Sipoonkorven luonto

Kalliot kutsuvat tutkimaan

Sipoonkorven kansallispuisto sijaitsee alueella, jolla jääkauden muokkausvoimat myllersivät aikanaan maa- ja kallioperää. Kansallispuiston metsiin kätkeytyy lukuisia mielenkiintoisia geologisia muodostumia, jotka kutsuvat retkeilijää kurkistamaan aina seuraavan kallionseinämän taakse.

Suuret korkeusvaihtelut ja muodokas kalliomaasto synnyttävät monipuolisia elinympäristöjä eliölajeille. Kallion notkelmassa varjoisella sammalseinämällä viihtyvät aivan erilaiset kasvit, hyönteiset ja sienet kuin paljaan ja tuulisen kallionlaen jäkäliköissä.

Hiidenkirnut

Viirilän kylän itäpuolelle sijoittuvasta metsästä voi löytää useita hiidenkirnuja, eli kallioon muodostuneita altaita. Hiidenkirnut ovat syntyneet mannerjään vetäytyessä jääkauden loppupuolella. Kun yksittäinen kivi jäi jumiin kallionpainanteiseen, sen yli liikkuva jää pyöritteli kiveä painannetta vasten ja hiljalleen kivi hioi kallioon yhä syvenevää kuoppaa. 

Nuotiokallio

Viirilän lähistöllä sijaitsee myös Nuotiokallio, näyttävä paljas kallionseinämä, joka nousee noin viiden metrin korkeuteen ja on noin sata metriä leveä. Jyrkänteen suojassa on ollut tulentekopaikka, josta kallio on saanut nimensäkin. Kenties kallionlippa on tarjonnut säänsuojaa matkaajille jo tuhansia vuosia sitten, sillä arkeologisissa inventoinneissa Nuotiokallion lähistöltä on löytynyt kivikautinen asuinpaikka. 

”Kalliolle, kukkulalle”

Sipoonkorven merkittyjen polkujen maasto on hyvin vaihtelevaa korkeiden kallionlakien ja niiden väliin laskeutuvien notkelmien ja purolaaksojen vuorotellessa tiheään. Jääkausi on tehnyt työtään täälläkin. Vain kovin kiviaines on vastustanut mannerjään vyöryvää voimaa, kun maa-aines ja pehmeämmät kivilajit ovat huuhtoutuneet vierestä mannerjään matkaan. Jää on hionut sileäksi myös Gillerbergetin laajan kalliometsäalueen Sipoonkorven pohjoisosassa.

Pääkaupunkiseudun viimeisiä erämaita

Sipoonkorven kansallispuisto on Nuuksion järviylängön ohella yksi merkittävimmistä rakentamattomista metsäalueista pääkaupunkiseudun läheisyydessä. Kansallispuisto sijaitsee Sipoon, Vantaan ja Helsingin kuntien alueella. Kohde kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan (ymparisto.fi) ja sillä on alueellisesti suuri merkitys metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäjänä. 

Kansallispuistoon kuuluu monenlaisia metsiä, soita ja kulttuurimaisemia. Järviä alueella on vain muutama, mutta vesistöjen monimuotoisuutta lisäävät laaksoissa virtaavat purot ja laakeilla kallioilla sijaitsevat kalliolammet. Maasto on vaihtelevaa ja korkeuserot paikoitellen suuria. Nimensä mukaisesti kansallispuistosta löytyy myös korpisia alueita ja muita pieniä soistumia. Sipoonkorven luonto on vaihtelevaa ja pienipiirteistä. 

Sipoonkorven metsät ovat pääosin kuusivaltaisia. Suuri osa lehtomaisista metsistä on aiemmin ollut karjan laiduntamaa hakamaata, jota viime vuosikymmeninä on osittain otettu uudelleen laidunnuskäyttöön. Osa lehdoista on jätetty jatkamaan kehittymistä kohti luonnontilaa. Kangasmetsäalueista osa on arvokasta, luonnontilaisen kaltaista melko vanhaa metsää, josta löytyy koti myös lahopuista riippuvaisille eliölajeille. Laajojen avokallioalueiden harvaan kasvavat männiköt muodostavat omanlaisen elinympäristönsä. Alueen kasvisto ja eläimistö onkin monipuolista ja runsasta. Sipoonkorvesta löytyy monia harvinaisia kasvilajeja kuten lehtosinijuuri, keltavuokko ja pystykiurunkannus sekä uhanalaisia sieni- ja lintulajeja. Monimuotoisuudesta kertoo sekin, että Sipoonkorvessa tavataan lähes kaikki eteläsuomalaiset metsänisäkäs- ja lintulajit. Yhtenä pääkaupunkiseudun viimeisistä alueista se tarjoaa suojaa myös suuria erämaisia metsäalueita vaativille lajeille, kuten metsolle.

Byabäckenin laakso kätkee kukkaloiston

Byabäckenin purolaakson avoimessa maisemassa vaihtelevat avoimet viljapellot ja niityt sekä metsäiset kukkulat ja kallioalueet. Laakson keskellä kiemurtelevaa jokea ympäröivät pellot ja perinnemaisemat eli laidunnetut niityt ja hakamaat. Peltojen ja hieman kauempana joesta kohoavien kallioiden väliin jää suojaisia kallionaluslehtoja, joissa kasvaa lehmuksia, pähkinäpensaita ja iäkkäitä kuusia. Erot maaston muodoissa ja maaperän laadussa tekevät alueen luonnosta monimuotoisen ja maisemasta vaihtelevan.

Byabäcken-puro on Sipoonjoen sivuhaara, joka virtaa Natura-alueen halki noin neljän kilometrin matkan. Osin puro kiemurtelee alkuperäistä uomaansa pitkin, ja alue kuuluukin Sipoonjoen maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan.  

Jo osittain umpeenkasvaneita joenvarsiniittyjä on viime vuosikymmeninä otettu jälleen laajemmin laidunnuskäyttöön, ja tavoitteena on palauttaa myös osa aiemmista nurmilaitumista luonnonniityiksi. Kesäisin Byabäckenin niityillä kukkivat  muun muassa uhanalainen hirvenkello ja sen sukulaiset kissan-, kurjen-, peuran- ja harakankello, sekä päivänkakkara, purtojuuri ja ahde- ja nurmikaunokki.

Huuhkaja, kovan onnen lintu

Sipoonkorven tunnuseläin huuhkaja on Euroopan suurin pöllölaji, joka esiintyy lähinnä maan etelä- ja keskiosissa. Huuhkaja elelee myös Sipoonkorven kallioisissa metsissä. Kansankielisellä nimellään hyypiänä tunnettua pöllöä pidettiin ennen vanhaan kuoleman ja onnettomuuden tuojana, mikä vauhditti sen vainoamista viime vuosisadan alkupuoliskolla sukupuuton partaalle.

Rauhaa rakastava hiljaiseläjä

Huuhkajan paras tuntomerkki on sen silmien päällä koreilevat tuuheat, ulkonevat "kulmakarvat". Linnun oranssinpunaiset silmät ovat ihmisen silmiä suuremmat ja höyhenpuku on kellanruskean ja mustan kirjava. Naaras on huomattavasti koirasta suurempi.

Huuhkajan ravintoa ovat jänikset, pikkunisäkkäät ja linnut. Huuhkajapariskunta ei välttämättä pesi joka vuosi. Mikäli talvi on ollut kylmä ja ruokaa vähän, pesintä jää siltä vuodelta väliin. Pesän huuhkaja rakentaa maahan, usein kalliohyllylle, puun juurelle tai tuulessa kaatuneen puun juurakon suojaan. Naaras hautoo viisi viikkoa ja koiras käy tuomassa sille ruokaa päivittäin.

Kevättalvella tai keväällä syntyy 2–4 poikasta. Pesän häirintää on ehdottomasti syytä välttää, sillä huuhkaja hylkää herkästi pesänsä. Poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä noin kuuden viikon iässä mutta ovat sen jälkeen vielä pitkään riippuvaisia vanhemmistaan. Lentämään ne oppivat parin kuukauden ikäisinä ja itsenäistyvät vasta syksyn tullen.

Kaatopaikka vei mennessään

Viime vuosikymmeninä huuhkajakanta on jälleen taantunut voimakkaasti ja se on nykyään erittäin uhanalainen laji. Yksi nopeaa harvinaistumista selittävä, yllättävä tekijä on tällä vuosituhannella tiukentuneet jätesäädökset. Huuhkaja eleli leveästi vanhoilla avokaatopaikoilla, jotka sijaitsivat usein kaukana taajamista metsän rauhassa ja vilisivät sille ravinnoksi kelpaavia rottia. Uudet säädökset ovat kuitenkin vähentäneet jätemääriä rajusti ja moni kaatopaikka on sulkenut ovensa. Jäljellä olevat ja uudet kaatopaikat on peitetty tai viety maan alle. Rotat ovat muuttaneet kaupunkeihin ja huuhkajat seuranneet perässä, mutta pöllön kannalta kaupunki ei elinympäristönä vedä vertoja syrjäseudun kaatopaikalle rottabuffetteineen.

Linturetkelle Sipoonkorpeen

Byabäcken-joen varren lintutiheys on hyvin korkea varsinkin alueella, jossa on paljon lehtipuustoa. Lehtimetsissä ja pensaikoissa pesivät monet uunilintu- ja kerttulajit kuten sirittäjä ja lehtokerttu. Puronvarressa voi kuulla lukuisten satakielien laulavan. Alueella tavataan myös monia muita yölaulajia, kuten sirkkalintuja ja kerttusia. Laaksossa tavataan lisäksi esimerkiksi harmaapäätikkaa ja reunametsissä voi kuulla pähkinähakin pehmeää raakuntaa.

Purolaaksoa ympäröivä mosaiikkimainen metsämaasto tarjoaa monipuolisesti elinmahdollisuuksia linnustolle. Metsissä elääkin tietyntyyppisiin elinympäristöihin erikoistuneita, vaateliaita metsälintulajeja. Tällaisia ovat muun muassa rehevissä metsissä viihtyvä idänuunilintu, vanhojen kuusimetsien asukit pikkusieppo ja pohjantikka sekä rauhallisia kallioalueita suosivat kehrääjä ja kangaskiuru. Laaja erämainen metsäalue kelpaa myös metson asuinpaikaksi.

Monimuotoisuuden vaalijat

Perinnemaisemat ovat syntyneet perinteisen maatalouden vaikutuksesta. Niissä viihtyvät monet kasvi-, sieni- ja eläinlajit, eikä alueiden monimuotoisuus säily ilman säännöllistä hoitoa. Byabäckenin laakson perinnemaisemien säilyttämiseksi aluetta hoidetaankin aktiivisesti: Hakoja ja niittyjä pidetään avoimena hevoslaidunnuksen avulla. Lisäksi raivataan umpeenkasvaneita alueita. Perinnemaisemien hoidon ohella alueen pellot pyritään pitämään viljelyksen piirissä.

Byabäckenin purolaakson perinneympäristöjä kunnostettiin Euroopan unionin Life-rahoituksella vuosien 2001 - 2004 aikana.