Koloveden luonto

Jylhä kalliomaisema on mannerjäätikön muokkaama

Puiston muodostavat Vaaja- ja Mäntysalon saaret sekä saaria ympäröivät vesialueet pienine saarineen ja kallioluotoineen. Myös ympäröivät mannerrannat kuuluvat puistoon. Jyrkänteiden reunustamat kapeat lahdet ja salmet muodostavat sokkelon pääsaarten sisäosiin. Aikoinaan mannerjää uursi syviä järviä ja muovasi korkeita jyrkänteitä. Kolovedellä on syvimmillään vettä 47 metriä. 

Puiston rannat ovat karuja kivikkorantoja. Lohkareiset pirunpellot ovat muotoutuneet jääkauden jälkeisissä veden pinnan korkeuden voimakkaissa vaihteluissa. Kolovedelle omaleimainen piirre on kallioiden yksilölliset profiilit ja niiden ruhjotut muodot. Rantojen muodot vaihtelevat männikkökallioista aina kulmikkaiden kivenjärkäleiden röykkiöihin ja pystysuoriin seinämiin.

Kalliojyrkänteillä pesivät huuhkajat ja korpit. Louhikkoisessa maastossa viihtyvät mm. ketut ja mäyrät. Onpa talvella nähty ilveksenkin jälkiä hangella. Saimaannorpan (metsa.fi) lisäksi alueen kirkkaissa vesissä kalastelee harvinainen saukko.

Vanhojen metsien asukkaat

Koloveden saarten kätköissä on metsiä, joita ei tiedetä hakatun vuosikymmeniin, vaan ne ovat saaneet kehittyä täysin luonnontilaisina. Puut ovat saaneet ikääntyä rauhassa, ja osan latvukset kurottavat korkeuksiin toisten kuoltua ja muututtua lahopuuksi. 

Metsien eliöyhteisöt ovatkin Kolovedellä kehittyneet erittäin edustaviksi. Esimerkiksi kääväkäslajistoltaan Kolovesi on valtakunnan monipuolisimpien joukossa. Kääpäkartoituksessa alueelta on löydetty peräti noin sata eri lajia, joukossa esimerkiksi erakkokääpä (Antrodia infirma), kairakääpä (Antrodia primaeva), poimukääpä (Antrodia pulvinascens), salokääpä (Dichomitus squalens), haaparaspi (Radulon erikssonii) ja välkkyludekääpä (Sceletocutis stellae).

Kovakuoriaisissa on myös useita harvinaisuuksia, kuten jalavanlahokärsäkäs (Cossonus cylindricus) ja kääpäpimikkä (Neomida haemorrhoidalis). Niille ja monille muille sopivaa elinympäristöä eli vanhoja järeitä haapoja Koloveden metsistä löytyy runsaasti.

Vanhojen metsien linnustoa edustavat idänuunilintu (Phylloscopus trochiloides), sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) ja pikkusieppo (Ficedula parva). Kolopesijöille, kuten pohjantikka (Picoides tridactylus) ja käenpiika (Jynx torquilla), tällaiset metsät tarjoavat runsaasti pesäpaikkoja. 

Koloveden metsäluontoa täydentävät nuoret, tiheät, lehtipuuvaltaiset entiset talousmetsiköt, joissa voi kuulla eksoottisen keltamustan kuhankeittäjän (Oriolus oriolus) huilumaisen vihellyksen. 

Runsas harvinaisten lajien valikoima kuvaa vanhojen metsien arvoa. Kolovesi onkin arvokas eteläsuomalaisen metsäluonnon suojelualue.

Vesiluonnon aarteita vaalien

Kolovesi on Saimaan päävirtaamasta erillään oleva latvavesi, jolle ovat tyypillisiä pitkät ja kapeat selät sekä salmet. Se on osa Saimaata, mutta sijaitsee sen päävirtaamasta erillään. Vedet ovat vähähumuksisia ja kirkkaita, ekologiselta luokitukseltaan erinomaisia. 

Puhtaissa vesissä elää lajeja, jotka tarvitsevat turvakseen erilaisia ihmistoimintaa koskevia rajoituksia. 

Ensisijaisesti saimaannorpan suojelemiseksi lähes koko puiston alueella moottoriveneily polttomoottorilla varustetulla veneellä on kielletty. Puistossa liikkumiseen muullakin tavoin on asetettu rajoituksia erityisesti talviaikaan. 

Saimaan laajat verkkokalastusrajoitukset ulottuvat myös Kolovedelle, mikä turvaa samalla syvänteiden hapekkaissa vesissä elelevien uhanalaisia lohikalojen elämää. Saimaannieriä ja järvilohi ovat äärimmäisen uhanalaisia, järvitaimen erittäin uhanalainen. Lue lisää Saimaan uhanalaisista lohikaloista (ely-keskus.fi).