Korteniemen perinnetila


Liesjärven kansallispuisto
Korteniemessä voit tutustua 1910-luvun metsänvartijatilan elämänmenoon. Tilalla hoidetaan perinteistä kulttuurimaisemaa vanhan ajan menetelmin.
Korteniemen entisen metsänvartijatilan pihapiiri rakennuksineen, puutarhoineen ja viljelyksineen on säilynyt lähes muuttumattomana yli sata vuotta. Kesäaikaan tilalla eletään 1910-luvun mukaisesti.
Kesäisin Korteniemessä käyskentelevät suomalaisten alkuperäisrotujen kotieläimet: lehmät, lampaat sekä kanat ja kukko. Kotieläinten hoivailu kuuluu perinnetilalla vierailevien suosikkipuuhiin. Pelloilla ja kasvimaalla viljellään vanhoja kotimaisia kasvilajikkeita perinteisin työtavoin. Ruis leikataan viikatteilla, kuivataan kuhilailla ja puidaan varstoilla riihessä. Perinnetilan tarkoituksena on kulttuurimaiseman, vanhan rakennuskannan ja kulttuurista riippuvaisten lajien suojelu sekä vanhan perinnetiedon ylläpitäminen.
Nykyisin Korteniemi on Metsähallituksen ainut Etelä-Suomessa sijaitseva metsänvartijatila, jossa rakennusten ja pihapiirin ehjä kokonaisuus on säilynyt. Metsähallitus on teettänyt tilan historiasta ja vanhasta maankäytöstä selvitykset, joiden pohjalta on laadittu perinnetilan hoidon erityissuunnitelma vuonna 1997.
Korteniemen perinnetilaan tutustuminen on maksutonta.
Lue tilasta lisää uudelta luontoon.fi-sivustolta
Kohdetta hoitaa: Metsähallitus, Luontopalvelut.
Tämän sivun osoite on luontoon.fi/korteniemi
Yhteystiedot
Osoite
Korteniemen perinnetila, Liesjärven kansallispuisto, Korteniementie 270, 31350 Liesjärvi
Ajankohtaista
Tapahtumat, uutiset ja sosiaalinen media. Lue lisää ajankohtaista-sivulta.
Korteniemen perinnetilan esite
Vinkit lasten kanssa retkeilyyn
Vinkkejä opettajille
Retkietiketti
1. Kunnioita luontoa.
2. Suosi merkittyjä reittejä.
3. Leiriydy vain sallituille paikoille.
4. Tee tulet vain sallituille paikoille.
5. Älä roskaa.