnostaan vähän ja suuri osa niistä on raivattu pelloiksi. Luiron soilla kuitenkin kolmannes alueen aapasoista on lettoja, mikä tekee alueesta luonnonsuojelun kannalta arvokkaan. Erityisesti koivuletot ovat tunnusomaisia alueelle.
Hirviaavalta löytyy reheviä koivulettoja sekä monipuolista räme- ja korpikasvillisuutta. Kairanaapa Luirojoen länsipuolella on pääosin karu; vain aivan suon pohjois- ja eteläpäissä on ruohoisia rimpi- ja saranevoja. Sakkala-aavan pohjoisosa on pääosin ravinteikasta koivulettoa ja eteläosa keidassuota. Myös Sudenvaaranaapaa luonnehtivat laajat koivuletot, joilla kasvaa uhanalaista lettorikkoa. Alueella on myös muita harvinaisia putkilokasvi- ja sammallajeja. Luiron soilla pääsee ihastelemaan esimerkiksi monien kämmeköiden, kuten punakämmeköiden, kukintaa.
Geologia ja maaperä
Luiron aluetta peitti myöhäisjääkaudella Sallan jääjärvi ja sen jälkeen Ancylus-järvi. Luiron suoalueella nähtävät Luiron, Kitisen ja Kemijoen valumavesiuomat ovat Ancylus-järven vetäytymisestä syntyneitä muinaisia jokisuistoja. Näitä vanhoja jokiuomia on löydetty mm. Kairanaavalta ja Sudenvaaranaavan laitamilta. Niissä turvekerroksen paksuus voi olla yli viisi metriä. Näillä uomilla on edelleen merkitystä soiden toiminnassa. Kevättulvien aikaan ne toimivat valumavesiuomina, joiden kautta vesi pääsee myöhemmin syntyneiden jokivallien ali ja sitä kautta vaikuttamaan laajoilla alueilla soiden vesitalouteen ja kasvillisuuteen. Luiron suot kuuluvat Lapin vihreäkivivyöhykkeeseen eli Keski-Lapin liuskealueeseen, jolle tunnusomaisia ovat vulkaaniset eli tulivuoriperäiset kivet.
Luiron soiden linnut
Luiron suot ovat linnustoltaan erittäin merkittäviä alueita niin suomalaisella kuin eurooppalaisellakin tasolla. Luiron soilta on havaintoja peräti 94 lintulajista, joista 41 on kosteikoille tyypillisiä lajeja. Yhdentoista pesivän vesilintulajin joukossa on sekä pohjoisia, esim. uivelo, että koko maassa yleisiä lajeja. Sinisorsa, tavi, haapana ja jouhisorsa ovat tavallisia eri vesistöissä ja rimpisoilla; telkkä on runsain jokivarsilla. Metsähanhi- ja joutsenkannat ovat alueella vahvat. Kuikka pesii Luiron suolammilla säännöllisesti.
Kurki ja muita kahlaajia
Myös kahlaajalajistossa on vahva pohjoinen leima. Seitsemästätoista alueella havaitusta kahlaajalajista, kurki mukaan luettuna, noin puolet on levinneisyydeltään pohjoisia. Alueen lajistoon kuuluvat esimerkiksi jänkäsirriäinen, jänkäkurppa, vesipääsky ja suokukko. Yleisin kahlaaja niin Luiron soilla kuin koko Suomessakin on liro. Havaintoja on myös liron lähisukulaisesta metsäviklosta.
Pikkulinnuista petolintuihin
Varpuslintuja alueella on havaittu 44 lajia, joista kosteikoille ominaisia ovat mm. kiuru, niittykirvinen ja keltavästäräkki. Runsas linnusto houkuttelee paikalle myös saalistajia. Petolinnustosta suon yllä voi havaita liitelevän mm. sinisuohaukan tai suopöllön. Linnuston monipuolisuutta lisäävät alueeseen kuuluvat metsäiset osat ja metsäsaarekkeet. Niistä löytyy monta vanhoja metsiä suosivaa lajia, kuten pohjantikka, lapintiainen ja kuukkeli.
Lue myös:
