Seitsemisen historia  

Metsien käytön historiaa

Erätaloutta

Kämppäkulttuuria

Sotahistoriaa

Suomen hirvikannan pelastus 
Kansallispuiston nimi Seitseminen

Metsien käytön historia

Seitsemisen alueen historia on metsien käytön historiaa. Seitseminen on ollut syrjäistä ja harvaanasuttua seutua, jossa asutus vakiintui vasta 1800-luvulla ensimmäisten kruununmetsätorppien perustamisen myötä. Nimensä mukaisesti kruununmetsätorpat omisti valtio - asukkaat olivat torpassaan vuokralla.

Torppasopimuksessa eli kontrahdissa velvoitettiin torppari maksamaan veroa viljana tai rahana valtiolle sekä raivaamaan ja viljelemään tietyn määrän peltoa ja niittyjä vuosittain. Viljelymaan lisäksi torpparilla oli kotitarveoikeudet kruunun metsiin. Tämä tarkoitti, että torppari sai ottaa työkaluihin ja rakennuksiin tarvittavat puut valtion metsästä, ja monesti kruununtorppien rakennukset olivatkin muiden torppien rakennuksia komeampia.

Erätaloutta  

Ikaalisten viljavampien rantakylien väki hyödynsi Seitsemisen aluetta erätaloudessa: Juhtimäen erämaissa kalastettiin ja metsästettiin. Vuonna 2007 tehdyssä arkeologisessa inventoinnissa Seitsemisen alueelta löydettiin viisi kohdetta, joiden perusteella voidaan olettaa, että seudulla on liikkunut ihmisiä jo esihistoriallisella ajalla. Neljä kohteista oli pyyntikuoppia ja ne sijoittuvat Seitsemis- ja Hirviharjujen alueelle. Kuoppia käytettiin peurojen pyyntiin. Viides kohde oli kivilatomus Liesijärven läheisyydessä. On arveltu, että kohde on liittynyt alueen eränkäyntiin.

Kämppäkulttuuria  

Metsätalous savottoineen ja tukinuittoineen on ollut Seitsemisen alueella tärkeä elinkeino. Suurimmat savotat tehtiin 1920-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla Seitsemisharjun komeita kuusia on kaadettu sotakorvauksena laivojen mastopuiksi.

Seitsemisen vesistö kuului Kokemäen uittoyhdistyksen piiriin. Puutavaraa uitettiin lähinnä Liesi- ja Seitsemisjokia pitkin Kyrösjärveen. Uitot tehtiin keväällä lumen sulamisen aikaan. Silloin vesi oli korkealla ja puu ui kapeissa puroissakin helpommin. Kapeita uomia myös perattiin miesvoimin uittojen helpottamiseksi ja Liesilammen ja Kettulammen välille rakennettiin noin 5 – 7 metriä leveä uittokanava.

Myös tervan- ja hiilenpolttoa on Seitsemissä harjoitettu. Koveron tervahauta on entisöity vuonna 1993 ja nykyään se toimii nähtävyyskohteena. Tervaa haudassa on poltettu talkoovoimin useina vuosina. Kansallispuiston länsi- ja itäosissa on toiminut sotavuosina hiiltämöitä, joissa tuotettiin polttoainetta häkäpönttöautoihin.

Metsätyömiehet majoitettiin kämppiin, alkuvuosina myös seudun torppiin. Pitkäjärven metsäkämppä valmistui sotavuosina 1930-luvulla. Sotien jälkeen kämpällä oli töissä työvankeja, jotka näin hyvittivät rikkeitään mustanpörssin kaupoista ja trokauksesta. Kämppien välille rakennettiin polkupyöräteitä, ja puroja ja jokia perattiin uittoväyliksi. Nykyinen polkuverkosto hyödyntää entisiä pyöräteitä.

Seudulla vaikutti useita legendaarisia hahmoja. Ylimetsänhoitaja Gustaf Wredeä tituleerattiin Parkanon Parooniksi. Hän toimi työssään aktiivisesti myös maamme hirvikannan pelastamiseksi. Metsäteknikko Sointu Salonen hoiti lähialuetta antaumuksella ja usein 'omin päin'. Hänen mottonsa oli: "Pitää mettässä puitakin olla."

Sotahistoriaa  

Kansallispuiston itäosassa on sijainnut käpykaartilaisten korsu, melko harvinainen ja erityislaatuinen sotahistoriaan liittyvä jäännös. Korsu on ollut käytössä ilmeisesti toisen maailmasodan aikoihin 1940–luvun alkupuolella. Käpykaartilaisiksi kutsuttiin miehiä, jotka poliittisista syistä välttelivät rintamapalvelusta. Kohteelle ei ole kulkua hankalan maaston takia. 

Suomen hirvikannan pelastus

Hirvi on maamme suurin nisäkäs. Se on ollut myyttinen hahmo ja on yhä tärkeä saaliseläin. Suomalaisen hirvikannan koko on vaihdellut suuresti siitä lähtien, kun hirvi viimeisimmän jääkauden jälkeen siirtyi Suomen alueelle. Useaan otteeseen koko kanta on ollut uhattuna, viimeksi 1920-luvulla. Tällöin hirvikannan pelastumiseen vaikutti Parkanon Paroonina tunnettu metsänhoitaja Gustaf Wrede af Elimä.

1900-luvun alussa hirvikanta oli pienentynyt aktiivisen metsästyksen takia hälyttävästi. Vuodesta 1868 vuoteen 1896 hirvi oli täysin rauhoitettu, mutta salametsästyksen takia kanta ei alkanut kasvaa, vaan jatkoi kutistumistaan. Tällöin Parkanon alueella metsänhoitajana toiminut Gustaf Wrede päätti tehdä asialle jotain. Hän oli työssään taistellut kiivaasti salametsästystä vastaan, mutta tulokset olivat olleet niukkoja.

Vuonna 1918 koko maassamme ei ollut jäljellä enää kuin muutama kymmenen hirveä, joista suurin osa eli Parkanon laajoilla valtion metsämailla. Parkanon Parooni sai opetusministeriöltä 5000 markan apurahaan kannan pelastamiseksi. Paroonin johdolla pyydystettiin niin monta hirveä kuin mahdollista. Hirvet laitettiin vartioituun aitaukseen, missä eläimiä oli helppo suojella salametsästäjiltä. Muutaman vuoden jälkeen hirvien määrä oli kasvanut muutamaan kymmeneen ja eläimet voitiin päästää vapaaksi. Hirvien vapauttamisen jälkeen kanta alkoi elpyä uuden vuonna 1923 voimaantulleen metsästyskiellon tukemana. Nykyään hirviä arvioidaan olevan maassamme noin 90 000 yksilöä.

Kansallispuiston nimi Seitseminen

Puiston nimestä on monta tarinaa. Nimi voi juontua Iso-Seitsemisjärvestä ja sen seitsemästä syvästä lahdesta. Toinen tietolähde antaa olettaa, että kyseessä on nimen muuntuminen. Vanhoissa kartoissa järvi esiintyy nimellä Iso-Seilijärvi. Oletetaan, että pohjana olisi ollut saamenkielen sana seita, joka olisi muuntunut ensin seidaksi, sitten seiliksi ja edelleen seitsemiseksi. Seitsemisen tilan nimen historia juontaa isäntä Ananias Antinpoika Heinäahoon. Hän muutti sukunimensä Seitsemiseksi seitsemännen lapsen syntymän jälkeen.