Evon luonto

Lahopuuparatiisin arvoasukkaat

Evo sijaitsee ympäristöään korkeammalla vedenjakaja-alueella, jolle ominaista on pikkujärvien ja lampien runsaus sekä vähäravinteinen maaperä. Evon metsäluonnon kehitystä on vahvasti ohjannut perinteinen metsätalous. Vallitsevia metsätyyppejä ovat tuoreet ja kuivahkot kankaat. Alueen yleisin puulaji on mänty, jota puustosta on yli puolet. Reheviä alueita on Evolla vain vähän. Myös luonnontilaiset suot ovat harvinaisia. Soihin voi tutustua mm. Niemisjärven luontopolulla tai Harjupolulla.

Alueen kumpuilevat muodot ovat jääkauden aikaansaannoksia. Alueen korkeus merenpinnasta on Syrjänalusenharjun vedenkoskemattomilla harjanteilla ylimmillään noin 160 metriä.

Linnut

Yleisin alueen kanalinnuista on pyy, mutta myös metsoja ja teeriä tavataan. Evon lukuisilla pikkujärvillä viihtyy muun muassa telkkä. Evolla pesiviä lajeja ovat myös muun muassa kuikka sekä useat haukka- ja pöllölajit. Harvinaisia pesiviä lajeja edustavat kaakkuri ja kalasääski. Joutsenet ja muutamat muut sorsalinnut saattavat levähtää Evolla muuttomatkallaan. 

Kalat 

Maamme yleisimmät kalalajit, kuten hauki, ahven, made ja särki viihtyvät hyvin Evon pienissä metsäjärvissä. Niemisjärven virkistyskalastusalueelle on istutettu kirjolohta, nieriää ja taimenta. 

Nisäkkäät 

Evon metsissä liikkuu runsaasti hirviä etenkin talvisaikaan. Alueen tunnuseläimestä ilveksestä tehdään satunnaisia havaintoja Evolla. Eläintä itseään on erittäin vaikea päästä näkemään, mutta jälkiä saattaa löytää varsinkin lumiseen aikaan. Muita mielenkiintoisia nisäkäslajeja ovat amerikanmajava (ent. kanadanmajava) ja liito-orava. Majava suosii pienehköjä purovesistöjä. Liito-oravalle taas kelpaavat kuusisekametsät, joissa kasvaa vanhoja haapoja.

Ilves Evolla

Levinneisyys

Ilves (Lynx lynx) on yksi laajimmalle levinneistä kissaeläimistä. Niitä on maailmassa viittä eri lajia, joista meidän ilveksemme on kookkain. Ilvestä tavataan eri puolilla Eurooppaa sekä jonkin verran myös Aasiassa. Pohjois-Amerikassa elävä ilves on omaa ilvestämme hieman pienempi.

Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Ilveksen saalistustavat vaikuttavat sen levinneisyyteen maassamme. Saaliin vaaniminen onnistuu parhaiten metsässä. Tästä syystä ilvestä ei tavata tunturialueilla, vaikka sitä muuten esiintyykin koko maassa.

Ulkonäkö

Ilves on noin 70 - 140 cm pitkä. Sen häntä on pisimmillään 25 cm ja hännänpää musta. Erityisesti takajalat ovat pitkät ja lihaksikkaat, ja kuten muutkin kissaeläimet, ilves pystyy vetämään kynnet sisään. Aikuisen ilveksen paino vaihtelee 8 ja 25 kg:n välillä. Yleensä urokset painavat noin 19 kg ja ovat naaraita kookkaampia. Täplikkään turkin pohjaväri on kesällä punertava, mutta muuttuu talvella ruskehtavaksi tai harmaaksi. Ilveksen parhaat tuntomerkit ovat tupsukorvat ja poskiparta.

Elintavat 

Ilves liikkuu pääasiassa öisin tai hämärän aikaan. Se on yksineläjä, jonka reviiri voi olla jopa 1000 km². Urokset eivät siedä muita uroksia alueellaan, mutta hiukan sosiaalisemmilla naarailla reviirit saattavat mennä päällekkäin. Kevättalvella ilvekset saattavat liikkua pieninä ryhminä, mutta tällöin kyseessä on emo ja sen edellisvuotiset poikaset.

Ilvekset lisääntyvät toukokuun loppupuolella, jolloin naaras synnyttää 1 - 3 poikasta puunjuurakon alle tai kivilouhikkoon. Poikaset ovat emostaan riippuvaisia vajaan vuoden ikäisiksi.

Saaliseläimet 

Ilveksen saalistustaktiikka on samanlainen kuin muillakin kissapedoilla. Ensin se vaanii kärsivällisesti saalista ja päästyään riittävän lähelle, loikkaa sen niskaan. Ilveksen pääravintoa ovat metsäjänikset, mutta se voi pyydystää kaikkea pikkujyrsijöistä metsäkanalintuihin. Hämeen alueella ilveksen tiedetään pyydystäneen valkohäntäkauriitakin.

Metsästys 

Ilvestä metsästettiin rajusti 1900-luvun alussa ja laji oli kadota meiltä kokonaan. Ilveskanta on toipunut hyvin, mutta sitä uhkaavat yhä sopivien elinympäristöjen häviäminen ja saaliseläinten väheneminen. Nykyisin ilves on rauhoitettu ja sitä saa metsästää ainoastaan luvanvaraisesti.

Metsäpurojen asukit

Evon vedet laskevat Kokemäenjokeen virrattuaan ensin Hauhon ja Vanajaveden reittien läpi. Evon retkeilyalueen järvet ovat pääosin pieniä ja happamia humusjärviä, joita yhdistävät kapeat purot. Lähinnä harjualueilla on joitakin kirkasvetisiä lähdelampia.