Meän elämää
Kolarin Äkäslompolossa sijaitseva Yllästunturin Luontokeskus Kellokas esittelee tunturien ja Väylän varren luontoa ja kulttuuria. Kulttuurin kehittyminen on aina ollut sidoksissa alueen luonnonoloihin ja sen suomiin mahdollisuuksiin. Tuo luonnon ja kulttuurin suhde on Kellokkaan Meän elämää -näyttelyn perusteema. Näyttelyn toivotaan tuottavan oivalluksia ihmisen riippuvuudesta luonnosta ja kävijöiden toivotaan soveltavan niitä myös omassa elämänpiirissä.
Yhteistyötä Väylän yli Ylläkseltä Pajalaan
Luontokeskuksen näyttely on valtion rajoja ylittävän yhteistyön tulosta. Kellokkaan näyttelyt kertovat tarinan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeilla olevista kylistä, tuntureilta alkunsa saavista virroista, Väylän eli Tornion-Muonionjoen luonnosta ja kulttuurista sekä Väylästä, elämänvirrasta, jonka ympärille ihmisen elämä on vahvasti rakentunut. Väylä on ollut kulkukeino ja alueen yhdistävä suoni, jossa monimuotoinen kulttuuri on kehittynyt erikoislaatuiseksi. Kulttuurin rikkaus on näkyvissä erityisesti vivaihteikkaassa ja elävässä meänkielessä, jota käytetään molemmin puolin Väylää. Nykyisin ilmaisullisesti rikasta kieltä arvostetaan ja sen käyttöä tuetaan tarmokkaasti.
Taimenen elämää
Taimen on Suomen vesien luonnonvarainen lohikala. Taimenen koko, väritys ja elintavat vaihtelevat niin paljon, että puro-, joki-, järvi- ja meritaimenia pidettiin aiemmin eri alalajeina. Nykyisin kaikkia taimenia pidetään saman lajin eri muotoina, jotka myös usein lisääntyvät keskenään. Taimenen eri muotoja esiintyy useimmissa Lapin vesistöissä ja aikoinaan taimen oli yleinen laji koko Suomessa. Freshabit Life IP -hankkeessa tuotettu näyttely kertoo tästä uhanalaisesta lajista (metsa.fi).
Merelle vaeltavaa taimenta kutsutaan meritaimeneksi ja järviin vaeltavaa järvitaimeneksi. Yhteistä kaikille taimenille on, että ne kutevat virtavesien koskipaikoissa. Kolarissa sijaitsevat Naamijoki, Kuerjoki, Ylläsjoki ja Äkäsjoki sekä muutamat muut Tornion-Muonionjokeen laskevat sivuvesistöt ovat meritaimenen tärkeitä kutujokia.
Savottamuseo
Kellokkaan pihapiirissä sijaitsee vuonna 1995 rakennettu hirsikämppä, joka toimii Savottamuseona. Museoon on koottu esineistöä metsätyön ja kämppien historiasta. Rakennustyön käynnisti silloinen Kittilän hoitoalueen aluemetsänhoitaja Pertti Hokajärvi. Rakentamisen perusteluina hänellä oli halu tallentaa länsikairan savottojen historiaa esineiden ja kuvien muodossa. Museon suunnitteluryhmässä olivat mukana paikalliset Metsähallituksen toimihenkilöt Jari Ylläsjärvi ja Hannu Ylläsjärvi.
Kun museon oven avaa, kuuluu Risto Kuusijärven tarina Länsikairan savotta-ajoista ja esineistä aina hevosvetoisesta vesipasasta keksiin asti. Kämppäemäntänä toiminut Maila Alatalo puolestaan kertoo savotan emännistä, arjen rutiineista ja ruoanlaitosta. Mailan toinen tarina liittyy siihen, kuinka savotalle saapui kolmella hevosella miehiä, joista yhdellä oli komeat riukuvarsisaappaat jalassa – ja niihin Maila rakastui. Kenen jalassa ne saappaat olivat? Tämän tarinan kannattaa kuunnella itse Savottamuseoon tutustumisreissulla.