Punkaharjun historia  

Jääkauden muovaama

Mannerjäätikön reuna alkoi vetäytyä Itä-Suomesta noin 11 000 vuotta sitten ilmaston lämmetessä jääkauden päätyttyä. Sulamisvedet virtasivat kohti jäätikön ulkoreunaa jäätikön pohjalle muodostuneissa tunneleissa. Vesi kasasi kiviaineksia tunneleihin ja niiden suille muodostaen harjun. Tunneli, johon Punkaharju muodostui, oli leveimmillään melkein kilometrin levyinen ja paikoin siinä oli useampia uomia. Nykyinen harju jakautuukin useammassa kohtaa kolmeksi selännejonoksi.

Veden kuljettamaan kiviainekseen hautautui jäätiköstä irronneita jäälohkareita. Näistä suurimmat olivat halkaisijaltaan muutamia satoja metrejä. Lohkareiden sulaessa pintamaa vajosi ja maahan jäi kuoppa: suppa. Erikokoisia suppia löytyy harjumaastosta kymmeniä. Takaharjun Ankkalampi on syntynyt veden täyttämään suppaan.

Muita jääkauden jättämiä merkkejä ovat mm. jäätikön tekemät uurteet rantakallioissa ja siirtolohkareet, jotka ovat saattaneet jäätikön mukana kulkeutua nykyisille paikoilleen pitkienkin matkojen takaa. Muinaisrannat taas osoittavat kuinka vedenpinnan korkeus on vaihdellut jääkauden loputtua.

Ihmisasutus

Jääkauden loputtua Itä-Suomen alueelle levisi myös ihmisasutusta. Tulokkaat saapuivat idästä Laatokan ja Vienanmeren välisten alueiden ja kaakosta Karjalankannaksen kautta, sekä etelästä meren yli. Maamme varhaiset asukkaat saivat elantonsa kalastuksesta ja metsästyksestä. Tyypillisiä saalislajeja olivat alueella nykyisinkin yleisinä esiintyvät majava ja hirvi, sekä monet vesilinnut. Lisukkeeksi kerättiin erilaisia lehtiä, juuria ja marjoja. Vesistöt tarjosivat tärkeän kulkureitin vuoden ympäri: kesäisin käytettiin pieniä veneitä, kun taas talvella kuljettiin jäätä pitkin kävellen tai hiihtämällä.

Rautakaudelta (500 eaa. - 1150 jaa.) lähtien väestö siirtyi pyyntikulttuurista enenevässä määrin kaskiviljelyyn, mikä säilyikin Savossa elinvoimaisena pitkälle 1900-luvulle asti. Kaskiviljelyn elinvoimaisuutta edisti maaperän kivisyys, joka teki pellonmuokkauksesta muulla keinoin erityisen raskasta.

Museotie

Harju on vanha kulkureitti, jota ovat käyttäneet niin eläimet kuin ihmisetkin. Entisaikojen eränkävijöille harju tarjosi luontaisen kulkureitin vesistöjen poikki. Ensimmäisen maantien rakensivat harjulle venäläiset jo 1700-luvulla. Punkaharjun kautta kulki tieyhteys Savonlinnasta Viipuriin. Tätä reittiä käyttivät monet sotajoukotkin. Tie kulki paikoitellen kapean ja jyrkkärinteisen harjun laella ja sitä pidettiin varsin vaarallisena. Tämä saattoikin olla yksi syy, miksi keisari Aleksanteri I antoi jo vuonna 1803 määräyksen säästää harjumetsät hakkaamiselta; tiheään kasvavat harjumännyt muodostivat luonnollisen suojan tieltä suistumista vastaan. Harjutie sai päällysteen 1950-luvulla ja 1976 valmistui ohikulkutie, joka ohjaa osan liikenteestä pois harjulta. Pätkä alkuperäistä, päällystämätöntä harjutietä on säilynyt Valtionhotellin eteläpuolella ja siihen voi tutustua jalkaisin.

Valtionhotelli

Punkaharjun Valtionhotelli rakennettiin 1845 vaatimattomasti metsänvartijan asumukseksi, tosin metsänvartijan silloisiin tehtäviin kuului myös matkailijoista huolehtiminen. Sveitsiläistyylisen rakennuksen suunnitteli E.B. Lohrmann. Sittemmin useaan otteeseen laajennettu rakennus on edelleen majoituskäytössä ja se onkin Suomen vanhin toimiva majoitusliike. Metsänvartija siirtyi asumaan omaan rakennukseensa vuonna 1879 ja keskittyi sittemmin tehtävänimikkeensä mukaisiin toimiin. Vuosina 1978 - 1979 rakennus restauroitiin huolellisesti. Nykyään rakennus tunnetaan nimellä Hotelli Punkaharju. Hotelli on toistaiseksi suljettu.

Keisarinnan huvila

Majoitustilojen puute Punkaharjulla 1890-luvulla johti Keisarinnan Huvilana tunnetun erillisrakennuksen rakentamiseen. Alun perin tämä arkkitehti Sebastian Gripenbergin suunnittelema rakennus oli nimeltään Villa Punkasyrjä. Tiettävästi keisarinna ei ole yöpynyt huvilassa, joten nykyisen nimen alkuperä on hämärän peitossa. Mahdollisesti rakentajat pitivät sitä niin hienona, että keisarinnakin olisi voinut siellä majoittua. Toisen teorian mukaan Nikolai II puolisonsa Aleksandra Feodorovnan kanssa olivat suunnitelleet matkaa Punkaharjulle, jolloin keisarinna olisi majoitettu huvilaan.

Vanha asemarakennus

Punkaharjun kautta kulkeva rautatie valmistui vuonna 1906 ja asemarakennuksen sen varrelle suunnitteli Bruno Granholm. Asema tunnettiin ennen Punkaharjun asemana, mutta nykyisin seisakkeen nimi on Lusto. Seisake on nimetty vuonna 1994 perustetun Suomen metsämuseo ja metsätietokeskus Luston mukaan. Tämä asemarakennus poikkeaa muista samaan aikaan maaseudulle rakennetuista asemarakennuksista komeutensa ja näyttävyytensä puolesta. Asemarakennuksen piiriin kuuluu myös laiturialueella sijaitseva puinen huvimaja.

Finlandia

Valmistumisvuotenaan 1914 hotelli Finlandia edusti Suomessa moderneimpia majoituspaikkoja. Hotellilla oli oma sähkölaitoksensa, keskuslämmitys ja kaikissa 30 huoneessa oli oma vessa sekä parveke. Rakennuksen suunnittelivat Walter ja Ivar Thomé ja siinä näkyy vaikutteita kansallisromantiikasta ja jugend-tyylistä, sekä lisämausteena barokin ja renessanssin aiheita. Vain puolitoista viikkoa hotellin avajaisten jälkeen syttyi I maailmansota ja hotelli tyhjeni lähes kokonaan. Hotellitoiminta jatkui kuitenkin aina vuoteen 1935 saakka, jolloin Finlandia pakkohuutokaupattiin ja se siirtyi valtion omistukseen. Talvisodan 1939-40 aikana se toimi sotasairaalana ja myöhemmin sotilaiden kuntoutuskeskuksena. Sotien jälkeen hotellitoiminta jatkui vaihtelevalla menestyksellä ja lopulta hotelli Finlandia päätyi siihen kuuluvine talousrakennuksineen jälleen valtiolle vuonna 1981. Paikalla aloitti toimintansa sotainvalidien kuntoutussairaala, ja nykyisin toiminnasta vastaa Kruunupuisto - Punkaharjun kuntoutuskeskus.

Runebergin kumpu

Harjun korkein kohta on 25 metriä järven pinnan yläpuolella, ja paikkaa kutsutaan Runebergin kummuksi. Kansallisrunoilijan kunniaksi on paikalle pystytetty 3,5 m korkea kivipaasi, jonka kyljessä on Heinäkuun viides päivä -runon säe:

"Rannalta tältä palasen
maat ihanaista isien
sä näet
nuorukainen".

Kivi pystytettiin vuonna 1939 tiepiirin ja Metsätieteellisen koelaitoksen yhteisvoimin, lähes kuusikymmentä vuotta idean synnyn jälkeen. Runebergin tiedetään varmuudella vierailleen harjualueella kahdesti kesäkuussa 1838, mutta todennäköisesti edellä mainittua runoa hän ei kirjoittanut paikan päällä.

Pususilta

Alkuperäinen Pususilta rakennettiin Matkailijaliiton toimesta 1930-luvulla lyhentämään matkaa Hotelli Finlandiasta Valtionhotellille ja harjualueelle. Silta uusittiin 1983, jolloin sen rakennutti Metsäntutkimuslaitos.

Punkaharjun sotavarustukset

Punkaharjulla on yhä nähtävissä sotahistoriallisia rakenteita eri aikakausilta. 1700-luvulla Punkaharjua haviteltiin vuoroin Venäjälle, vuoroin Ruotsille. Muistoja näistä vanhoista kahakoista löytyy yhä useammastakin paikasta. Suurin osa Punkaharjun sotahistoriallisista rakenteista on kuitenkin tuoreempia, toisen maailmansodan ajalta.

Karjalankalliossa on 1700-luvun lopussa sijainnut tykkipatteri ja miehistön majoituskuoppia. Toiseen maailmansotaan liittyvänä rakenteena on puhelinkaapelikopin kuoppa ja kaapelikaivanto.

Rakokivenniemen sotavarustukset on tehty venäläisten toimesta 1700-luvun lopulla. Alueelta löytyy redutti (pieni linnoitus) ja useita majoituskuoppia.

Hotelli Punkaharjun ympäristössä on sekä sotavarustuksia että muita alueen historiaan liittyviä kohteita. Toisen maailmansodan aikaan, silloin Valtionhotellin nimellä tunnetun rakennuksen tornissa, oli ilmavalvontapaikka ja rakennus oli muutenkin sotilaiden käytössä. Rakennuksessa toimivia henkilöitä varten rakennetun suojakorsun jäännökset ovat vieläkin löydettävissä.

Rakunsaaria on alun perin nimitetty Rakuunasaariksi. Punkaharjua lähinnä olevasta saaresta löytyy ilmeinen tykkiasema ja kuoppia todennäköisesti miehistön sijoitusta varten.

Hynninsaaressa on kymmeniä painanteita. Niistä osa on hautapaikkoja, mutta suurimmasta osasta on löytynyt sysien (hiilletty puu) tekoon viittaavaa hiiltä. Hiilentekokuoppia löytyy runsaasti myös läheisestä Kotkansaaresta.

Silvonniemestä löytyy 1700-luvun lopun Kustaan sodan aikaiset maavallin jäänteet. Alueella on myös todennäköisiä hautapaikkoja.

Kirkkoniemen-Kivisillan alueella on mitä todennäköisimmin ollut venäläisten 1700-luvun lopulla tehtyjen asemien keskuspaikka. Muistoina tuolta ajalta maastossa on painanteita, jäänteitä uuneista, patteri sekä hautapaikkoja.

Kuikonniemen ja Mustaniemen alueella on vain toiseen maailmansotaan liittyviä asemia. Kuikonniemessä on Salpalinjan rakenteita esittelevä Salpa-polku.

Pentinniemessä, Palovartijan asunnon läheisyydessä, on nähtävissä redutti ja vallituksia 1700-luvun lopun varustuksina. Salpalinjan rakentamisen yhteydessä harjun kapeimpaan kohtaan tehtiin edelleen nähtävissä oleva panssariestekaivanto, joka jatkui vielä Puruveden puolelle kiviesteinä.

Tuppuranmäkeen eri aikoina rakennetut varustukset ovat yksi toisensa jälkeen jääneet uudempien rakennusten, tien ja rautatien alle. Nykyisin maastossa on nähtävissä venäläisten rakentamina patteri ja jokunen leipäuuni 1700-luvun lopulta.

Punkasalmi (Punkaniemi) 
Punkaharjun sotavarustuksiin kuuluviksi on katsottava myös salmen puolustamiseen liittyvät, Punkaniemelle rakennetut asemat. Punkaniemessä on harjun päällä nähtävissä molempiin maailmansotiin liittyviä kaivantoja.

Laukansaaresta löytyy useita Salpalinjaan liittyviä rakenteita – majoitus- ja asekorsujen sekä taisteluhautojen jäänteitä. 

Salpalinja

Suomen itsenäistyttyä varauduttiin Neuvosto-Venäjän mahdolliseen hyökkäykseen ja Itä-Suomeen, aivan rajan tuntumaan, rakennettiin yli 1000 km pitkä Suomen Salpa. Kansan suussa tämän Suomenlahdelta Sallaan asti ulottuvan puolustuslinjan nimeksi tuli Salpalinja.