Inarin luonto

Inari - erämeri Euroopan huipulla

Inarijärvi (Aanaarjävri) on Suomen kolmanneksi suurin järvi (1084 km2). Se on myös maailman toiseksi suurin napapiirin pohjoispuolella sijaitseva järvi. Inarijärven syvin kohta on Vasikkaselällä (92 metriä). Järvi syntyi, kun maankuori vajosi 70 miljoonaa vuotta sitten. Inarijärveä luonnehtivat laajat selät, kuten Kasari- ja Vasikkaselkä. Syysmyrskyjen aikaan jopa kaksimetrisessä aallokossa olosuhteet ovat kuin merellä. 

Saaria on laskettu olevan 3318. Suurimmissa saarissa on pieniä metsäjärviä sekä soita. Suurilla selillä on puuttomia luotoja, joita järvellä kutsutaan sanalla laassa. Selkävesiä yhdistävät kapeat ja pitkät salmet eli nuorat, kuten Kaiku- ja Mahlattinuora. Pitkät kapeat vuonot ovat tyypillisiä. Järven vedet laskevat Paatsjoen kautta Jäämereen. Ylä-Lapin kallioperältään karulla granuliittikaarella sijaitseva järvi on kirkasvetinen saratyypin järvi. Yleisilmeeltään karulla järvellä voi nähdä matalissa lahdissa saraikkoja ja kortteikkoja. Saarissa kasvaa pääosin kuivahkoja mäntymetsiä. 

Inarijärven saarista monet ovat aluskasvillisuudeltaan hyvin nummimaisia. Etenkin tuulen tuivertamilla pienemmillä saarilla puusto on harvaa ja variksenmarja, juolukka ja suopursu kasvavat tiiviinä mattona paksun, upottavan kuntan päällä. Mustikka kypsyy saarissa myöhään ja saarilta ehtii vielä syyskuullakin hakemaan hyvän marjasaaliin. Saarissa on myös hyviä hillajänkiä. 

Inarijärven vedenkorkeutta on säännöstelty 1940-luvun alusta lähtien, kun Venäjän ja Norjan puolelle rakennettiin useita vesivoimalaitoksia. Säännöstely on haitannut kalojen kutua, vesilintujen pesintää ja kaventanut vesikasvillisuusvyöhykkeitä. 

Inarijärvi jäätyy marras-joulukuun aikana, isot selät viimeisimpänä ja järvi vapautuu jääpeitteestään täysin vasta kesäkuun alussa. Moottorikelkka- ja pilkkikelit jatkuvat järvellä usein vapunpäivän yli. Pitkäaikaistilastot kertovat, että selkävesien jäätyminen on myöhentynyt ja jäänlähtö varhaistunut. Avovesikausi on pidentynyt viimeisen 60 vuoden aikana noin 20 päivällä.

Inarin kalavedet ovat luonnostaan rikkaita

Karussa ja kirkasvetisessä Inarijärvessä on kymmenen alkuperäistä kalalajia: siika, taimen, nieriä, harjus, ahven, hauki, made, kolmipiikki, kymmenpiikki ja mutu. Järvessä elää siian erilaisia muotoja, muun muassa muikkua muistuttavaa reeskaa ja siian kääpiöitynyttä muotoa rääpystä. Järveen on istutettu harmaanieriää, muikkua ja järvilohta. Järvitaimenet nousevat syksyisin kutemaan muun muassa Ivalojokeen ja Juutuaan, jotka ovat suurimpia Inarijärveen laskevia jokia. Rautujen pilkkiminen tunturijärvistä, kuten Tuulijärveltä (302 metriä merenpinnan yläpuolella) on paikallisten suosittu kevättalven harrastus. 

Inarijärven vaihtelevat selät, saaret ja rannat tarjoavat elinympäristön hyvin monipuoliselle lintulajistolle. Järvellä pesii yli 100 lajia ja järvellä saattaa vierailla muuttomatkallaan myös Tunturi-Lapin ja Jäämeren lintuja, kuten vaikkapa lapinsirkku ja merimetso. Alueella tavatuista linnuista valtaosa on muuttavia, mutta myös paikkalintuja, kuten muun muassa riekko ja lapintiainen, jotka asustavat alueella läpi talven.

Kirkasvetisen järven runsaimpien vesilintujen joukossa ovat tukkakoskelo, telkkä ja kuikka, kun taas puolisukeltajasorsia on järven karuuden vuoksi vähemmän. Kahlaajista rantasipi esiintyy runsaana alueella, sillä se viihtyy Inarijärven karuilla rannoilla. Lokeista ja tiiroista Inarijärvellä pesii muun muassa lapintiira, jonka muuttomatka talvehtimisalueilta näille pohjoisen pesimäpaikoille kuuluu maailman pisimpiin.

Juutua - jokien joki

Inarin kylän halki laskee Juutuanvuonoon inarinsaamelaisten oma kotijoki, Jokienjoki (Juvduujuuhâ). Vuolas Juutua virtaa syvässä laaksossa läheisten vaarojen lomassa ja kerää vetensä ympäröiviltä metsäalueilta ja tuntureilta. Joen kautta valuvat lännestä Menesjoen, Lemmenjoen sekä Vaskojoen ja pohjoisesta Kaamasjoen vedet kohti Inarijärveä. 

Kymmenen kilometrin pituista jokilaaksoa ympäröivät mäntymetsät ja ylinnä Otsamotunturi. Juutuan varrella kasvillisuus on rehevämpää ja siellä tavataan muun muassa tulvametsiä ja lehtoja, jotka ovat pohjoisessa harvinaisia. Haapaniemessä kasvaa Inarin oloissa harvinaisia vaateliaita lehtokasveja kuten lehtosudenmarja ja lehtotesma. Jokirantojen kivikkoisilla tulvaniityillä viihtyvät monet kukkakasvit, kuten niittykullero, rantatädyke, siniyökönlehti, kaarlenvaltikka sekä isoaho-orvokki isoine kukkineen. Jäät ja kevättulva muokkaavat rantoja ja pitävät ne avoimina. Lapinesikko viihtyy avoimilla jokirannoilla ja paljailla rantakallioilla, joita veden pärskeet kostuttavat. Tämä erittäin uhanalainen laji on yleinen Inarin suurien jokien varsilla, mutta on vähentynyt etelämpänä voimalaitosrakentamisen takia. Vaarojen rinteillä pohjavesi purkautuu lähteinä ja puroina, joiden varsilla voi esiintyä rehevää korpikasvillisuutta ja pieniä lettosoita. 

Kesällä joen paikoin rehevät rannat tarjoavat pesimäpaikan inarilaisittain erittäin runsaslajiselle linnustolle. Juutuanjoen sulat houkuttavat talvella paikalle koskikaran, joka on yksi alueen talvinen lintuerikoisuus. Joki on Lapin tärkeimpiä koskikaran talvehtimisalueita. Koskikara on useimmiten hyvin näkyvä lintu kulkiessaan joen varrella ja pulahdellen sulapaikkoihin ravinnon perässä. Loppukeväästä Juutuanjoen sula on tärkeä lepäilypaikka muuttomatkalla oleville linnuille.

Myössäjärvi - ikimäntyjen maisema

Inarin retkeilyalueen mäntymetsät ovat kuivahkoja variksenmarja-mustikkatyypin kangasmetsiä. Valoisuus ja pensaskerroksen puuttuminen tekevät mäntymetsistä helppoja kulkea, vaikkakin ne ovat kivikkoisia. Iäkkäissä mäntymetsissä elelevät liekopuiden lahottajat, joista osa on harvinaisia sieniä, kuten lieko- ja kairakääpä. Ivalon ja Inarin välillä nelostien varressa oleva maisema jyrkkine ja kallioisine vaaroineen on mieleenpainuva. Soiden ja metsäjärvien pilkkomalle alueelle menee merkattuja kävelyreittejä, mutta sieltä löytyy myös hiljaisia erämaisia kolkkia. Vanhoihin mäntymetsiin voi tutustua vaivattomasti pysähtymällä Myössäjärvelle Karhunpesäkivelle.