Ivalon Matin vesiretkeilyreitti

Joen latvaosa syvällä Lemmenjoen kansallispuistossa soveltuu melontaan alkukesän runsasvetisenä aikana. Käytännössä tämä vaihtoehto on kuitenkin vaikea toteuttaa, koska Korsajärvelle, mistä joki alkaa, on vähintään 12 kilometrin kävely maantieltä.

Osuus Ivalon Matti–Kuttura, joka tässä esitellään, on sen sijaan kahden tien välissä ja saavutettavissa. Tämäkin jokiosuus on erämainen. Se soveltuu ihmiselle, joka haluaa meloa omineen, tapaamatta juuri muita. Erityisiä melontataitoja ei tarvitse olla.

Ivalon Matti -nimi tulee Matti Eira -nimisestä suomalaisesta uudisrai-vaajasta. Hän perusti tilansa 1800-luvun puolivälissä Ivalovaaran niemeen. Myöhemmin raivattu ratsutie Kittilästä Pokankylän kautta Inarin kirkonkylään kulki tilan kautta. Matti Eiran raivaama pelto ei enää kunnolla erotu joelle, vaikkakin pelto sijaitsee aivan joen tuntumassa. Pitkä kiviaita pellon ympärillä on poikkeuksellinen Inarissa. Mainittakoon, että tilanpito vedenjakajaseudun karuissa luonnonoloissa ei tuottanut toivottua tulosta, ja Eirat joutuivat luopumaan siitä.
 
Ivalon Matin talojen jälkeen reitillä ei ole asutusta. Reitin pituus on 42 kilometriä. Se edellyttää vähintään yhtä yöpymistä maastossa. Huomattava on, että reitin lähtö- ja loppupisteen välimatka maantietä pitkin on 197 km. Reitille lähtö ja sieltä paluu vaatii siten omat järjestelynsä ja siihenkin on varattava aikaa.

Myös muut Ivalojoen osuudet ovat melottavissa. Ivalojoen osuus Kutturasta Lappispolaan on tunnetuin. Syynä tähän ovat mahtavat kanjonimaisemat ja toiseksi alueen kultahistoria ja myös kullankaivu nykymuodossaan. Åke Lindmanin elokuva Lapin kullan kimallus sijoittuu näihin maisemiin. Osuus on kovien koskiensa takia vaativa kokeneellekin melojalle. Kumilautta tarjoaa kanoottia turvallisemman vaihtoehdon.

Ivalojoen neljäs osuus Lappispola – Ivalo on jo täysin eriluontoinen kuin edelliset osuudet. Nyt jo varsin leveä joki virtaa alkumatkan kolmen kosken jälkeen levollisesti metsien ja asutuksen läpi. Melontaan tämä joki osuus on jo ehkä liiankin rauhallinen ja väljä. Huomattava on myös, että maat ja samoin vesialue ovat lähes täysin yksityisomistuksessa.

Ivalojoen viides osuus Ivalosta Inarijärveen on sekin verkkaista menoa. Luonto on yläjuoksuun verrattuna rehevää alankoa. On peltoja, niittyjä ja rantakoivikoita ja tietenkin myös asutusta. Täältä kuten neljänneltäkin osuudelta, löytyy uskomattoman upeita, laajoja hiekkarantoja. Osuus on yksityisomistuksessa.

Retken lähtöpiste

Reitin lähtöpaikka on Ivalojoen sillan kupeessa. Auton voi jättää rantaan, tai mäen päälle länteen menevän pikkutien laitaan noin 100 metrin päähän rannasta.

Reittiosuudet

Reittiosuudet on laadittu siitä olettamuksesta, että matkanteko alkaa iltapäivällä ja kestää kaksi vuorokautta. Maastossa yövytään lähtöpäivänä ja sitä seuraavana päivänä. Retki loppuu puoliltapäivin kolmantena päivänä. Iltapäivä jää silloin aikaa auton hakemiseen lähtöpaikalta.
 
Mikään ei tietenkään estä muunkin laista aikataulua. Jos esimerkiksi haluaa kalastella matkalla, kannattaa varata enemmän aikaa. On huomattava tarkistaa kalastuksen lupa-alue (eraluvat.fi) ja muut ehdot  Metsähallituksesta. Kalastusalue ei välttämättä pysy samana vuodesta toiseen.

Reitin varrella ei ole rakennettuja yöpymispaikkoja. Ne jäävät retkeilijän itse päätettäväksi. Siksi seuraavassa esitetyt etapit ovat vain ohjeellisia.

Ivalojoen silta  – Hirvijärämä

Ensimmäisen etapin pituus on 13 kilometriä. Osuus on helppo. Joki virtaa rauhallisesti. Neljän kilometrin melomisen jälkeen joki tulee takaisin tien laitaan – tai paremminkin toisin päin: joki on ollut samoilla sijoillaan jo vuosituhansia, mutta 1960-luvulla rakennettu maantie sivuaa tässä jokea. Paikan nimi on Ivalon Matti. Kylässä on muutama asumus. Jatkettaessa eteenpäin Eiran Matin kenttä jää oikealle noin kilometrin melomisen jälkeen.

Ensimmäinen niva, nimeltään Alaniva, tulee vastaan, kun on edetty vielä toinen kilometri. Alaniva on itse asiassa neljän lyhyen nivan sarja. Täällä saa ensimmäisen tuntuman koskenlaskuun. Sana koskenlasku on kylläkin liian voimakas kuvaamaan nivojen ohittamista. Nivat ovat pahimmillaan kivisiä matalan veden aikana, mutta mitään kuohuja niissä ei ole. Alanivan jälkeen tullaan Paltsasuvantoon. Se päättyy Sormusnivoihin, viiden lyhyen nivan sarjaan. Niiden jälkeen voidaankin alkaa jo katsella yöpaikkaa. Joen tasainen osuus ja matalat rannat ovat nyt takana, ja joki alkaa saada enemmän luonnetta.     

Hirvijärämä – Mukkakoski

Toisen päivän etappi on pituudeltaan 20 kilometriä. Tällä osuudella joki ja sen rantamaat ovat mielenkiintoisimmat. Joki ahtautuu välillä vaarojen väliin kapeaksi nivaksi, avautuu sitten jälleen suvannoksi, jota ei kuitenkaan kestä pitkään, koska uusi niva on jo odottamassa. Vaihtelua riittää ja vesi löytää aina uomansa. Se ei koskaan pysähdy ja etsii aina alimman kohdan päästäkseen eteenpäin. Matkan pituudella ei ole sille mitään väliä, se ei väsy. Joki voi kiertää melkein täyden ympyrän, kunhan suunta on aina alaspäin. Jotakin tämän suuntaista voi tulla mieleen, kun lähtee Hirvijärämästä.

Joki tekee jatkuvasti jyrkkiä mutkia vaaroja kiertäessään. Sormuskorvat, lyhyiden nivojen sarja, tulevat vastaan heti lähdettäessä. Sen jälkeen ollaankin jo Tolppasuvannossa. Sallivaaran paliskunnan laidunkiertoaidan päät näkyvät kahden puolen jokea. Sitten on taas niva, sen jälkeen loiva kaarros vasemmalle, ja sen loppupäässä Iso Sormusojan suu. Jälleen niva, nyt edellisiä pitempi, ja tämänkin nimi on Sormuskorva. Niin ainakin kartalla, karttanimet eivät aina käy yksiin oikeiden nimien kanssa.

Viimeisen Sormuskorvan jälkeen joki virtaa useamman kilometrin joutuisasti mutta koskiksi yltymättä. Tällä matkalla se muuttaa Honkavaaraa kiertäessään suuntansa luoteeseen – melkein poispäin pääsuunnastaa. Kun Repojoki tulee vastaan Honkavaaran luoteiskulmassa, joki kääntyy suorassa kulmassa oikealle, ja kohisee hetken Kärräkoskena. Pitkään ei virta tätäkään suuntaa pidä, koska taas ovat nousevat maat vastassa. Jyrkän Yrjönvaaran kiertääkseen joki kihisee ensin pitkänä nivana kaakkoon, tekee äkkimutkan ja jatkaa sitten, edelleen vuolaana nivana pääsuuntaansa koilliseen.  

Tullaan Karvajoen suuhun. Täältä alkaa reitin viehättävin mutta myös vaativin osuus. Maat nousevat nyt jyrkähkösti jokilaaksosta, paikoin kalliotörminä, paikoin männikkörinteenä. Hirvipäitten kivirakka hohtaa etelänpuolella. Nivat muuttuvat koskiksi. Repojoen suun jälkeen on vastassa Järnäköngäs, sitten tulee Kivikoski, sitten Jäkäläkoski. Ne ovat vielä helpohkoja, mutta seuraavana tuleva Saarikoski pistää jo taidot koetukselle.

Saarikosken jälkeen on pitkähkö suvanto ennen Mukkakoskea, joka sekin uhkaa heittää kanootin kivelle. Jonnekin tänne, Hirvipäitten tienoille, on hyvä jäädä yöksi. Täältä on enää muutaman tunnin melonta Kutturaan. Mukkakoski on viimeinen koski reitillä, sen jälkeen loppumatka on pelkkää suvantoa ja matalaa sorapohjaista nivaa.

Mukkakoski – Kuttura

Pitkä ja suora Hirvisuvanto avautuu eteen heti Mukkakoskelta lähdettäessä. Suvanto on lähes 7 kilometriä pitkä. Tuolla matkalla on kaksi pientä mutkaa, joten suvantoa ei näe päästä päähän. Toinen mutka suvannon loppupäässä on erikoinen. Joki näyttää loppuvan metsään. Sitä se ei tietenkään tee, vaan siirtyy noin kolmen sadan metrin matkalla poikittain sijansa verran lounaaseen, pudoten samalla alemmalle portaalle.  Siirtymäportaalla on pikkusaarten ketju. Vesi putoaa niiden lomasta kuudesta eri paikasta alemmalle tasolleen, ja jatkaa sitten taas entiseen suuntaansa kaakkoon. Luultavasti pystysuora siirros kallioperässä aiheuttaa poikkeuksellisen uoman vaihdon. 


Hirvisuvannon jälkeen Ivalojoki tekee jyrkän mutkan koilliseen. Pikku Rullajoki ja Kivijoki yhtyvät mutkassa jokeen. Vesi virtaa nyt matalana sorapohjaisena nivana, ja sitä jatkuu Taimenjoen suulle saakka. Matalan veden aikana tässä voi joutua vetämään kanoottia. 

Kutturan silta ja Kutturan talot tulevat näkyville kohta Taimenjoen suun jälkeen. Veneluiska, johon reitti päättyy, on ennen siltaa joen oikealla puolella. Viimeisen päivän etapin pituus on 11 kilometriä. 

Vaativuus

Ivalon Matin vesiretkeilyreitti soveltuu parhaiten kanoottimelontaan. Reitti ei ole teknisesti erityisen vaativa, vaan soveltuu aloittelevallekin melojalle. Tähän tulee lisätä, että olosuhteet joella (ymparisto.fi) voivat vaihdella paljon kesän aikana.

Ivalojoessa ei ole järviä tasaamassa veden pinnan vaihteluita, ja siksi sateet tai niiden puute muuttavat jatkuvasti veden korkeutta. Alkukesällä vettä on riittävästi, mutta loppukesän kuivien jaksojen aikana nivat saattavat mennä niin vähävetisiksi, että väylän löytäminen kivien lomitse voi olla hankalaa. Pohjakosketukset ovat silloin tavallisia. Ne kuuluvatkin retken luonteeseen. Ivalojoen kivet ovat kuitenkin pyöreähköjä, vailla teräviä särmiä, ja kun niitä lisäksi peittää leväkerros – vesi on kyllä kirkasta ja puhdasta – ainakaan muovikanootti ei tartu kiviin.

Nivojen välissä suvannoissa vettä on runsaasti. Vesireitillä on se erinomainen ominaisuus, se ikään kuin kouluttaa melojaa. Alkumatka on tasaista vettä. Sitten alkaa tulla vastaan pikkunivoja, uusi aina entistä hieman vaikeampi. Kun tullaan reitin puoliväliin Hirvipäitten tykö, reitin vaativimmat kosket tulevat vastaan. Ne ovat Saarikoski ja Mukkakoski. Tässä vaiheessa kanootin käsittelyyn on tullut matkan varrelta kokemusta, varsinkin, jos kommunikointi etu- ja takamelojan välillä pelaa. Sitäkin on ollut aikaa harjoitella.

Ivalon Matin vesiretkeilyreitti on erämaareitti. Sen varrella ei ole mitään palveluita. Jos jotakin jää matkasta, sitä ei saa enää hankittua. Retkelle tuleekin varautua huolella. Lue lisää retkeilijän ABC:sta.

Vaatetusta tulee olla riittävästi. Säänvaihtelut voivat olla suuria ja nopeita. Vedenpitävät jalkineet ovat välttämättömät, koska vähävetisissä nivoissa saattaa joutua kahlaamaan. Ruokatarpeet ja keittovälineet tulee tietenkin ottaa mukaan, ja mielellään hieman ylimääräistä.

Majoittumiseen sopii parhaiten teltta. Se pitää lämpimänä, kuivana ja se pitää hyttyset loitolla, toisin kuin tavallinen laavu. Jäiden lähdöt ja tulvat ovat pitäneet matalat rannat puuttomina. Puutonta vyöhykettä seuraa yleensä koivikko, ja vasta sen takaisissa rinnemaissa tulee vastaan männikkö. Tulenteko sateessa saattaa siten kävelyttää, koska helposti syttyvää tervasjuurakkoa ei löydy rannasta.

Reitin varteen ei tule teitä. Jos jostakin syystä joutuu jalkamieheksi, kannattaa pyrkiä joen pohjoispuolelle. Ennen Repojokea kannattaa palata Inari–Kittilä -tielle. Repojoen suun ja Saarikosken väliltä kannattaa pyrkiä joko Nauramajängän tien päähän tai Litmurvaaralle nousevalle tielle, ja sieltä päätielle. Matkaa jokivarresta tulee nelisen kilometriä.
Jos joutuu kävelemään Saarikosken jälkeen, kannattaa pyrkiä Kutturaan. Joen pohjoispuolella kulkee joen suuntaisesti 1–2 kilometrin etäisyydellä joesta vahva polku Litmurvaarasta Kutturaan.  

Reitin melonta ei edellytä huippukuntoa. Normaalikuntoinen, terve ihminen selviää siitä hyvin. 

Palvelut joella

Tulenteko

Reitillä ei ole rakennettuja tulentekopaikkoja. Tulen teko yksityismaalle on kiellettyä.
Tehtäessä avotuli tulee valita paikka, jossa ei ole tulen leviämisen vaaraa. Tulen tekoon saa käyttää oksia, risuja ja juurakoita, lue lisää retkeilyn ABC:sta.
Avotulen teko on kielletty maastopalovaroituksen aikana.

Jäte- ja polttopuuhuolto

Reitillä ei ole jäte- eikä polttopuuhuoltoa. Retkeilijän on tuotava itse omat jätteensä pois maastosta. Lue lisää roskattomasta retkeilystä Retkeilyn ABC:sta.
Reitin varrella ei ole kuivakäymälöitä.

Yöpyminen

Telttailu ja laavut

Retkeiljät voivat tilapäisesti telttailla valtion maalla paikoissa, joissa se ei aiheuta häiriötä muille alueen käyttäjille. Yksityismailla telttailua tulee välttää. Yksityismaita on Ivalon Matissa, Hirvisuvannon loppupäässä ja Kutturassa.

Ohjeita joella liikkumiseen

• Reitin varrella on joitakin yksityisten omistamia taloja ja kämppiä. Niiden yksityisyyttä tulee kunnioittaa. Paikallisten ihmisten yksityisen tilan tarve on perinteisesti suurempi kuin Etelä-Suomessa tai Keski-Euroopassa. Leiriytyminen tai muu asettuminen vähemmän kuin noin kolmensadan metrin päähän asumuksista koetaan häiriönä.
• Luonnossa liikuttaessa tulee noudattaa jokaisenoikeuksia ja velvollisuuksia (ymparisto.fi). 

Ennakkovarustautuminen

Varusteet ja turvallisuus

• Ylimääräistä ruokaa on syytä ottaa mukaan päivän annos siltä varalta, että retkeilijä joutuu yöpymään maastossa. Vinkkejä retkiruokaan retkeilyn ABC:stä.  
• On muistettava, että reitin varrelta ei voi hankkia enää mitään varusteita.  
• Pidä puhelin ja tulitikut taskussasi vesitiiviissä pakkauksessa. Jos joudut veden varaan, saatat menettää kaikki muut paitsi taskussasi olevat tavarat.
• Älä lähde matkaan ilman karttaa ja kompassia.
• Käytä meloessasi aina kelluntaliiviä ja kypärää. Pidä puukko vyölläsi.
• Joen vesi on alkukesällä ja syksyllä kylmää. Varo sen takia veden varaan joutumista. Hyvä uimataitokaan ei auta kylmettymistä vastaan.
• Kajakissa/kanootissa on hyvä olla kirves, köyttä, korjausvälineitä ja varamela.
• Varaa riittävästi lämmintä ja myös tuulenpitävää vaatetta matkaan, myös lämmin päähine ja käsineet. Kumirukkaset pitävät sisäkäsineet kuivina. Pakkaa varavaatteet vedenpitävästi.
• Ota mukaasi ensiapuvälineet ja kesällä myös hyttyskarkotetta.
• Ilmoita suunnittelemasi reitti ystävillesi.
• Lisätietoa Melontaoppaasta (melonta.wasalab.com) ja melonnan turvallisuudesta ja varusteista (melontajasoutuliitto.fi). Katso myös Retkeilyn ABC:n turvallisuusvinkit.
• Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.

Matkapuhelimen kuuluvuus

• Matkapuhelin kuuluu joelle vasta reitin loppupäässä lähellä Kutturaa. Muualla kenttää saattaa löytyä, kun nousee ylös jokitörmästä. Tarkista matkapuhelinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. 
• Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.
  • Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.

Sesonkiajat

• Jäät lähtevät joesta toukokuun alussa. Jäiden lähtöä seuraa tulvakausi. Joki on korkeimmillaan ja virtaus voimakasta touko-kesäkuun vaihteessa. Sen jälkeen joki laskee kesäkuun aikana korkeustasolle, joka pysyy melko samana koko kesän.
• Paras melontakausi on 15.6.–20.8 välisenä aikana. Kesäkuun alkupuolella vesi riittää, mutta ilma saattaa olla vielä kolea.
• Syksyllä melontaa voi jatkaa lokakuulle saakka, mutta käytännössä takarajana on syyskuun puoliväli. Sen jälkeen vedet kylmenevät nopeasti.
• Sääskiä on eniten 25.6.–15.7. välisenä aikana. Jos leiriydyt maastoon, vältä tuulettomia, soisia ja pusikkoisia paikkoja.
• Joen sesonki on heinä–elokuu. Silloinkin reitillä on vain vähän melojia. Lisäksi joella voi tavata kalastajia.