Saariselän alueen valtasi 1800-luvun lopussa ennen näkemätön kultakuume. Kultaa oli toki kaivettu Ivalojoen ja sen sivujokien ja purojen varsilta jo vuodesta 1868, mutta nyt yrityksillä oli isommat haaveet ja isommat rahat pelissä.
Se, että kultaa löytyi jokivarsien penkoista ja jokipohjista, oli johtanut päätelmään, että kulta oli kulkeutunut sinne jostakin kauempaa veden, jään ja niiden kuljettaman irtomaan mukana. Ajateltiin, että jossakin täytyi olla kullan emäkallio, paikka, jossa oli paljon kultaa kalliossa, ja josta se oli lähtenyt kulkeutumaan. Ei tarvinnut muuta kuin löytää tuo paikka, ja rikastuminen olisi varmaa. Haave kullan emäkalliosta pisti yrittäjät ja rahamiehet liikkeelle.
Kerkelän Kaivosyhtiö Pohjola
Kultaryntäyksen aloitti kemijärveläinen Henrik Herman Kerkelä (1869 – 1929). Hän oli sattumalta paikalla, kun arvovaltainen geologinen retkikunta, vetäjänään Geologisen komission johtaja J. Sederholm, tuli päätelmään, että Laanilan Hangasojalla olisi otollinen paikka kalliokullan esiintymiselle.
Tämä tapahtui vuonna 1898. Kerkelä riensi heti valtaamaan ko. alueen. Hän onnistui myöhemmin vakuuttaman rahoittajat analyyseillaan, jotka kertoivat, että kultaa oli kalliossa enimmillään jopa 92,50 grammaa tonnissa. Määrä oli ennen kuulumattoman suuri.
Kun vielä virallinen taho Sederholmin johdolla ylisti Kerkelää, rahoittajat olivat valmiit tulemaan kaivoshankkeen taakse. Kaivosyhtiö Pohjola aloitti toimintansa Hangasojan varrella (ks. kartta) helmikuussa 1902. Yhtiö pääoma oli peräti 1,8 miljoonaa markkaa.
Aktiebolaget Prospektor valtaa alueita
Aktiebolaget Prospektor syntyi Kerkelän kilpailijaksi vuonna 1902. Yhtiön perustamisen puuhamiehenä toimi edellä mainittu J. J. Sederholm. Yhtiön omistajiksi tuli joukko vaikutusvaltaisia miehiä.
Toiveet emäkalliosta olivat korkealla. Tätä kuvaa muun muassa se, että Ivalojoen eteläpuoliset tukkivarannot mitannut metsänhoitaja kirjoitti raportissaan, että kaikki alueen puuvarat tulisi säästää tulevan kaivostoiminnan tarpeisiin.
Pian koko Saariselän alue Kaunispäältä Kakslauttaseen pohjois-eteläsuunnassa, ja Tolosjoelta Luulammelle oli systemaattisesti vallattu, kuten oheinen Albin Torckelin kartta vuodelta 1902 osoittaa. Valtaajien lista on mielenkiintoinen. Siinä on esimerkiksi monia virkamiehiä, joiden varsinainen ammatti ei millään lailla liittynyt kultaan ja kullankaivuun.
Metsäkonduktööri (metsänhoitaja) Arthur Granit oli tullut Inariin vuonna 1897, tehtävänään kartoittaa alueita ja niiden tukkipuuvarantoja. Hän hankki nimiinsä kolmisenkymmentä valtausta.
Mauritz Waenerberg, entiseltä ammatiltaan merikapteeni, oli myös Metsähallituksen töissä. Hän toimi metsäntarkastajana Kaamasen Thulessa. Hänen tehtävänään oli myös kaivosten asettaminen.
Waenerbergin nimeen ei voi olla törmäämättä, kun lukee 1800-luvun lopun matkakirjoja. Kaamasen Thule, isäntänään "Lapin setä" Waenerberg, on niissä aina etappipaikkana, tarjoten matkaajille ystävällisen ja vieraanvaraisen lepopaikan. Waenerberg hankki nimiinsä 48 valtausta.
Sekä Granit että Waenerberg myivät valtauksensa Prospektorille jo vuonna 1902. Samoin teki ilmeisesti tamperelainen insinööri K.A. Niinikoski, joka valtasi itselleen koko Iisakkipään ja Vahtamapään alueen Vellinsärpimäojalle saakka idässä. Valtausten määrä oli 76.
Erikoista on, että Niinikosken nimi ei tule esille missään alueen kultahistorian kirjoituksessa. Eräässä kuvassa hän on miesjoukossa Prospektorin Laanilan tukikohdan pihalla. Siitä päättelen, että hänkin möi valtauksensa Prospektorille.
Prospektorin omistukseen päätyi kaikkiaan 470 valtausta.
Prospektorin toiminta
Prospektor aloitti ennennäkemättömät rakennus-, tie- ja louhintatyöt alueella. Yhtiöllä oli enimmillään töissä 164 ihmistä. Vuori-insinööri Emil Sarlin ja kemisti-insinööri Juho Hugo Saarinen johtivat töitä.
Jälkipolville ko. henkilöt näyttäytyvät, paitsi oman toimialansa edustajina, myös aikansa ensimmäisinä valokuvaajina, jotka ovat tallentaneet nähtäväksemme 1900-luvun alun ihmisiä, toimintaa ja maisemia. Esimerkiksi tämän kirjoituksen vanhat kuvat (säilytys GTK:n Hakku-hakemistossa) ovat heidän ottamiaan.
Prospektori rakensi päätukikohtansa Laanilaan paikalle, jossa nyt on Laanilan Kievari. Työmaarakennuksia oli lisäksi Hangasojalla, Lutolla, Tolosjoella, Moberginojalla, Palsinojalla ja Ivalojoen Ruikanmutkassa. Yhtiön laboratorio oli Hirvaskurussa (ks. kartta).
Kaivoskuiluista syvimmälle, 51,5 metriin, louhittiin Luton eli Prospektorin kaivoksella. Muita kaivoksia olivat Ramsayn kaivos ja Kaarle Kustaan kaivos nykyisen Kutturan tien pohjoispuolella ja Everstin kaivos Hangasojan varressa (ks. kartta).
Kaivoskuilut nimettiin yhtiön suurimpien rahoittajien ja johtajan mukaan. Ramsayn kaivoksen nimi tulee toimitusjohtaja August Ramsaylta. Kaarle Kustaan kaivoksen takana on Carl-Gustav Standertskjöld. Everstin kaivos sai nimensä eversti Hugo Standertskjöldiltä. Molemmat Standertskjöldit tulivat yhtiön osakkaiksi vuonna 1903, kun kultatoiveet olivat vielä korkealla. Myös Sederholm merkitsi osakkeita samassa lisärahoituksessa.
Vesi tuli ongelmaksi kaikissa kuiluissa. Kallioperä osoittautui niin rapautuneeksi, että vesi tahtoi täyttää kuilut, vaikka sitä pumpattiin pois minkä pystyttiin.
Kun kultaa ei löytynyt lähellekään kannattavaa määrää, Prospektor joutui lopettamaan toimintansa vuonna 1904.
Loppunäytös – tai ei sittenkään
Sekä Kerkelän että Prospektorin yritykset päättyivät vararikkoon. Kultaa ei löytynyt, tai sitä löytyi liian vähän.
Arvellaan, että Kerkelä oli alusta pitäen huijannut rahoittajia. Uskotaan, että hän oli tuonut kultapitoiset kivet Amerikasta, missä hän oli aiemmin työskennellyt kaivosmiehenä.
Kerkelä onnistui vielä myymään kaivoksensa. Kaupan loppunäytös käytiin Inarin käräjillä.
Kerkelän ja Prospektorin epäonnistumiset eivät suinkaan jääneet viimeiseksi uhkayritykseksi. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, 1920-luvulla, alkoi jälleen uusi kultaryntäys. Taas löytyi liikemiehiä ja rahoittajia, ja jälleen oli kova usko suurista kultamääristä. Ja taas yritykset päättyivät nolosti.
Lapin kullan tarina on täynnä huimia tarinoita toivosta ja yrittämisestä ja niitä seuranneesta epätoivosta ja taloudellisista katastrofeista. Mutta on myös onnistumisia.
Paikalliset ihmiset ovat kaivaneet suuryhtiöiden jälkiä yhtiöiden poistuttua. Moni on kovalla työllä onnistunut hankkimaan elannon perheelleen löytämillään kullan murusilla.
Kullan kaivu jatkuu yhä. Kesä toisensa jälkeen kultamiehet ja –naiset palaavat montuilleen. Osalle kaivu on ankaraa ansiotyötä, osalle ehkä enemmän elämäntapa, vastapaino kaupunkielämälle.
Kysymys, johon ei koskaan saada vastausta?
Tämä tarina jää kiehtovana mieleen sen vuoksi, että virallista vastausta siihen ei saada koskaan. Kullankaivaja Eevert Kiviniemi löysi 1935 Saariselän ympäristöstä Luttojoelta kultahipun, joka on tähän saakka suurin Suomesta löydetty kultahippu. Painoa sillä oli mahtavat 392,9 grammaa. Kerrotaan kuitenkin, että hänen sukulaismiehensä Aleks Kiviniemi olisi löytänyt vielä suuremman hipun jo vuonna 1910 Hangasojalta. Aleksin hipun painoa ei kuitenkaan koskaan ole voitu todentaa, koska ennen punnitusta hän ehti ottaa siitä sormuksen verran kultaa. Sormuskullan oton jälkeenkin hippu painoi vielä 385,36 grammaa.
Kuinka suuri on noin neljänsadan gramman painoinen kultahippu? Löytäjä on varmasti ollut onnesta soikeana, saatuaan hyvän palkan kovalle lapiotyölleen. Voi vain kuvitella sitä onnen tunnetta, kun kananmunan kokoinen kultakimpale on kilahtanut silmien eteen.
Jos kultahistoria kiinnostaa
Prospektorin reitin ohella kultahistoriaan voi tutustua Laanilan Kultareitillä. Tämän reitin varrella on itse asiassa enemmän kultaan liittyvää nähtävää kuin Prospektorin polulla. Täällä on Kerkelän kaivos ja Prospektorin kaivoskuilut (se mitä niistä on jäljellä) Eversti ja Kaarle Kustaa.
Lapin kultahistoriasta on kirjoitettu lukuisia kirjoja. Asiasta kiinnostuneen kannattaa tutustua ainakin Seppo J. Partasen teoksiin, esimerkiksi kirjaan "Sankareita, huijareita ja veijareita", mikä tässä kirjoituksessa on ollut keskeinen lähdeteos.
Lauri Skantsilta on vastikään (2016) ilmestynyt Laanilan historiaan keskittyvä teos. Kullankaivuulla on siinä iso osa. Herman Stigzeliuksen "Kultakuume – Lapin kullan historia" kuuluu alan peruskirjallisuuteen.
Tankavaaran Kultamuseo (37 km Saariselältä etelään) on käymisen arvoinen paikka. Sen erinomaiset näyttelyt kertovat kullasta ja sen kaivusta paitsi Lapissa myös muualla maailmassa.
Tutustu myös Tankavaaran Kultakylän monipuolisiin palveluihin.