Aulangonjärvi ja Aulangonvuori
Aulangonjärvi on luonnonsuojelualueen merkittävin vesistö. Se kuroutui itsenäiseksi järveksi vuosien 1819 ja 1924 välillä, kun Vanajaveden pintaa laskettiin noin pari metriä. Aulangonjärveä ympäröivät vanhat puistometsät ja valtaosa sen rannoista on rakentamatonta. Aulangon luonnonsuojelualue rajautuu itärajaltaan Aulangonjärveen.
Järven rannasta kohoaa jylhä ja kivikkoinen Aulangonvuori, jonka korkeus merenpinnasta on noin 150 m ja Aulangonjärvestä noin 70 m. Aulangonvuori on muinaismuistolain (295/1963) rauhoittama kiinteä muinaisjäännös eli rautakautinen muinaislinna. Tämä Aulangon linnavuori on ollut aikoinaan osa Hämeen ja Pirkanmaan merkinanto- ja muinaislinnaketjua. Aulangonvuorelta aukeaa näköala paitsi Aulangonjärvelle myös kansallismaisemaamme Vanajaveden laaksoon.
Vanajaveden laakson kansallismaisema
Vanajaveden laakso on yksi Suomen 27:stä kansallismaisemaksi nimetystä maisema-kokonaisuudesta. Kansallismaisemiksi on valittu alueita, jotka ovat edustavimpia esimerkkejä maamme luonnon- ja kulttuuripiirteistä.
Aulanko on keskeinen osa Vanajaveden kansallismaisemaa sekä valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Aulangonvuoren näkötornista on ihailtu Aulangonjärven itärannan vehreyttä jo yli vuosisadan ajan. Näkötornilta avautuva erämainen ja metsäinen maisema on aina ihastuttanut ja inspiroinut taiteilijoita. On uskottu, että Sibelius olisi Finlandiaa säveltäessään ajatellut juuri näitä synnyinseutunsa maisemia. Vanajaveden maisemissa ovat Sibeliuksen lisäksi viihtyneet muutkin suuret kulttuuripersoonat kuten Akseli Gallen-Kallela ja Eino Leino.
Luonnon ja kulttuurin liitto maisemassa
Kansallismaisema-alueen ydin on Vanajavesi lahtineen, kalliosaarineen ja niemineen. Tärkeä osa kansallismaisemaa on sen rikas kulttuuriperintö. Esihistorialliselta ajalta asti jatkunut asutus ja maanviljelys ovat tuoneet maisemaan oman lisänsä: historiallinen maankäyttö monimuotoisin pelto- ja niittykuvioineen sekä perinteisine asumuksineen näkyy yhä maisemassa.
Vanajaveden laakso on täynnä historiaa. Menneistä vuosisadoista kertovat kartanomiljööt puistoineen ja puutarhoineen, Hattulan keskiaikainen Pyhän Ristin kirkko sekä tietenkin Hämeen linna. Pyhän Ristin kirkko muurattiin samaan aikaan 1300-luvulla Hämeen linnan tiilimuurien kanssa. Alkujaan harmaakivinen linna rakennettiin Hämeen ja muun valtakunnan suojaksi 1200-luvun lopulla. Pyhän Ristin kirkko oli puolestaan katolisella ajalla maamme merkittävimpiä pyhiinvaelluskirkkoja.
Postikorttimaisema
Valokuvaaja Taneli Eskolan väitöskirja Teräslintu ja lumpeenkukka (1997) tarkastelee ja tulkitsee Aulangosta otettujen valokuvien muutosta ajan saatossa. Tutkimus hahmottelee suomalaisen maisemaidentiteetin rakentumista sekä matkailukulttuurin muutosta. Tutkimuksessa matkailu ja valokuvaus kietoutuvat toisiinsa.
1900-luvun alkupuolella Aulanko oli tärkeä osa suomikuvaa. Aulanko esiintyi yleisesti postikorteissa, Suomea esittelevissä kuvateoksissa sekä jopa elokuvissa. Tavallisesti kuvattiin lähinnä kauniita maisemia, mutta dramaattisempiakin lähestymistapoja nähtiin: sotavuosina Lotta Svärd -järjestö julkaisi postikortin, jossa nuori lotta kiikaroi taivaanrantaa ilmatorjuntatehtävissä Aulangon tornin huipulla. Kuvassa on vahva tunnelma. Tuttu, kaunis maisema ja sen rauhan valpas vartija olivat kansallisia symboleita.
Viime vuosisadan puuistutukset kukoistavat
Aulangon alue kuuluu eteläiseen havumetsävyöhykkeeseen, jossa karut ja viljavat metsätyypit vaihtelevat. Aulangon luonto on kuitenkin poikkeuksellisen rehevää ja luonnonsuojelualueelta löytyvätkin lähes kaikki Suomessa luonnonvaraisena esiintyvät jalopuulajit. Myös alueen pensaslajisto on luonnostaan runsas. Silmiinpistävin piirre on kuitenkin jyhkeiden kuusimetsien runsaus.
Maaperän rehevyyden lisäksi Aulangon luonnonsuojelualueen kasvilajistoa rikastuttavat viime vuosisadan alkupuolella tehdyt istutukset. Aulangolla on puita ja pensaita yhteensä yli 140 eri lajia. Alueen erikoisuuksia ovat muun muassa ulkomaisten puulajien metsiköt ja visakoivikot. Myös Ruusulaaksoon luontaisesti syntynyt pihlajametsikkö on harvinainen, koska Suomessa pihlaja muodostaa harvoin puhtaita metsiköitä. Istutetuista puista parhaiten säilyneitä ovat erityisesti pihdat, lehtikuusi, douglaskuusi, lehmus, vaahtera, saarni ja vuorijalava. Istutetuista koristepensaista alueella on hyvin menestynyt esimerkiksi sinikuusama.
Aulangon aluskasvillisuudelle ovat tyypillisiä lehtojen ja lehtomaisten kankaiden vaateliaat kasvilajit sekä ruoho- ja heinäkasvillisuuden runsaus. Harvinaisena ja harvoin nähtynä tulokaslajina luonnonsuojelualueella kasvaa metsäalppikello, joka on aikoinaan saapunut Aulangolle Keski-Euroopasta tuotujen puuntaimien mukana. Keväiset valko- ja sinivuokkojen kukinnat eivät puolestaan jääne kulkijoilta huomaamatta - niin yhtenäisinä valkoisina ja sinisinä mattoina ne alueella kasvavat.
Myös luonnonsuojelualueen ympäristön luonto on rehevää. Siellä kasvavat muun muassa harvinaiset ja rauhoitetut kynäjalava sekä hämeenkylmänkukka.
Tikkojen nakutusta, pöllöjen huhuilua
Aulangon rehevä luonto tarjoaa vaihtelevia elinympäristöjä useille eliölajeille. Alueen monipuoliseen linnustoon kuuluvat muun muassa pikkutikka, palokärki, harmaapäätikka, viirupöllö, lehtopöllö, puukiipijä, hippiäinen ja useita tiaislajeja, jotka elävöittävät maisemaa myös talvisin. Uhanalaisista lintulajeista Aulangon lajistoon kuuluvat pohjantikka, nuolihaukka ja Aulangonjärvellä pesivä ja muuttoaikoina levähtävä kuikka. Metsä- ja Joutsenlammilla tavataan muun muassa sinisorsia, telkkiä sekä useita lokkilajeja, joista runsaslukuisin on naurulokki.
Monipuolisen linnuston lisäksi Aulangolla viihtyvät kaikki Suomen luonnon tavallisimmat nisäkkäät - alueella liikkuvat niin oravat, jänikset, rusakot kuin valkohäntäkauriitkin. Metsässä voi nähdä merkkejä esimerkiksi lepakoista, lumikoista, kärpistä, näädistä ja supikoirista - mäyrä ja kettu pesivätkin Aulangolla. Lähialueilla on tehty havaintoja myös liito-oravasta.
Harvinaisista perhoslajeista Aulangolla esiintyy mustakonnanmarjalla elävä nunnamittari sekä kovakuoriaisista esimerkiksi kyrmysepikkä ja niinijäärä.
Aulangon tuijametsä
Aulangon luonnonsuojelualueella sijaitseva tuijametsä on yksi alueen helmistä. Kanadantuijia ja jättituijia kasvava metsä kätkee sisälleen hämyisän ja sadunomaisen tunnelman. Näistä Pohjois-Amerikassa luonnonvaraisina kasvavista tuijista kookkaimmat ovat saaneet kasvaa alueella rauhassa jo lähemmäs sata vuotta. Niiden isot ja rehevät oksistot varjostavat tehokkaasti aurinkoisenakin päivänä. Valon puute ja tuijien hapan karike estävät lähes kaiken kasvillisuuden kasvamisen puiden alla ja metsässä on kesähelteelläkin hyvin viileää.
Raikkaana tuoksuvaan tuijametsään johtavat Ruusulaakson lähettyviltä alkavat pitkospuut, joiden alla etenkin keväisin solisee Metsälammelta alkunsa saava puro. Tuijametsässä kulkija saa monia ihania aistikokemuksia.
Myrskypuut ovat monimuotoisuuden kehto
Aulangon halki on vuosien aikana pyyhkinyt useita myrskyjä, joissa puita on kaatunut runsaasti. Kaatuneet puut ovat arvokkaita elinpaikkoja tuhansille lahopuussa viihtyville metsälajeille, joten niitä on jätetty luonnonsuojelualueen luonnontilaisiin metsiin monimuotoisuutta rikastuttamaan. Näiden myrskyn runtelemien alueiden annetaan metsittyä luontaisesti.
Esimerkiksi vuoden 2001 marraskuussa luonnonsuojelualueella riehui Janikaksi nimetty myrsky, joka kaatoi useita puita ja jopa kokonaisen metsikön. Myrskyn jättämiä jälkiä voi edelleen nähdä alueella.