Patvinsuon historia  

Sysimiilusta hiiltä

Mäntypolun varrella, Suomun luontotuvan lähellä on alkuperäiselle paikalleen entisöity miilun poikkileikkaus muistona 1940-luvun sodanaikaisesta miilukulttuurista. Talvisodan uhatessa varauduttiin tulevaan pula-aikaan, koska sodan aikana ulkomailta ei saataisi polttoainetta. Niinpä autoihin keksittiin puuhiilellä toimiva puukaasutin eli häkäpönttö. Hiilen saamiseksi perustettiin lähinnä valtion maille hiiltopiirejä, jollainen oli myös Suomun metsänvartijantilan tuntumassa. Hiilimiiluja oli myös muun muassa Surkanpuron alajuoksulla ja Sihvonlampien luona. Aluksi miilujen raaka-aineeksi hakattiin valmiiksi kuivia keloja rämeiltä. Sota-ajan hiilisavotoista on Patvinsuolla jäljellä muutamia miilunpohjia.

Ammattitaitoa vaativa urakka

Miilun poltto oli noin 3 viikkoa kestävä urakka, ja miilumestarit asuivat tämän ajan miilun luokse rakennetuissa saunoissa. Miilun keskimääräinen ympärysmitta oli 16 syltä eli 28,5 metriä. Miiluun saattoi mennä jopa 250 m³ puuta.

Miilun rakentaminen

Miilun pohjaksi valittiin kuiva, tasainen ja kivetön kangasmaa. Paikan piti olla tuulilta suojassa ja veden äärellä. Miilun latominen aloitettiin pystyttämällä keskelle napatukki, jonka yläpään varaan muodostettiin ladottaessa sytytysjuotti eli kormu. Sitten maanpintaa vasten ladottiin riu'uista lattiakerros, jonka jälkeen noin kolmemetriset puuhalot kasattiin napatukin ympärille säteittäin niin, että latvapää oli aina ulkoreunalla. Puiden päälle kasattiin havuja ja risuja, joiden päälle lapioitiin maata. Peitteen piti olla tiivis, koska muutoin kytevä miilu syttyisi ilmiliekkeihin. Lopuksi miilun kylkeen rakennettiin sytytyskiuas, jonka tarkoituksena oli ohjata polttaessa syntyvät räjähdysherkät kaasut pois miilun sisältä. Miilun alta johti savukanava kiukaaseen.

Miilun poltto

Kun sytytyskiuas oli tarpeeksi kuuma, pudotettiin miilun katolta palavia hiiliä keskitukin vieressä olevaan sytytysjuottiin. Sekaan lisättiin myös kuivia pilkkeitä kunnes miilu oli kunnolla syttynyt. Sitten kiuas purettiin pois ja tilalle tehtiin laudoista kaasujen poistotorvi. Kytevää miilua piti vartioida tarkoin ympäri vuorokauden.

Jos miilu oli palanut niin kauan, että lieskat näkyivät jo sen alaosassa, kokeiltiin miten rautakanki uppoaa miilun sisälle. Jos kovia puita löytyi, jatkettiin vielä polttamista. Kokonaan hiiltynyt miilu nuijittiin tiiviiksi, ja sen annettiin jäähtyä pari päivää. Miilusta purettuja hiiliä vahdittiin, kunnes ne olivat varmasti jäähtyneet. Kerran raivattua miilunpohjaa saatettiin käyttää vuosikausia.

Hiilien lajittelu

Hiilet ajettiin hevosella Suomun metsänvartijan tilan rantalatoon, jossa hiilet murskattiin ja lajiteltiin. Sota-aikana tämä jälkikäsittely oli naisten työtä. Naisten mustat kasvot ja kädet eivät korvikesaippualla kovin hyvin puhdistuneet. "Hiilienkelit" pakkasivat valmiit hiilet paperisäkkeihin, jotka kuljetettiin autolla Lieksaan.

Partisaanit Patvinsuolla

Sodan aikana Neuvostoliiton sotilaspartioita kävi Patvinsuon alueella tekemässä tuhojaan. Partisaaniosastojen tekemissä iskuissa kuoli sekä sotilaita että siviiliuhreja. Partisaanien pelko ajoi salomaiden asukkaita nukkumaan metsän kätköihin rakennettuihin korsusaunoihin tai niittylatoihin.

Sodan jälkeen alueelta löytyi partisaanien kantoihin kätkemiä ammusvarastoja. Piilotetun laskuvarjon löytyminen oli aina onnenpotku pula-ajan naisväelle, sillä varjokankaasta ommeltiin miellyttäviä oranssinvärisiä silkkihousuja.