Iso Linnamäki on Suomen parhaiten säilyneitä keskiaikaisia rauniolinnoja. Se perustettiin luultavasti 1200-luvun jälkipuolella ja hylättiin jo keskiajalla. Linnan historia on kuitenkin ratkaisematon arvoitus.
Salaperäinen menneisyys
Venäläisten tykkitulta
Soranottoa, tutkimusta ja turismia
Salaperäinen menneisyys
Iso Linnamäen historia kytkeytyy Porvoon, Itä-Uudenmaan keskiaikaisen pääpaikan, varhaisiin vaiheisiin. Linnan menneisyys on kiehtonut tutkijoiden mieltä, mutta täyteen varmuuteen historian kulusta ei ole päästy. Linnan perustusten alta on saatu viikinkiajalle, 800–900-lukujen tienoille menevä radiohiiliajoitus. Paikalla lienee ollut tällöin asutusta, mutta varsinainen linna on mitä ilmeisimmin myöhempää perua. Linnamäeltä ei ole löytynyt viikinkiajan esineistöä, mutta keskiaikaiset löydöt ovat runsaita. Ne sisältävät muun muassa rautaisia panssarinuolen kärkiä, veitsiä, pihdit, kynttilänjalan ja nauloja sekä kivisaviastioiden palasia.
Eräät tutkijat ovat arvelleet, että Linnamäki olisi tanskalaisten 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa rakentama. Toiset ovat puolestaan liittäneet Linnamäen ruotsalaisten Hämeeseen 1230- ja 1240-luvuilla tekemiin sotaretkiin. Kolmantena vaihtoehtona on esitetty, että linna liittyisi ruotsalaisten etenemiseen kohti Karjalaa ja Suomenlahden perukkaa 1200-luvun lopulla.
Viimeisin tulkinta vaikuttaa todennäköisimmältä pietarilaisten tutkijoiden tuoreen ja merkittävän löydön valossa. Vuosina 2007–2009 Nevan suistossa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa paljastui ruotsalaisten vuoden 1300 maissa rakentama Maankruunun linna. Se on rakenteeltaan lähes samanlainen kuin Iso Linnamäki. Sensaatiomaisen löydön ja Linnamäeltä löydetyn keramiikan ajoittamisen ansiosta voimme arvella, että Linnamäki kuului yhdessä Viipurin ja Maankruunun linnojen kanssa ruotsalaisten 1200-luvun itään suuntautuneiden valloitusten etappeihin.
Linna saatettiin hylätä jo 1300-luvun alussa. Se otettiin kuitenkin mahdollisesti uudelleen käyttöön vuosisadan jälkipuolen levottomina aikoina Porvoon voutikunnan hallintokeskukseksi. Varmaa on, että Linnamäki jäi monien muiden pikkulinnojen tapaan viimeistään 1400-luvun kuluessa kokonaan pois käytöstä.
Venäläisten tykkitulta
Linnamäellä on kuljettu myös uudella ajalla. Tästä kertovat esinelöydöt 1700- ja 1800-luvuilta: esimerkiksi rahat, savipiippujen palat ja pullolasin sirpaleet. Varhaisin kartta, johon linna on merkitty, on peräisin vuodelta 1747.
Suuren Pohjan sodan aikana venäläiset valloittivat Suomen Ruotsilta. Porvoossa taisteltiin kesällä 1713 Porvoonjoen sillan kahden puolen, ja venäläisillä oli tykkiasema Iso Linnamäellä, strategisesti kaupungin yllä. Sittemmin sissinä kuuluisuutta nauttinut Stefan Löfving poltti taistelun aikana Porvoon sillan. Linnamäeltä kerrotaan ammutun tykillä vielä hattujen sodan aikaan vuonna 1741.
Soranottoa, tutkimusta ja turismia
Linnamäen sotaisempien vaiheiden jälkeen porvoolaiset käyttivät mäkeä soranottoon. Kaupunki kielsi soranoton jo vuonna 1756 ja toistuvasti tämän jälkeen, keisarinkin mahtikäskyllä. Tapaa ei saatu kokonaan kitkettyä. Hiekanotto on vaurioittanut etenkin mäen pohjoisosaa ja lounaisreunaa.
Linnamäen valleja ja vallihautoja kunnostettiin vuosina 1908–1909. Vallihautojen pohjalta nostettiin hiekkaa vallien harjalle. Arkeologisia kaivauksia mäellä tehtiin 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja viimeksi vuona 1971.
Linnamäellä on pitkä historia myös nähtävyytenä. Ruotsin kuningas Kustaa III vieraili mäellä kesällä 1789. Porvoon pappilan palkollisten tehtävänä oli pitää huolta mäen siisteydestä. Jo tällöin mäen arvoituksellinen historia, hyvin säilyneet vallit ja linnan laelta avautuva maisema houkuttelivat sekä porvoolaisia että kauempaa tulleita matkalaisia. Mäellä järjestettiin myös kansanjuhlia ja yleisötapahtumia 1800-luvun lopulla.
Porvoon kaupunki yhdessä Museoviraston kanssa on vastannut Iso Linnamäen hoidosta. Nykyisin kohdetta hoitaa Metsähallituksen luontopalvelut yhdessä Porvoon kanssa.
