Suota, suota
Siikaneva on Pirkanmaan suurin yhtenäinen suoalue ja maakunnan tärkein soidensuojelualue. Suoalueen kokonaispinta-ala on yli 10 km² eli 1000 hehtaaria, joista suurin osa on valtion ja loput yksityisellä suojelualueella. Pääosa Siikanevan suoalueesta on luonnontilaista, sillä vain alueen reunaosia on ojitettu. Luonnontilaisuutta pyritään reuna-alueilla palauttamaan mm. tukkimalla suo-ojia eli ennallistamalla (metsa.fi).
Luonnon monimuotoisuuden kannalta Siikaneva on hyvin arvokas, sillä sen lähialueella ei juurikaan ole ojittamattomia soita tai muita soidensuojelualueita. Lajiston monimuotoisuutta rikastuttavat entisestään tasaisen suoalueen keskeltä saarten lailla esiin nousevat vanhat metsäsaarekkeet.
Siikanevalla on keidas- ja aapasoita. Keidassuot ovat keskiosastaan ympäristöään korkeammalle kohoavia, paksuturpeisia soita, joilla kasvit saavat ravinteensa sadeveden mukana. Näitä hyvin niukkaravinteisia keidassoita esiintyy Siikanevan keskiosissa. Turvekerros voi paksuimmillaan ylittää 7 metriä. Alueen kaakkoisosissa vallitsevat ohutturpeiset aapasuot, joille virtaavat ympäröivien metsäkankaiden ravinteikkaat vedet. Siikanevan kasvillisuus on kuitenkin yleisilmeeltään karua.
Eloa Siikanevan tasaisuuteen tuovat keidassuolle tyypilliset kermi- ja kuljumuodostelmat. Kermit ovat kuivahkoja pitkänomaisia mätäspintoja, jotka halkovat suokenttää jättäen puristuksiinsa vetisiä kulju-kosteikkoja. Muodostelmien epäsäännöllinen suuntautuminen kielii siitä, että vedet virtaavat moneen suuntaan. Viettävillä pinnoilla ne suuntautuvat yleensä kohtisuoraan veden virtaukseen nähden.
Maata näkyvissä
Vaikka valtaosa Siikanevasta on avointa suomerta, löytyy horisontista saariakin. Nämä paikoin puustoltaan yli 100-vuotiaat ihastuttavat aarnimetsäsaarekkeet on nimettykin luonteensa ja historiansa mukaisesti. Pikkulatosaari, Iso Heinäsaari ja Vanhanladonsaari ovat pienehköjä kalliometsikköjä, joista kahdella on jäänteet vanhoista niittyladoista. Latoja käytettiin karjan rehuksi suolta niitetyn saraheinän kuivaamiseen ja varastointiin.
Saarimaiset vanhat metsät tarjoavat erinomaiset esimerkit vanhan metsän ainutlaatuisuudesta. Puusukupolvia on monta, ja kaikkein korkeimmalle kohoavat komeat kilpikaarnaiset männyt. Järeät lahopuuvanhukset nojailevat elämänsä ehtoossa toisiinsa, kun taas toiset on väsymys jo kaatanut ristiin rastiin mustikka- ja puolukkamättäille.
Alueella on myös puustoltaan nuorempia metsäsaarekkeita, joiden metsät ovat aiemman metsätalouskäytön takia kaukana luonnontilasta. Näihin metsiköihin lahopuustoa lisätään ennallistamistoimin (metsa.fi) ja muutamissa kohteissa luonnontilainen kehitys käynnistetään metsäpaloa jäljittelemällä. Siikanevalta löytyy siis monenmoista puustoa -vanhaa, nuorta, tuoretta ja lahoa. Ja siitähän monet lajit pitävät!
Säpinää Siikanevalla
Siikanevan aarnimetsäsaarekkeet ovat korkean ikänsä ja runsaan lahopuustonsa vuoksi mm. kääpien ja hyönteisten mieleen. Monipuolisen hyönteislajistonsa myötä ne luokitellaankin Pirkanmaan merkittävimpien aarnialueiden joukkoon.
Lukuisat hyönteislajit lisääntyvät ja elävät myös avosuon kosteissa painanteissa. Hyönteisaterioita on siis aina saatavilla muun muassa kahlaajalinnuille. Siikanevan yleisimpiä kahlaajalajeja edustavat liro, kapustarinta, töyhtöhyyppä, valkoviklo ja suokukko.
Alueen syrjäinen sijainti mahdollistaa myös monen rauhaa vaativan lintulajin esiintymisen. Nuolihaukka, varpushaukka, hiirihaukka, kalasääski sekä kurki, korppi ja pikkusieppo ovat Siikanevan asukkeja. Aarnimetsiköiden suojissa pesivät tikat sekä yleisimpinä lajeina pajulintu, peippo, vihervarpunen, metsäkirvinen sekä monet tiaiset. Muuttoaikoina suon aukeat tarjoavat levähdyspaikan suurillekin kurki-, metsähanhi- ja joutsenparville. Siikaneva on Pirkanmaan arvokkain lintusuo.
Linnuston vilkkainta sesonkia vietetään keväällä pesimäaikaan, jolloin Siikanevan lintujen pesimärauhaa tulisi kunnioittaa liikkumalla vain merkityillä reiteillä.
