Närängän luonto ja nähtävyydet

Närängän maisemassa vaihtelevat metsät, vaarat ja kurut sekä suot ja vesistöt

Linnusto
Vesistöt
Pohjoista luonnonmetsää
Soiden kirjoa
Kasvillisuus
Nähtävyydet
 

Pohjoista luonnonmetsää

Närängän luonnonmetsät ovat luonnontilaisia pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsiä terveine ekosysteemeineen, mikä on maassamme harvinaista. Paikoin pienet lehtipuuvaltaiset alueet monipuolistavat metsien rakennetta. Vivahteikkaasti vaihtelevat, osittain kirveenkoskemattomat, metsät ovatkin alueen luonnossa näkyvintä.

Metsien säilyminen lähes koskemattomina on luonut elinmahdollisuudet useille vaateliaille vanhojen metsien lajeille. Lahopuuston suuri määrä tarjoaa elintilaa harvinaisia kovakuoriaisille ja kääville. Myös vanhoja metsiä suosivien lintujen esiintymistiheys on alueella korkea. Närängän metsissä on tavattu myös kaikkia pohjoisia suurpetojamme. Niiden lisäksi metsissä asustaa mm. liito-oravia.



Vaarat korkealla kurujen yllä

Alueen korkein vaara on 150 metriä ympäröiviä soita korkeammalle kohoava Närängänvaara, joka hallitsee maisemaa. Vaaran laella sijaitsevilta näköalapaikoilta avautuu huikeat näkymät yli metsien, soiden ja vesien elävöittämän maiseman.

Virmajoella on laaja geologisesti ja maisemallisesti arvokas pitkittäismoreenimuodostuma eli drumliinikenttä. Suon ja moreenin kohtaaminen juovittaa näkymän, kun luoteesta kaakkoon suuntautuneet drumliiniselänteet ja niiden väliset suojuotit vuorottelevat ja suokasvillisuus vaihtuu jyrkästi kangasmaan kasvillisuuteen.

Romevaaran pohjoisosaa halkoo kallioperän murroslaakso nimeltään Lomajoen kuru. Maisemallisesti hieno kuru on erikoinen myös valuma-alueena. Rotkon länsireunan vedet valuvat Iijoen ja itäosan Oulujoen vesistöön.

Soiden kirjoa

Närängän luonnonmetsien suot ovat pääosin vähäravinteisia ja karuja, vaikka alueilla on ravinteikkaitakin soita melko runsaasti. Suot ovat miltei kaikki luonnontilaisia, sillä ojituksia tai vastaavia suuria vesitalouden muutoksia ei ole tehty. Aikoinaan joitakin soita on kuitenkin käytetty niittytalouden tarpeisiin mm. patoamalla ja niittämällä heinää. Luonnontilaiset suot ovat omiksi ekosysteemeikseen luettavia kokonaisuuksia. Samalla ne ovat myös arvokas osa laajempaa maamme alkuperäistä metsäluontoa kuvaavaa kokonaisuutta.

Kuusamon seudun maastonmuotojen ja ilmaston kosteuden vuoksi alueella on runsaasti rinnesoita ja suuret suoaltaat puuttuvat. Suokasvillisuus-luokituksen mukaan Etelä-Kuusamon vanhojen metsien alueella kohtaavatkin Peräpohjolan aapasuoalueen Kuusamon rinnesuot ja Pohjanmaan aapasuoalueen Kainuun aapasuot. 

Suurimmat yhtenäiset suot ovat Närängänvaaran ja Virmajoen alueilla. Muun muassa laaja ja yhtenäinen, Närängänvaaran alueeseen rajautuva Hyöteikönsuo kuuluu soidensuojelualueisiin. Pajupuronsuon ja etenkin Romevaaran alueilla on puolestaan runsaasti rikkonaisia ja mutkittelevia rinnesoita.

Aapasuot

Aapasuoluonto on Närängässä erityisen edustavaa, Pohjois-Suomelle tyypillistä suoyhdistymätyyppiä. Aapasuot ovat minerotrofisia, eli niiden keskiosa on reunoja alempana, ja siten se saa valumavesiä ja ravinteita ympäristöstä. Aapasoiden pinnan rakenne koostuu alavista, märistä rimmistä ja ympäristöään korkeammalla sijaitsevaista ja siten kuivemmista jänteistä.

Keväällä lumien sulaessa soita halkovat joet tulvivat, kun vettä on enemmän kuin kapeat jokiuomat kykenevät kuljettamaan. Tällöin alavat suot muuttuvat ylikulkemattomiksi järviksi. Myös syystulvan aikaan pienet joet ja purot tulvivat ja suot saavat vesipeitteen. Veden keskelle jää pieniä, suojaisia, puustoisia saarekkeita.

Nevat

Neva on avosuo, jonka kasvillisuus koostuu lähinnä erilaisista saroista ja rahkasammalista. Paikoin suolla saattaa olla erikokoisia vesipintoja eli rimpiä. Nevat vaihettuvat kangasmaihin yleensä reunoilla olevan rämevyöhykkeen kautta. Kahden biotoopin välistä raja-aluetta sanotaan vaihettumisvyöhykkeeksi. Soiden reunusten männyt ovat kitukasvuisia ja ne hongittuvat vähitellen kuiviksi keloiksi. Pienestä koostaan huolimatta suurimmat karun kasvupaikan puut ovat satoja vuosia vanhoja.

Vanha suovan pohja ruohoisella nevalla on muisto niittokulttuurista, jossa soiden kasvillisuutta niitettiin kotieläinten rehuksi. Niitetty heinä koottiin yhteen suureksi suovaksi. Soita niitettiin yleisesti vielä 1950-luvun alkuvuosiin asti. Pitkäaikaista oleskelua varten sopivaan metsäsaarekkeeseen saatettiin rakentaa niittysauna, jonka suojassa saattoi levähtää työntäyteisten päivien välissä. Erityisen satoisten suoniittyjen laiteille saatettiin rakentaa lisäksi heinän säilyttämistä varten myös latoja. Myös heikkokasvuisia nevoja niitettiin tarpeen mukaan. Huonosatoiset suot jäivät kuitenkin pois niiton parista varsin pian peltojen raivausten yleistyttyä.

Letot

Talvella ravinteisesta letosta nietosten keskellä saattaa kieliä hangen läpi törröttävät järviruo'on korret. Letto on runsasravinteinen avosuo, jolla kasvaa erilaisia sammalia ja vaateliaita ruohoja. Lettoja löytyy Närängänvaaran juurelta ja Romevaarasta.

Rämeet

Rämeet ovat yleensä karuja mäntyvaltaisia puustoisia soita. Rämeet voivat olla joko yksittäisiä pieniä rämelaikkuja kangasmaiden keskellä tai suurempien aapasoiden osia niiden reuna-alueilla. Rämeillä kasvillisuus koostuu pääasiassa rahkasammalista ja erilaisista varvuista. Rämereunuksella kasvaa tyypillisesti mm. suopursua, vaiveroa, vaivaiskoivua ja hillaa. Soiden reunusten männyt ovat kitukasvuisia ja ne hongittuvat vähitellen kuiviksi keloiksi. Pienestä koostaan huolimatta suurimmat karun kasvupaikan puut ovat satoja vuosia vanhoja.

Korvet

Korpi on kuusivaltainen ja yleensä ohutturpeinen puustoinen suo. Saniaiskorpia on muun muassa Romevaarassa Kalliolampeen laskevien purojen varressa. Romevaarassa on myös puustoltaan pystyyn kuolleita puronvarsikorpia. Kova talvi 1986-87 tappoi kuuset ja teki näistä korvista todellisia aavemetsiä. Tänä päivänä nuo pystyyn kuolleet puut ovat jo kaatuneet ja tekevät näissä kohteissa liikkumisen lähes mahdottomaksi.

Pienvesien runsaus

Koskemattomat purot, pienet lammet ja järvet ovat harvinaisia nyky-Suomessa. Luonnontilaiset valuma-alueet ovat arvokkaita kokonaisuuksia. Närängän alueelta löytyy mm. puroja, joissa on säilynyt alkuperäinen lohikalakanta.

Purojen ja jokien suvannot ovat otollisia kalapaikkoja ja niissä viihtyvät mm. ahvenet, harjukset ja tammukat. Tammukka eli purotaimen viettää koko elämänsä puroissa, ja se on elintavoiltaan varsin paikallinen kala. Se syö puron pikkueläimiä ja veden pinnassa parveilevia hyönteisiä, kuten vesiperhosia.

Kaarronharjun kupeessa sijaitsevassa Ahmosensalmessa on jäljellä vielä vanha 1930-luvulta peräisin oleva siikapato. Padon avulla saalis ohjattiin rysään, josta se sitten korjattiin talteen.

Linnut

Vanhoja metsiä suosiva lintulajisto on monipuolinen Närängän alueella, ja esimerkiksi metso-, pohjantikka- ja kuukkelitiheydet ovat alueilla muuta Kuusamoa selvästi korkeammat.

Keväisillä hangilla maaliskuun lopulla voi puustoisella rämeellä törmätä metson jälkiin. Ryhmäsoitimelle virittäytyvät metsokukot ottavat ruokailun välissä mittaa toisistaan. Metso siirtyy syömään pelkästään männynhavuja syvänlumen aikana. Tästä syystä sopivat, usein kituliaat hakomismännyt ovat välttämättömiä metsolle. Kevätkiireiden keskellä ravinnonlähteeksi riittää joskus pienikin mänty.

Metsäkanalinnut, kuten metsot, kaivautuvat talvella lumikieppiin lepäämään joko yöksi tai päivisinkin ruokailujen välissä. Suojaisa umpinainen kieppi vähentää tehokkaasti lämmönhukkaa ja antaa samalla myös tehokkaan suojan petoja vastaan. Rämeen reunalla sijaitsevan metson hakomispuun juurelta löytyy kariketta ja jätöksiä ja puun neulaset on usein hakomisesta silminnähden harventuneita. Myös riekko on puoliavoimien maiden kuten soiden, etenkin rämeiden ja nevojen kitupuustoisten laiteiden, tyypillinen asukki.

Närängän luonnonmetsissä viihtyy myös maakotka ja alueella onkin useita tunnettuja pesäpaikkoja. Pesimätulos vaihtelee vuosittain, ja ensimmäinen talvi - joka nuorille kotkille on usein kohtalokas - karsii lisää populaatiota.

Närängän vesistöt

Alueen vesistöt ovat latvavesiä, jotka sijaitsevat vedenjakaja-alueilla. Pienten järvien, lampien, lähteiden ja purojen säilyminen lähes luonnontilaisina valuma-aluekokonaisuuksina on poikkeuksellista koko Suomen mittakaavassa.

Murroksessa

Romevaaran suojelualueen pohjoisreunalla sijaitseva Lomakuru on länsi - itäsuuntainen murroslaakso. Kurun pohjalla virtaa Lomajoki, johon liittyy erikokoisia lampia. Esimerkiksi Karhuviidan laelta on lähes sadan metrin pudotus Lomakurun pohjalla sijaitsevaan Kalliolampeen. Pääosa Romevaaran alueen vesistä laskee Kiantajärven kautta Oulujärveen ja sieltä edelleen Oulujokea pitkin Perämereen. Pieni osa laskee suoraan Iijokea pitkin Perämereen.

Alueen länsipuolella sijaitsee murroslaakso, Julma Ölkky, jossa on kirkasvetinen järvi. Julma Ölkky on huomattava matkailunähtävyys pystysuorien kallioseinämien johdosta. Kallioperän murroslaaksoja syntyy kallioperän liikuntojen yhteydessä satojen vuosimiljoonien kuluessa.

Jokia ja puroja lähteineen

Mitä suuremmasta joesta on alueella kysymys, sitä ravinteikkaammat ovat sen jokilaakson rannat. Tämä vaikuttaa rantojen kasvillisuuteen ja puulajistoon. Rannoilla on paikoin mm. pensasmaista tuomea ja leppää, joiden alla kasvaa esimerkiksi metsäimarretta, metsäkurjenpolvea, lillukkaa, ja yksittäin nuokkuhelmikkää, tuoksusimaketta sekä metsäruusua.

Ajan kuluessa joet muuttavat vähitellen luonnostaan kulkuaan. Mutkittelevassa jokiuomassa veden virtaus on voimakkainta jokimutkan ulkokaarteessa ja heikointa vastaavasti sisäkaarteessa. Tästä ilmiöstä johtuen sisäkaarteeseen kertyy vähitellen yhä runsaammin irtainta maa-ainesta ja ulkokaarteen penkka puolestaan syöpyy veden virtauksen ansiosta. Ajan kuluessa mutka kuroutuu irti joesta, joka etsii uuden kulkureitin oikaisten vanhan mutkan varsinaisen jokiuoman ulkopuolelle. Irtikuroutumisen tuloksena syntyy makkaranmuotoinen ja pitkulainen vesiallas, joista käytetään usein nimitystä meanderi. Syntynyt allas saattaa olla yhteydessä varsinaiseen jokiuomaan.

Purot

Romevaaran lähteisiltä rinnesoilta alkuaan olevat valumavedet etsivät tiensä maanpinnan muotojen mukaan muodostaen pieniä puroja. Alueen puroille on ominaista se, että ne virtaavat soiden keskellä ja vain lyhyitä matkoja kangasmaarantaisena.

Pienien ja rehevien saniaiskorpien kohdalla purot virtaavat paikoin piilossa kivien ja kasvillisuuden lomassa. Puronvarsikorvet ovat tärkeitä elinympäristöjä monille vaateliaille lajeille, jotka ovat sopeutuneet tasaisen kosteaan pienilmastoon. Alueiden purot ovat lähes luonnontilaisia. Joissakin koskissa keskijuoksu on perattu, joko puun uiton tai niittytalouden vuoksi.

Pienen joen ja vähän pienemmän puron risteyksestä otetussa kuvassa näkyvät selvästi puronvarsien erilaiset kasvillisuusvyöhykkeet. Varvikko ja sammalikko erottuvat ruskeina ja saravaltaiset rannat tummanvihreinä. Myös jokien ravinnetasoissa on selvä ero. Pienemmän puron rannat ovat selvästi isoa puroa karummat.

Lähteet

Pohjavesi purkautuu kallio- tai maaperästä maanpinnalle tai vesistöön lähteinä, jotka ovat usein alkuna niin pienemmälle kuin suuremmallekin vesistölle. Pajupuronsuo ja Romevaara ovat hyvin lähteisiä. Lähteet ovat lajiston kannalta erityisen arvokkaita elinympäristöjä ja lajistoltaan ne poikkeavatkin selvästi ympäristöstään. Lähteet lähiympäristöineen tarjoavat vaativan elinympäristön, mutta tietyille viileää ja tasaista lämpötilaa suosiville lajeille ne ovat tärkeitä keitaita.

Vuodenaikojen vaikutus

Kevättulvat ovat alueella yleisiä. Esimerkiksi Hoikanjokivarren laaja jokilaakso peittyy keväällä laajalti tulvavesien alle. Tällöin luonto asettaa varsin haasteellisia kulkuesteitä myös satunnaiselle metsissä samoilijalle.

Keväällä joet ja pienet purot vapautuvat vähitellen jääpeitteestä. Eliöiden kannalta tärkeä happitilanne pysyy virtaavissa vesissä läpi talven hyvänä verrattuna etenkin pieniin lampiin ja järviin. Etenkin koskipaikoissa happea sekoittuu veteen tehokkaasti. Pienissä puroissa eliöiden kannalta ongelmana on usein veden väheneminen etenkin lopputalvella, jolloin sulaa vettä vaativien lajien elintila supistuu. Tällöin selviävät vain ympäristön jäätymisen kestävät lajit.

Sateisen syksyn jälkeen vesi joessa on korkealla. Talvella vesistöjen jäädyttyä veden tulo vähitellen lakkaa ja jääkansi jää noin puolimetriä pohjaa korkeammalle. Paikoin romahtanut jääkansi tarjoaa mieluisia elinympäristöjä etenkin saukolle ja minkille.

Pohjoista luonnonmetsää

Närängän luonnonmetsien alueet sijaitsevat pohjoisboreaalisen vyöhykkeen eteläosassa Kainuun - Koillismaan -ylängöllä, jolle ovat tyypillisiä rinnesuot ja paksusammalkuusikot. Pajupuronsuon, Romevaaran, Närängänvaaran ja Virmajoen alueet ovat varsin laajoja vanhojen metsien alueita, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan. Kokonsa, sijaintinsa ja erityispiirteidensä ansiosta alueet tarjoavat eliölajeille runsaasti vaihtelevia elinympäristöjä.

Metsien luonnonsuojelullista arvoa lisää vielä Venäjän erämaiden läheisyys. Pajupuronsuon, Romevaaran, Närängänvaaran ja Virmajoen alueita voidaan pitää tärkeinä ydinpopulaatioiden lähdealueina, joiden säilyttämisellä on tärkeä merkitys lajien alueellisen esiintymisen turvaamisessa.

Metsiä moneksi - monille metsää

Maanpinnan muodot ovat erilaisia Pajupuronsuon, Romevaaran, Närängänvaaran ja Virmajoen alueilla ja siitä johtuen ne myös eroavat toisistaan jossain määrin metsiltään. Romevaara ja Pajupuronsuo ovat soiden ja metsien pienipiirteisesti vaihtelevaa mosaiikkia, jossa purot ja lammet tuovat oman lisänsä metsiin. Pajupuronsuolle ovat tyypillisiä rehevät, sankat kuusikot. Pajupuronsuolla kasvaa myös laajoja lehtipuuvaltaisia sekametsiä, joiden lajisto on luonnonsuojelullisesti hyvin edustava. Lehtipuista etenkin haapa ja raita ovat tärkeitä isäntäkasveja monille lajeilla. Haapaa ja raitaa kasvaa kaikilla alueilla luontaisesti.

Romevaara on suurelta osalta lakialuetta, mikä näkyy puuston matalakasvuisuutena ja harvuutena. Närängänvaaran ja Virmajoen alueilla puolestaan vaihtelevat selvärajaiset pitkittäismoreenimuodostumat eli drumliiniharjanteet ja niiden väliset suot. Harjanteiden etelärinteet ovat karuja männiköitä tai ainakin mäntyvaltaisia sekametsiä ja varjoisat ja kosteat pohjoisrinteet kuusikoita.

Satoja vuosia vanhat männyt vartioivat selkosen rauhaa

Historiallisista syistä johtuen alueen metsät ovat säilyneet näihin päiviin saakka lähes kokonaisuudessaan metsätalouskäytön ulkopuolella. Paikoin on tehty pienialaisia kotitarvehakkuita, ja siellä täällä vuosisadan vaihteessa on metsää harsittu.

Kaikille neljälle alueelle on ominaista metsien ja soiden luonnontilaisuus sekä puuston vanhuus. Metsien inventointien yhteydessä löydetyt liki 700-vuotiaat männyt ovat Suomen mittakaavassa ainutlaatuisia. Kairaustulosten perusteella alueilla kasvava mänty-ylispuusto on 400-700 -vuotiasta. Lisäksi eri puolilta alueita on yksittäisiä kairauksia, jotka vahvistavat vanhimman puusukupolven iäksi vähintään 400 vuotta.

Alueen metsät ovat kehittyneet metsäpalojen jälkeen luonnollisen sukkession eli metsittymiskehityksen kautta. Metsäpaloista oli selviä jälkiä joka puolella: palokantoja, hiiltyneitä keloja ja maapuita sekä palokoroja elävissä puissa.

Närängän kasvillisuus

Vaiverokin esiintyy Närängän luonnonmetsissä. Alueen luonnon monimuotoisuudesta kertovat monet alueella esiintyvät uhanalaiset ja harvinaiset kasvi- ja jäkälälajit. Tähän mennessä suoritetuissa tutkimuksissa on alueelta löydetty kaikkiaan 54 valtakunnallisesti uhanalaiseksi luokiteltua lajia. Lisäksi on löydetty 20 koillismaan alueella uhanalaista putkilokasvi-, sammal- ja jäkälälajia. Kasvilajisto on runsaimmillaan Närängänvaarassa, jossa ultraemäksinen kallioperä antaa hyvät edellytykset monimuotoisen kasvillisuuden kehittymiselle.

Närängän luonnonmetsien alueella kasvaa muun muassa alueellisesti silmälläpidettävää pohjanleinikkiä, joka viihtyy lähteillä tai lähdepuroilla. Karhuviidan lähellä on lähteitä, joiden äärellä kasvaa mm. alueellisesti uhanalaista hetekinnassammalta.

Närängän nähtävyydet

• Närängän erämaatilalla esitellään kuusamolaisen selkostalonpojan elämää. Tilalle kertyy kävelymatkaa Suojärven pysäköintialueelta 1 km.
  • Närängän erämaatila on vuokratupa.
  • Erämaatilalla on Rajallista elämää Närängässä? -niminen näyttely, jonka tekstit ovat ladattavissa (julkaisut.metsa.fi, pdf, 0,7 MB)
• Kirkkokallio ja Yhdeksänsylenkallio ovat näköalapaikkoja Närängänvaaran huipulla.
• Närängänvaaralla on myös karsikkopuu Niko, vaaran suurin honka, johon on kaiverrettu vuosiluku 1867. Tuolloin näränkäläisten uskotaan solmineen sopimuksen karhun kanssa.

Lisätietoja historia-sivulla.