Evolla on tiettävästi ollut asutusta jo 1300-luvulla, mutta varhaisista ajoista on olemassa hyvin vähän tietoa. 1800-luvun alkupuolella, isojaon yhteydessä, Evon metsät jäivät valtiolle liikamaiksi, ja metsää kaadettiin säälimättä lankkujen veistoon ja tervanpolttoon. Myös kaskeaminen oli yleistä.
Vuonna 1856 hyväksyi Keisarillinen senaatti päätöksen Evon kruununpuiston perustamisesta metsäalueiden säilyttämiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin 1858 tehtiin päätös metsäopetuksen aloittamisesta. Näin Evolle syntyi 1862 Suomen ensimmäinen metsäopisto. Aluksi Evolta valmistui metsänhoitajia. Myöhemmin metsänhoitajien koulutus siirtyi Helsinkiin ja Evolle jäi metsänvartijakoulu. Vuonna 1922 metsänvartijakoulu muutettiin metsäkouluksi.
Evon metsänhoidon perinteisiin kuuluu olennaisena osana kulotus. Sitä on harjoitettu alueella vuosittain jo 1950-luvulta lähtien. Evolla on Etelä-Suomen yhtäjaksoisin palojatkumo ja alueelta tavataankin monia palanutta puuta suosivia hyönteislajeja. Kulotus jäljittelee metsäpaloa, joka on luonnontilaisessa metsässä kasvukehityksen tärkein osatekijä. Aiemmin metsät uudistuivatkin salaman sytyttämistä kuloista tai esimerkiksi myrskyn aiheuttamista pienaukoista.
Uitot
Evojoen uitot alkoivat 1892. Heti jäiden lähdettyä aloitti jopa 250 miestä uurastuksen, joka jatkui aina juhannukseen saakka. Talvisin jätkät työskentelivät savotoilla. He kaatoivat pokasahalla puuta seuraavan vuoden uittoihin. Evon vesistön uitot loppuivat 1960 -luvun lopulla.
Evolla jätkien viimeinen työnäyte oli Maire-myrskyn tuhojen korjaaminen syksyllä 1961. Myrsky oli kaatanut runsaan kolmen vuoden hakkuumäärän vain neljännestunnissa. Päästäkseen korjaamaan kaatuneet rungot pois oli miesten ensin rakennettava teitä ja tämän seurauksena alueelle muodostui tiheä metsätieverkosto. Nykyisin entiset metsätyökämpät palvelevat alueen retkeilijöitä.
Hiilimiiluja ja kämppäkulttuuria
Myös miilunpoltolla on ollut tärkeä osa Evon metsäopiston koulutuksessa. Tarkkasilmäinen kulkija voi löytää vanhojen hiilimiilujen pohjia ainakin läheltä Hankalan tilaa ja Luutajoen varrelta, minne ensimmäiset miilut tehtiin vuonna 1895. Savijärven rannalla oli aikoinaan tervaruukki, jossa poltettiin tervaa teollisesti.
Alueen kulttuurihistoriaa edustavat vanhat tukkikämpät, joista Rieskan kämppä on säilynyt pihapiiriltään alkuperäisimpänä. Nykyisin kämppä on vuokrakäytössä.
Evon metsäalueita pääsee tarkastelemaan laajemmin Hakovuorelta käsin. Kallion laelta näkee alueelle tyypillistä eteläsuomalaista talouskäytössä olevaa metsää.