Huhtalan torpalla voit tutustua 1700-luvun lopun ja 1800-luvun taidokasta työtä edustaviin hirsirakennuksiin. Puutarhassa on säilynyt joitakin vanhoja puutarhalajeja. Rakennukset ovat lukittuja, mutta pihapiiri kutsuu aikamatkalle entisajan tunnelmaan.

Ensimmäiset maininnat kuhmoislaisen Nihtilän talon Wuorihuhdan torpasta löytyvät kirkonkirjoista 1700-luvulta. Ennen vuotta 1770 maan ositus tai lohkominen oli kiellettyä ja vain säätyläiset saivat perustaa torppia. Talonpoikaistalot kuitenkin perustivat torppia takamailleen ja niitä viranomaisten oli vaikea valvoa. Wuorihuhta sijaitsi kinttupolun päässä. Perimätiedon mukaan ensimmäinen torppari oli saksalaista sukujuurta oleva potaskankeittäjä Petter Godvillig perheineen. Potaska oli vientituote ja tärkeä raaka-aine saippuan ja lasin valmistuksessa. Potaskaa saadaan koivun tuhkasta.

Vuonna 1850 Wuorihuhdan torppa siirtyi isossajaossa Wäkkärlän eli Pussin sotilasvirkatalon torpaksi. Sotilasvirkatalon metsät kuuluivat valtion metsänhoidon alaisuuteen. Vuoden 1879 metsäntarkastuksessa torpille jaettiin omat hakamaat ja torpat saivat kartalla rajat. Huhtalassa on asunut kaksi torpparisukua. 1800-luvun lopussa suku vaihtui ja torppariksi tuli Vihtori Heinonen. Hänen jälkeläistensä aikana torppa itsenäistyi vuonna 1933 noin 40 hehtaarin kokoiseksi tilaksi. Tila myytiin 1960-luvun alussa valtiolle ja se jäi tyhjilleen. Kun kansallispuisto perustettiin vuonna 1982, Huhtalan pihapiiri rakennuksineen liitettiin kansallispuistoon. Rakennukset on kunnostettu Museoviraston ja Metsähallituksen yhteistyönä.

Huhtalan pihapiiri

Rakennukset muodostivat aikoinaan suojaisan neliömäisen pihan. Päärakennus ja syytinkitupa ovat edelleen vierekkäin kulmittain, mutta päärakennusta vastapäätä sijainnutta navetta- ja tallirakennusta ei enää ole. Päärakennus on laajennettu nykyiseen kokoonsa viimeistään 1800-luvun puolivälissä. Huhtalan vanhimmat rakennukset ovat kalliolla sijaitsevat 1700-luvulla rakennetut liha- ja jyväaitat. Aittoja on alunperin ollut kymmenkunta, mutta niistä on jäljellä enää kolme. Kaksi sijaitsee alkuperäisillä sijoillaan Huhtalassa ja yksi on sijoitettu Helsingin Seurasaaren ulkomuseoon. Sauna on piha-alueella alarinteessä ja silpuslato ja riihen rauniot hiukan kauempana. Kaikki rakennukset ovat alkuperäisillä paikoillaan ja suojeltuja. Huhtala on hieno esimerkki hyvin säilyneestä vanhasta taloryhmästä ja hirsirakentamisen osaamisesta. Ovien lukot ja tuvan uuni ovat arvokkaita käsityön taidonnäytteitä.

Huhtala oli ajan tapaan omavarainen tila: ruokaa kasvatettiin omiksi tarpeiksi. Viime vuosisadan alussa viljelyssä oli ruista, kauraa, ohraa, perunaa, palkokasveja sekä karjalle heinää ja rehukasveja. Myös kangas- ja köysitarpeet saatiin oman pellon pellavasta ja hampusta. Peltoalaa oli noin 6 - 7 hehtaaria. Karjanrehua saatiin niittämällä heinää pihasta ja luonnonniityiltä.

Niiton seurauksena Huhtalaan pihamaa oli hyvin avoin ja siellä täällä kasvoi muutama iso pihapuu. Puutarhassa kasvatettiin hyötykasveja: humalaa oluen maustamiseen, rohtoliperiä, omenapuita ja myöhemmin myös marjapensaita, juureksia ja vihanneksia.

Huhtalan vanhimpia koristekasveja on vaaleanpunakukkainen juhannusruusu. Pihasyreeniäkin istutettiin, mutta se ei menestynyt. Daaliat sen sijaan olivat hevosenlannan ansioista kukoistavia. Niiden lisäksi puutarhaan saatiin, yleensä sukulaisilta tai tuttavilta, mm. kurjenmiekkoja, liljoja, narsisseja ja kultapalloja.

Puutarhassa on säilynyt vanhoja marjapensaita ja omenapuita. Myös joitain koristekasveja on jäljellä. Pihaa hoidetaan niittämällä, lähipelloilla laiduntavat lampaat.