Porojen poluilla, purojen varsilla
Poro (Rangifer tarandus) on pohjoisten kairojen kanta-asukas, ikivanha elinkeino ja leivän lähde. Poro liittää yhteen ihmisen ja luonnon, kätkien sisälleen rikkaan kulttuurin ja ikivanhat perinteet. Kulje Kiilopäältä lähtevää Poropolkua (5,3 km) ja tutustu poron elämään.
Maastoon muodostuneet porojen polut viestivät siitä, että poro ja sen edeltäjä peura, ovat kuuluneet kautta aikain Koilliskairaan eli nykyiseen Urho Kekkosen kansallispuistoon.
Poronhoitoon liittyviä rakennuksia ja rakennelmia eri aikakausilta on kansallispuistossa kertomassa tästä vanhasta elinkeinosta, joka on edelleen merkittävä toimeentulon lähde paikalliselle väestölle.
Poro on kansallispuiston näkyvin ja runsaslukuisin eläin. Poro pystyy hyödyntämään pohjoisen niukkalajista kasvistoa tuoden elinkeinon moniin perheisiin. Poro käyttää ravinnokseen jopa 200 eri kasvilajia.
Porolla onkin selkeä laidunkierto rytmittyen vuodenaikojen mukaan. Talvella se kaivaa koparoillaan lumen alta jäkälää. Keväällä se nousee hangelle syömään luppoja ja muita puissa kasvavia jäkäliä. Kesällä sen ravintoa ovat vihreät kasvit; sarat, heinät, ruohot ja puiden lehdet.
Urho Kekkosen kansallispuistossa on erityisesti hyviä talvilaidunalueita. Kesällä kansallispuistossa poroja on vain vähän. Jos ei retkellään näekään poroja, aina voi nähdä niiden jätöksiä tai talvisia kaivantoja eli kiekeröitä kertomassa tästä pitkäjalkaisesta eläimestä.
Poro kasvattaa vuosittain uudet sarvet. Porojen sarvista voi päätellä poron iän. Periaatteessa joka vuosi sarviin kasvaa yksi piikki enemmän kuin edellisenä vuonna. Samoin sarvien koko kasvaa vuosi vuodelta suuremmaksi.
Poron sarviluu on maailman nopeimmin kasvavaa luuta. Poron sarviluuta käytetään erilaisten tarve- ja koriste-esineiden tekoon.
Kiilopään alueella Niilanpäällä on Lapin paliskunnan poroaita, joka on toiminut etupäässä kesämerkintäaitana. Myös jonkin verran siellä on pidetty syyserotuksia.
Tällä hetkellä ainoa toiminnassa oleva poroaita Urho Kekkosen kansallispuistossa on kansallispuiston itäisimmässä osassa oleva Naltion erotusaita. Se on Suomen suurimman paliskunnan Kemin-Sompion erotusaita.
Erotukset ovat poromiehen sadonkorjuun aikaa. Erotuksissa teurasporot erotellaan elämään jäävistä. Erotuskausi ajoittuu vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan loka-tammikuulle.
Juhannuksen tienoilla alkaa vasanmerkitys. Ilman lämmettyä ja sääskien ilmestyttyä porot alkavat luontaisesti kokoontua aukeille paikoilla, josta poromiehet kuljettavat porotokat aitaan.
Tuolloin toukokuussa syntyneet vasat saavat korvaansa saman merkin kuin emällä on. Merkki kertoo, kuka omistaa poron.
Poron korvamerkki on yhdistelmä erilaisia pieniä viiltoja ja koloja eli tekoja. Korvamerkki säilyy poron korvassa koko sen eliniän.
Samalla perheellä tai suvulla on yleensä samansuuntaiset merkit. Poronmerkkeihin liittyvät kuviot ja sanat voivat ulkopuolisesta kuulostaa melkoiselta salakieleltä.
Vasanmerkintätyö tapahtuu yöllä, jolloin ilma on viileämpää kuin päivällä. Keskiyön auringon paistaessa työvaloa on runsaasti. Tämä keskiyön auringon alla tehtävä työrupeama kestää pari viikkoa kesä-heinäkuussa.
Poromiesperheissä merkit ja poronhoitoon liittyvä tieto siirtyvät usein sukupolvelta toiselle. Poronhoito onkin merkittävä osa saamelaista kulttuuria.
Presidentti Kekkosella on myös ollut oma poronmerkki Näkkälän paliskunnassa Länsi-Lapissa. Merkki luetaan näin (katsot poroa takaa päin):
Vasen korva: altavita, pistel ja pykälä päällä, pykälä alla.
Oikea korva: Alla hanka, hangan sisään halki, pykälä päällä.
Rykimäkuusta vasomakuuhun -runo
Oli lämmintä ja pimeää.
Paikka oli turvallinen uuden elämän kasvaa.
Siellä olisi viihtynyt pidempäänkin,
mutta luonnon laki antoi siihen aikaa vain rykimäkuusta vasomakuuhun.
Silloin, kun päivänvalo voittaa pimeän,
kun kevät paljastaa lumesta ensipälvensä,
on vasan aika syntyä.
Luomisen ihme toteutuu.
Vasa saa ensikosketuksen maahansa,
joka on kuin pitkäksi venähtäneestä unesta heräävä.
Maa on märkä kuin vastasyntynyt.
Emä nuolee vasansa kuivaksi.
Pian vasa nousee jaloilleen.
Kulkee emän perässä aukealle.
Sinne on tullut myös muita,
räkkää paossa kaikki – sääskiä ja syöpäläisiä.
Aukealla ei ole sääskiä.
Aukealla puhaltaa raitis tuuli.
Ravintoa löytyy;
saroja, heiniä ja vihreitä lehtiä,
poronmaitoa ja maitohorsmaa.
Vihreä lehti muuttuu vahvaksi maidoksi.
Emä imettää.
Äiti maa, anna jäkälän kasvaa!
Jäkälä kasvaa vain syksyyn.
Tunturikoivun lehti kellastuu ja kuolee,
mutta hirvas siittää uutta elämää.
Taistele!
Siitä!
Uusi elämä odottaa!
Ihminen, sulje silmäsi!
Luonto tekee tehtävänsä!
Aamulla varhain satanut ensilumi.
Kellon kalkatus kaukaa!
Kellon kalkatus.
Erotus.
Eloporo, lukuporo, teurasporo, myyntiporo, eloporo, pailakka, peurakermikkä.
Erotus.
Urakka, vuonelo, kunteus, kosatus.
Erotus.
Talvipäivän seisaus.
Kohti kevättä.
Kevätpäivän seisaus.
Luppoaika.
Kantavia vaatimia kantava hanki.
Kevät.
Luomisen ihme toteutuu jälleen.
Pälvi laajenee.
Lumi sulaa.
Elämän vesi kulkee.
Elämä kulkee.
Kevät kulkee kesään.
Poro,
syö jäkälää!
Siitä!
Synny kevääseen!
(Runo, Kristiina Aikio)