Saaristomeren luonto

Yli 2 000 saarta kutsuu seikkailuun

Oletko jo löytänyt suosikkisaaresi Saaristomereltä? Karusta ulkosaaristosta muodostuvaan kansallispuistoon kuuluu yli 2 000 mannerjään ja aaltojen muovaamaa saarta ja luotoa.

Jurmo on ainutlaatuinen, soraharjun muodostama matala saari, joka on osa Salpausselkää. Valtaosa saaren kasvillisuudesta on karua katajanummea, jota laiduntavat saarella asuvat alpakat. Jurmon loivasti kaartuvat sorarannat muuttavat jatkuvasti muotoaan meren myllerryksessä. Saari on loistava kohde muuttolintujen tarkkailuun ja kylällä sijaitseekin aktiivisessa käytössä oleva lintuasema (tly.fi).

Jungfruskär on kansallispuiston paratiisisaari, joka sijaitsee keskellä Kihdin merenselkää. Saari on tunnettu erityisesti orkideoistaan ja hoidetuista perinnemaisemistaan. Jungfruskäriin ei ole vakituista lauttayhteyttä, mutta omalla veneellä voi kiinnittyä saaren retkilaituriin.

Örön linnakesaari avautui yleisölle vuonna 2015, kun armeijan satavuotinen toiminta saarella päättyi. Rajattu pääsy saarelle on suojannut sen luontoa liialta kulumiselta ja toisaalta armeijan toiminta on estänyt umpeenkasvua. Saarelta löytyy useita harvinaisia luontotyyppejä, kuten kangasajuruoholta tuoksuvia paahdenummia ja lähes koskemattomana säilyneitä hiekkarantoja.

Kuuluisimpien saarten lisäksi Saaristomeren kansallispuisto kätkee sisälleen lukemattomia muita pieniä ja suuria helmiä, joista monet voi tavoittaa ainoastaan omalla veneellä tai kanootilla liikkuen.

Itämeri kuhisee elämää

Itämeri luokitellaan usein yksitoikkoiseksi ja lajistoltaan köyhäksi. Todellisuudessa Itämeri on värikäs ja monipuolinen. Pinnan alla avautuu ihmeellinen maailma. Se on täynnä kuiluja ja kanjoneja, kraatterimaisia kuoppia, hiekkatasanteita ja kalliojyrkänteitä.

Itämeri on murtovetinen eli sen suolapitoisuus on pienempi kuin valtamerien, mutta suurempi kuin sisävesien. Itämeressä ei esiinny yhtä paljon lajeja kuin suuremmissa merissä. Kuitenkin Itämeressä viihtyvät eliöt esiintyvät siellä runsaslukuisina. Itämeren lajisto on hyvin erikoislaatuista. Osa lajeista on peräisin meristä, osa sisävesistä. Vain harva laji on erikoistunut murtoveteen.

Saaristomeren kansallispuiston vedenalainen luonto rakentuu saarten ja luotojen halkomista vesistä, jotka vaihtelevat matalista poukamista sadan metrin syvänteisiin. Saaristossa on paljon rantaviivaa ja suojaa kaikenlaisille vedenalaisille eliöille. Myös valon määrä on ratkaiseva tekijä eliöiden menestymiselle.

Asuinpaikka valitaan merenpohjan pehmeyden mukaan

Pehmeissä pohjissa, sedimenttiin kaivautuneina elävät muun muassa valkokatka (Monoporeia affinis) ja makkaramato (Halicryptus spinulosus).
Pehmeillä liejupohjilla ja karkeammilla hiekka- ja sorapohjilla esiintyy putkilokasveja, kuten sätkimiä (Ranunculus) ja ärviöitä (Myriophyllum).
Hiekkapohjia suosivat hietasimpukka (Mya arenaria) ja kampela (Platichthys flesus), jotka kaivautuvat mielellään pehmeään pohjaan.
Kovilla kivipohjilla useat lajit, kuten sinisimpukka (Mytilus edulis) ja merirokko (Balanus improvisus), kiinnittyvät alustaan ja hankkivat ravintoa suodattamalla vettä.

Avainlajit ovat ratkaisevassa asemassa

Rakkohauru, aiemmin tunnettu rakkolevänä

Rakkohaurut (Fucus vesiculosus) tarjoavat suojaisan elinympäristön monille lajeille. Leväkatkat, leväsiirat ja monet kalat, kuten kymmenpiikki ja kolmipiikki viihtyvät rakkohaurun seassa. Ravinnon runsaus houkuttelee paikalle petokaloja, kuten ahvenia ja haukia. Levärupi elää rakkohaurun pinnalla.

Sinisimpukka

Monet selkärangattomat eläimet elävät simpukankuorten välissä ja päällä. Sinisimpukat ovat tärkeää ravintoa useille vesilinnuille ja kaloille. Sinisimpukat siivilöivät vedestä planktonia ja samalla ravinteita, hiukkasia ja ympäristömyrkkyjä.

Liejusimpukka

Mudassa möyrivät liejusimpukat edistävät hapen kulkeutumista meren pohjaan. Tämä parantaa veden laatua ja olosuhteita merenpohjassa. Liejusimpukat ovat kampelan suurta herkkua.

Haasteita

Itämeren nykyisiä haasteita ovat muun muassa rehevöityminen ja ympäristömyrkyt. Lisäksi ilmastonmuutos ja roskaantuminen heikentävät Itämeren tilaa.

Merikotka - Luonnonsuojelun menestystarina

Esiintyminen

Puoli tuntia veneellä kohti ulappaa ja siellä se jo näkyy. Kunnioitusta herättävä koko ja vakaa liitotyyli paljastavat lähisaaren päällä kaartelevan lintuparin merikotkaksi. Kuluvana vuosikymmenenä merikotka on ihastuttanut läsnäolollaan Saaristomeren kävijöitä.

Toista oli puoli vuosisataa sitten. Tuolloin Merikotkan tulevaisuus näytti synkältä. Oli silkkaa tuuria, jos sattui näkemään sen kaartelevan taivaalla rauhalliseen tahtiinsa. Saaristomeren synkimpinä vuosina vain pari poikasta selvisi lentokykyisiksi saakka. Merikotkaa vaivasivat 1970-luvulla ravintoketjussa rikastuvat ympäristömyrkyt, jotka kertyivät tähän ravintoketjun huipulla liitelevään petoon. Lisäksi merikotkista maksettiin tapporahaa 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa, jonka vuoksi kanta oli käynyt pieneksi jo ennen ympäristömyrkkyjen ilmaantumista. Kahden tekijän yhdistelmä pienensi merikotkakantaa kohtalokkaasti.

Ympäristömyrkyistä DDT, PCB, dioksiini ja metyylielohopea rikastuivat ravintoketjun huipulla oleviin merikotkiin, ja vähensivät linnut sukupuuton partaalle. Myrkyn vuoksi munien kuoret jäivät niin ohuiksi, etteivät ne kestäneet hautomista.

Merikotkan pelastamiseksi luonnonsuojelutahot ryhtyivät järjestelmälliseen pelastusurakkaan WWF:n johdolla 1970-luvulla. Merikotkien ruokinta aloitettiin myrkyttömän ravinnon tarjoamiseksi aktiivisimpien luonnonsuojelutahojen toimesta jo 1960-luvulla. DDT:n ja PCB:n käyttö kiellettiin Itämerellä 1990-luvulla. Merikotkan pesäpuut rauhoitettiin ja luonnonsuojelualueita perustettiin rauhallisen pesimäympäristön takaamiseksi.

Vuosikymmeniä kestänyt aktiivitoiminta tuotti tulosta. Aluksi hitaasti, mutta lopulta merikotkakannat alkoivat tuntuvasti kasvaa. Saaristomeren kansallispuisto osallistui merikotkan pelastusurakkaan heti perustamisestaan alkaen. Oikeastaan jo ennen sitä, sillä monia saaria on otettu kansallispuistoon nimenomaan merikotkan suojelemiseksi. Järeäpuustoiset männiköt ovatkin nyt jo nelikymppisen Saaristomeren kansallispuiston yleisin metsätyyppi. Metsähallitus avusti tarkkailu-, ruokinta- ja rengastustoimintaa kuljetuksin ja puiston henkilökunta osallistui laajasti merikotkan pelastamiseksi tehtävään työhön.

Koe saaristoluonnon rikkaus

Saaristomeren maisema on poikkeuksellisen monimuotoista. Rantatyrskyt ja tuulen tuiverrus pitävät puuvartisen kasvillisuuden kurissa ja luovat kasvutilaa

runsaskukkaisille rantakasveille. Kallioiden välisissä notkelmissa, simpukkamailla ja kalkkisuonilla kasvaa reheviä saarnilehtoja ja runsaslajisia niittyjä. Kalliolammet ja suolampareet kuhisevat vesielämää. Ulkosaaristossa karut kallioluodot kohoavat paljaina merestä tarjoten linnuille ja hylkeille lepopaikkoja.

Kasvien ystävän kannattaa suunnata jollekin kansallispuiston hoidetuista laidunsaarista.  Niillä voit nähdä verikurjenpolvea ja käärmeenpistoyrttiä. Keväisillä lehdesniityillä kukkivat seljakämmekkä ja kevätesikko. Reheviltä laitumilta ja metsistä saatat löytää orapaatsamaa ja metsäomenapuita.

Nisäkäslajeja Saaristomeren kansallispuistosta löytyy 25, joista valtaosa on pikkujyrsijöitä. Voit kuitenkin nähdä suurempiakin eläimiä, kuten hirviä. Saaristomeren harvalukuiset itämerennorpat elävät pääasiassa kansallispuiston vesissä. Harmaahylje eli halli sen sijaan on hyvin yleinen ja saattaa tulla seuraamaan veneilijöiden touhuja.

Lintujen tarkkailija ei saaristossa pety, sillä kansallispuiston alueella tavataan 132 lintulajia. Lokit, lapintiirat, haahkat, ruokit ja riskilät pesivät pienillä lintuluodoilla. Kyhmyjoutsen, merihanhi ja ristisorsa tekevät pesänsä rauhaisaan saaristoon, kun taas merikihut tähyilevät korkeilta kallioilta. Lehtevien saarten suojaisissa laaksoissa asustelevat pähkinähakki ja kirjokerttu. Myös uhanalainen räyskä ja etelänsuosirri elävät Saaristomeren kansallispuistossa.

Elämää pinnan alla

Perinnemaisemat ovat tärkeä osa elävää saaristoa

Saaristomeren kansallispuistossa voit tehdä aikamatkan menneisyyteen, sillä puiston erikoisuutena ovat perinnemaisemat: lehdesniityt, hakamaat, kedot, rantaniityt ja nummet, joilla saaristolaisten karja on laiduntanut vuosisatojen ajan.

Lehdesniitty on avointen niittylaikkujen ja pensas- ja puuryhmien mosaiikki.
Tuoreet ja kosteat niityt ovat puuttomia runsaskukkaisia niittyjä.
Rantaniitty on nimensä mukaisesti rannan matalakasvuinen niitty.
Kedoiksi kutsutaan kuivia niittyjä.
Hakamaa on laidunmaa, jossa kasvaa harvahkoa puustoa.
Metsälaidun on puustoltaan hakamaata tiheämpi.
Nummi on puuton, kulotuksilla ja laidunnuksella ylläpidetty varpukangas.

Perinnemaisemat vaativat hoitoa säilyäkseen. Saaristomeren niittyjen, ketojen ja nummien maisemanhoitajia ovat laiduntavat eläimet. Perinteisen karjatalouden vähennyttyä saaristossa perinnemaisemien uhkana on pensoittuminen ja metsittyminen.

Lehdesniittyjen hoito ja perinnemaisemien raivaukset sujuivat sata vuotta sitten osana maatalouselinkeinoa, joka mahdollisti elämän saaristossa. Tänä päivänä kansallispuiston perinnemaisemien hoito toteutetaan monien eri tahojen yhteistyönä. Lehdesniityillä ahkeroivat puistomestarien ja suojelubiologien ohella karjanomistajat, oppilaitokset, vapaaehtoiset ja urakoitsijat. Tärkeimmän ja suurimman työn tekevät kuitenkin edelleen eläimet. Puistossa on nykypäivänä satoja hehtaareita perinnemaisemaa.

Talkoot perinnemaisemassa

Lukuisat vapaaehtoisjärjestöt toteuttavat tänä päivänä perinnemaisemien hoitoa saaristossa. WWF:n (wwf.fi), Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin (sll.fi), Arkipelagia-seuran (arkipelagia.fi) ja Metsähallituksen yhteisillä talkooleireillä vapaaehtoiset ottavat osaa muun muassa lehdesniittyjen kevätsiivoukseen, niittämiseen ja nummen kulotukseen.

Jungfruskär on yksi Suomen arvokkaimmista perinnemaisemakohteista ja samalla loistava esimerkki kansallispuiston moniulotteisesta yhteistyötoiminnasta. Saaren luonnonhoitotyöt aloitettiin yli 30 vuotta sitten, pian Saaristomeren kansallispuiston perustamisen jälkeen. Hoito on jatkunut ja laajentunut tähän päivään saakka ja tulos näkyy niin maisemassa kuin lajistossakin. Nykyään saari on monimuotoisuuden keskittymä ja tärkeä turvasatama monelle saaristossa ja manner-Suomessa vähiin käyneelle eliölajille. Pieteetillä hoidetut poikkeuksellisen ravinteiset lehdesniityt, kedot ja laaja rantaniitty elättävät kymmeniä uhanalaisia kasvilajeja ja niillä eläviä hyönteisiä.

Jungfruskärissä vietetään vappua ”haravoimalla metsää” eli lehdesniityiltä haravoidaan lehtiä ja kerätään risuja. Näin niittykasveja tukahduttavat lehdet ja niittoa estävät oksat saadaan pois maastosta. Kesällä on vuorossa niittotyö ja sen jälkeinen haravointiurakka. Niiton jälkeen lehmikarja karauttaa rantaniitylle jälkihoitotöihin. Talkoolaisena jokainen pääsee osaksi saaristoniittyjen hoidon vuosisataista ketjua.

Lisätietoja kansallispuiston alueella järjestettävistä talkooleireistä löytyy sivulta Vapaaehtoiseksi Saaristomeren kansallispuistoon.