Patvinsuon luonto  

Aarniometsiä ja komeita puita

Autiovaaran aarniometsä on saanut kehittyä omia aikojaan jo yli sata vuotta. Naavakuusten ja vanhojen mäntyjen seassa kasvaa myös suuria haapoja. Puut elävät pitkään, kuolevat, kaatuvat ja lopulta lahoavat. Kierto alkaa alusta, kun kuolleiden puiden jättämiin aukkopaikkoihin nousee uusia taimia, jotka kasvavat valoa kohti.

Tällaisessa metsässä on tarjolla paljon pesäpaikkoja tikoille ja muille kolopesijöille, kuten harvinaiselle pikkusiepolle. Onttojen haapojen sisällä omassa pienessä maailmassaan elää puolestaan moninainen joukko sieniä ja hyönteisiä. Puiden runkoja ja oksia koristavat kymmenet jäkälälajit, ja kun rungot kaatuvat, niihin asettuu taloksi kääpien kirjo.

Metsä kuhisee elämää, josta meillä ihmisillä on vain vähäinen aavistus. Autiovaaran Kuusipolulla tätä kaikkea voi ihmetellä kaikessa rauhassa ja aistit herkkinä. Aarniometsässä ei kannata pitää kiirettä.

Suomunjärven vaaleat rannat

Suomunjärvi sijaitsee jääkauden loppuvaiheessa syntyneellä harjualueella. Järvessä on kymmenkunta saarta ja sokkeloisia lahtia. Hiekkaista rantaviivaa on 24 kilometriä. Järven syvyys vaihtelee: keskellä selkää on jopa 27 metrin syvänteitä ja kahlattavia matalikkoja. Suomunjärvi on ekologiselta tilaltaan erinomainen: sen tila ei ole heikentynyt ihmisen vaikutuksesta.

Suomunjärvessä ui muun muassa muikkua, siikaa, ahventa ja haukea. Perinteisesti järvestä on pyydetty erityisesti muikkua. Muikkukannan koko vaihtelee vuosittain.

Järven ympäri on merkitty Suomunkierto-ympyräreitti. Valtaosin se kulkee melko tasaisessa mäntymetsässä, mutta poikkeaa paikoin järven rantaan. Uiminen on mahdollista omalla vastuulla kaikilla Suomunjärven hiekkarannoilla, mutta alueella ei ole virallista uimarantaa.

Myös Iso Hietajärvi kansallispuiston pohjoisosassa on hiekkapohjainen ja kirkasvetinen. Se kuuluu Hietajärven yhdennetyn seurannan alueeseen (syke.fi). Seuranta-alueella ihmisvaikutus pyritään pitämään mahdollisimman vähäisenä, joten liikkuminen on lakka-aikaa lukuun ottamatta sallittu vain merkityillä reiteillä. Samasta syystä myös Isosta Hietajärvestä kalastaminen on kielletty.

Metsänvaltias ja muita asukkaita

Patvinsuolla on elinvoimainen karhukanta. Puiston tunnuseläimen jälkiä näkee usein, mutta itse metsänvaltias on taitava piileskelijä. Ainoastaan onnekas kulkija kohtaa karhun. Otso liikkuu enimmäkseen illan hämärässä ja öiseen aikaan. Uros voi kesäisin vaellella lyhyessä ajassa satoja kilometrejä. Karhu on myös taitava uimari.

Karhu on kansalliseläimemme. Se on Suomen ja Euroopan suurin petoeläin. Kaikkiruokainen karhu herkuttelee marjoilla, muurahaisilla, toukilla, juurilla ja hunajalla. Syksyisin kontio käy talviunille pesäänsä. Se nukkuu puoli vuotta ilman ruokaa ja juomaa. Tammi-helmikuussa pesään syntyy 1 - 4 poikasta. Ne seuraavat tiivisti emoaan koko seuraavan kesän. Ensimmäisen talven ne viettävät samassa pesässä emonsa kanssa.

Myös suden, ilveksen ja ahman tiedetään liikkuvan säännöllisesti puistossa. Käyntikorttina ovat jäljet hangella. Kesäisin kansallispuiston nevoilla käy ruokailemassa hirviä.

Puistossa asustaa myös parikymmentä amerikanmajavaa (aiemmin nimitys ollut kanadanmajava). Niiden patoja ja pesiä löytyy monesta purosta. Pohjois-Karjalan nykyinen majavakanta on saanut alkunsa Nälmänjokeen vuonna 1945 istutetusta kahdesta amerikanmajavaparista.

Soiden antimia

Kansallispuiston suoluonto on monipuolinen: avoimien keidas- ja aapasoiden lisäksi on mäntyvaltaista rämettä ja kuusivaltaista korpea. Suot peittävät yli puolet puiston pinta-alasta.

Hilla eli lakka on soiden tavoitelluin anti. Marjat kehittyvät emikukkiin, mutta eivät ilman siitepölyä tuottavia hedekukkia. Avosoilla kukat paleltuvat harmillisen usein kesäkuun alun hallaöinä. Toisinaan taas rankkasade piiskaa kukkien terälehdet turpeeseen, jolloin pölyttäjät eivät enää löydä niitä.

Kirpeitä karpaloita löytyy märiltä avosoilta ja harvapuustoisilta rämeiltä. Marjat kypsyvät vasta ensimmäisten pakkasten aikaan, syys-lokakuun vaihteessa. Edellisvuotiset marjat kelpaavat keväällä monille muuttolinnuille.

Rämemättäiden satoisaa juolukkaa on epäilty kelvottomaksi ihmisravinnoksi. Turhaan! Miedon makuisessa marjassa on muun muassa runsaasti C-vitamiinia.

Avosoiden lintuja

Kansallispuiston suot tarjoavat monenlaisia pesä- ja ruokailupaikkoja lukuisille lintulajeille. Patvinsuolla sinnittelevät vielä monet lajit, jotka ovat eteläisemmästä Suomesta hävinneet. Tällaisia ovat esimerkiksi riekko, kapustarinta ja pikkukuovi. Laajat avosuot houkuttelevat myös muuttavia lintuja lepäilemään ja ruokailemaan alueella.

Keväisin soilta kantautuu muutolta palanneiden lintujen moniääninen konsertti. Teretinniemen lintutornilta avautuvat upeat näkymät suolintujen tarkkailuun. Kesäkuulla lintuparit hiljenevät pesintäpuuhiin. Poikasaikaan kahlaajat ovat jälleen äänessä, kun ne varoittelevat jälkikasvuaan vaaroista.

Kissansuon-Raanisuon-Tohlinsuon soidensuojelualue 

Samaan aikaan viereisen Patvinsuon kansallispuiston kanssa, vuonna 1982, perustettiin Kissansuon-Raaninsuon-Tohlinsuon soidensuojelualue. Kissansuolla ja Tohlinsuolla on ravinteikkaampia kohtia kuin kansallispuiston puolella. Kesäisin alueella pesii tyypillisiä soiden: niittykirvisiä, keltavästäräkkejä sekä useita kahlaajalajeja, kuten valkovikloja ja pikkukuoveja.

Soidensuojelualueella ei ole merkittyjä polkuja tai muita retkeilyrakenteita. Lähin laavu ja tulentekopaikka on suojelualueen kaakkoispuolella Susitaipaleen (ilomantsi.fi) varressa Lutinjoen partaalla. Alueella voi liikkua jokaisenoikeuksin.

Soidensuojelualueella on ennallistettu ojitettuja soita. Ojat on tukittu kaivinkoneella syyskesällä 2006. Kasvillisuus ja muu suolajisto ovat alkaneet palautua ennallistamisen aiheuttamasta häiriöstä, ja soiden tulevaisuus näyttää lupaavalta.

Tohlinsuolla on ennallistettu myös metsää: 20 hehtaarin metsäsaareke poltettiin vuonna 2006. Sen ansiosta entiseen talousmetsään muodostui muheva määrä lahopuuta, jota tuhannet metsien lajit tarvitsevat elääkseen. Uusia pikkupuita on noussut joukoittain ennallistamispolton tekemiin aukkopaikkoihin. Metsä kehittyy yhä luonnontilaisemmaksi ajan myötä. Lue lisää Kissansuon-Raanisuon-Tohlinsuon soidensuojelualueesta.

Suomen tutkituimmat kääpähehtaarit

Patvinsuon kansallispuistossa poltettiin vuonna 1989 kaksi hehtaarin kokoista soiden ympäröimää metsäsaareketta, toinen Lahnasuolla ja toinen Surkansuolla. Nämä olivat Suomen ja koko Euroopan ensimmäiset metsän ennallistamispoltot. Ennallistamispoltoilla jäljitellään salaman sytyttämiä luonnonpaloja, jotka tappavat osan puista ja jättävät osan jatkamaan kasvuaan.

Poltettujen metsäsaarekkeiden kääpälajistoa on seurattu tiiviisti yli neljännesvuosisata. Aluksi molempien metsiköiden lajimäärät romahtivat, mutta reilun kymmenen vuoden kuluttua kääpälajeja löytyi jo kaksinkertainen määrä polttoa edeltävään tilanteeseen verrattuna.

Vuosien mittaan Lahnasuon saarekkeelta on löydetty kaikkiaan 96 eri kääpälajia, mikä on Suomen ennätys millään yksittäisellä metsähehtaarilla! Joukossa on useita uhanalaisia lajeja, kuten kairakääpä, lohkokääpä ja välkkyludekääpä, sekä itäisiä erikoisuuksia, kuten koivunkynsikääpä.

Ennallistamispoltto on paras keino monipuolistaa hakkuilla käsiteltyjen metsien rakennetta. Palon tappamat puut ovat tärkeitä elinpaikkoja paitsi kääville, myös monille uhanalaisille ja harvinaistuneille hyönteisille. Kaikilla kuolleen puun asukkailla on oma tärkeä tehtävänsä metsän ravinteiden kierrättämisessä.

Soita ennalleen

Patvinsuon kansallispuiston länsiosassa, Nälmänjärven lähistöllä, ehdittiin ojittaa soita ennen suojelualueen perustamista. Nyt ojat on täytetty. Ne on myös poistettu peruskartoilta, mutta ilmakuvassa tukitut ojat vielä näkyvät. Ne kannattaa ylittää patojen kohdilta.

Ennallistetusta suosta ei tule heti alkuperäisen kaltaista, mutta vedenpinnan taso nousee välittömästi korkeammalle kuin ojitetulla suolla. Vettyminen käynnistää suokasvillisuuden, muun lajiston ja puuston rakenteen palautumisen. Ilmakuvan perusteella ennallistuminen näyttää olevan hyvässä vauhdissa, kun töistä on kulunut toistakymmentä vuotta. Tukitut ojat peittää kasvillisuus, ja rahkasammalet voivat mehevästi. Sadan vuoden kuluttua entisiä ojia tuskin enää erottaa. Se ei ole pitkä aika suhteutettuna suon tuhansien vuosien kehityshistoriaan!

Mukana kansainvälisissä ympäristöohjelmissa

Patvinsuo on yksi kansainvälisesti tärkeistä lintualueista (Important Bird and biodiversity Areas, IBA). BirdLife Suomi seuraa näiden alueiden linnuston muutoksia. Patvinsuonkin linnusto pyritään kartoittamaan 5-10 vuoden välein (birdlife.fi).

Myös Ramsarin sopimus (rsis.ramsar.org) suojelee kosteikkojen ja vesialueiden linnustoa ja monimuotoisuutta.

Patvinsuon pohjoisosan Hietajärven alue on toinen kahdesta Suomen ympäristön yhdennetyn seurannan (syke.fi) tutkimusalueesta. Kansainvälisessä ohjelmassa seurataan ilmassa, maassa ja vedessä tapahtuvia muutoksia 16 maan 50 seurantakohteella.

Pohjois-Karjalan biosfäärialue (kareliabiosphere.fi) kattaa Ilomantsin ja Lieksan kunnat sekä Joensuun Tuupovaaran. Biosfäärialueilla edistetään luonnon monimuotoisuuden säilymistä sekä kehitetään sosiaalista, taloudellista ja ekologista kestävyyttä. Biosfäärialueohjelmaa ylläpitävät Suomessa Ympäristöministeriö ja ELY-keskukset.

Linnuille pesimärauhaa

Lintujen pesimärauhan turvaamiseksi kansallispuiston isoille soille, Patvinsuolle ja Lahnasuolle, on määritelty rajoitusosat. Lintujen pesimäaikaan (1.3. - 10.7.) rajoitusosilla liikkuminen on sallittu vain merkityillä reiteillä. Jos olet aikeissa suunnata keväiselle suohiihdolle, tarkistathan rajoitusosien sijainnit kartalta (julkaisut.metsa.fi)!