Vorlokin vanhojen metsien suojeluohjelma-alue sijaitsee Pienen Tuomivaaran rinteillä. Vorlokki kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan. Vorlokissa voi kulkea hyvin luonnontilaisissa metsissä.
Kynttiläkuusia
Korkeilla alueilla kuuset ovat kapeita ja talven runsaan tykkylumen runtelemia. Koivutkin muistuttavat hiukan tunturikoivuja. Mänty ei ylärinteillä menesty. Kasvillisuus muodostaa vain vaarojen ylärinteille ominaisen kasvillisuustyypin. Metsälauha, mustikka ja vaarapykäsammal, kertovat vaaranlakien kosteasta ilmastosta ja kielivät syksyn mahdollisesta suppilovahverosadosta. Alueen eteläosaa leikkaa Syvä- ja Lietejokea seuraileva männikköinen harjumuodostuma.
Metsissä viihtyy useita vanhojen metsien lintulajeja, kuten pohjantikka, pikkusieppo ja sinipyrstö.
Lehtoja ja puronotkoja
Laajimmat lehtometsät ovat alueen koillisnurkassa ja Hongikonsuon yläpuolella.
Rinteillä polveilee puroja, joiden varret ovat rehevää lehtoa. Monet purot saavat alkunsa lähteistä ja sammaleisista lähteiköistä. Jyrkillä rinteillä pohjavesi virtaa ja tulee välillä pintaan rikastaen kasvilajistoa ja tuoden kasvien juurille hapekasta vettä, josta niiden on helppo ottaa ravinteita. Myös notkelmissa virtaavat sulamisvedet kuljettavat ravinteita.
Lehdoissa kasvaa paljon saniaisia, jopa melko harvinaista kotkansiipeä. Lähteisissä paikoissa esiintyvät lehtomatara ja lehtotähtimö. Vorlokissa ja muuallakin Puolangan vaarajakson lehdoissa esiintyy runsaasti pohjansinivalvattia ja kosteassa kuusikossa voi törmätä yövilkkaan. Ihmisvaikutuksesta alueella kertoo puna-ailakki, joka on yleinen puronvarsilehdoissa.
Soiden monimuotoisuutta
Pienen Tuomivaaran rinteiden soista iso osa on reheviä puronvarsikorpia, jotka liittyvät lehtometsiin. Rämeet keskittyvät vaaran alapuolisille maille alueen länsiosaan, mutta vaaran laella tavataan rääseikkörämettä, jolle on tyypillistä paksu rahkasammal ja kuusen esiintyminen rämepuuna männyn sijaan.
Hyttisuo, Nahkalamminsuo ja Lintulehdonsuo muodostavat vaaran alle pitkänmallisen suoalueen, jossa avosoina on niin karumpia nevoja kuin rehevämpiä lettosoita.
Hongikonsuo on ravinteikas rinnesuo, jota ruokkivat suolle laskeva lähdepuro sekä suon yläreunan lähteiköt. Lähdevesien virtauskohdissa suon pintaa kirjovat rimmet, joissa esiintyy hauskaa mustia kastematoja muistuttavaa lettolierosammalta. Karummilta osiltaan suo muistuttaa jopa rahkasammalista keidassuota.
Vesi virtaa ja kimmeltää
Alueen vedet virtaavat Syväjokea, Lietejokea ja Tuomijokea pitkin Oulujoen vesistöön. Vaaran alla on männikköisiä harjumaita, joiden maisemaa kaunistavat muutamat pienet suppalammet, Härkälampi ja Suolilammit. Ne ovat syntyneet jääkauden lopulla, jäälohkareiden jäätyä hiekan ja soran alle sulamaan. Nahkalampi ja Vaassilanlampi ovat pieniä suolampia.
Tilkku kaskimaata
Varhaisin viljanviljely on Kainuussa ollut kaskiviljelyä. Viimeiset kasket poltettiin 1900-luvun alussa. Pienen Tuomivaaran länsirinteellä on pieni lehtipuinen Kytömäen kaskimetsä, jota on viljan viljelyn jälkeen käytetty niittynä. Ilmakuvassa se näkyy vaaleamman vihreänä, koska puusto on enimmäkseen lehtipuita ja metsä ruohoista lehtometsää. Mustankonnanmarja ja näsiä kertovat ravinteisuudesta.
Jylhän rotkon muinainen kvartsilouhos
Jääkauden sulamisvedet huuhtoivat näkyville Vortikan kalliorotkon, 500 metriä pitkän kallionhalkeaman, jonka seinämät ovat melkein pystysuorat. Paikoin niiden juurelle on vyörynyt lohkareita muodostaen rakkakivikoita.
Suomen ja Kainuun kallioperä on vanhaa. Kainuun alueella on poimuttumalla noussut ja sittemmin kulunut pois kaksi vuoristoa, ensimmäinen noin 2,8 miljardia vuotta sitten. Sen kuluminen tuotti hiekkaa, josta syntyi kvartsiittia, kun hiekka painui uudessa poimutuksessa maankuoreen. Uusi vuoristo, Karelidit nousi noin 2 miljardia vuotta sitten ja toi kvartsiitin maan pinnalle. Kareliditkin kuluivat pois.
Maankuoren liikkuessa kallioon syntyy halkeamia. Vortikka on sellainen. Jääkausi hioi sen esiin ja huuhteli hiekan ja soran pois. Ihmiset ovat myös sanoneet, että salama on halkaissut kallion.
Vortikan rotko on kapeimmillaan muutaman metrin levyinen, leveimmillään kymmeniä metrejä. Syvimmät kohdat ovat noin 15 metriä syviä. Kvartsiittikallion seinämissä on juonteina melko puhdasta kvartsia. Vortikan halkeamasta on löydetty jälkiä kivikautisesta kvartsin louhimisesta, pienten työkalujen ja nuolenkärkien aineksiksi.
Peikkojen ja kärppien rotko
Rotkon nimenä on kartoissa esiintynyt Vortikan lisäksi Vorlokki ja Vorlakso. Vortikka-sanan alkuperänä pidetään Savon murteen sanaa, joka tarkoittaa rumaa ja kamalaa. Sitä on käytetty mm. rumasta miehenroikaleesta.
Rotkoihin on liittynyt paljon mystiikkaa ja tarinoita peikoista, hiisistä ja piruista, joihin moni rotkon nimi Kainuussakin viittaa. Peikkojen esikuvana ovat voineet olla kallioilla pesivän huuhkajan poikaset. Ne lähtevät pesästä kun eivät vielä osaa lentää. Suurisilmäinen ja pörröinen, kähisevä poikanen muistuttaa kovasti satujen peikkoa.