Syrjäisen Korteniemen rakentaminen metsänvartijatilaksi alkoi 1880-luvulla, kun valtio osti maat ja asuintalon jatkeeksi lisättiin tupa metsähallinnon virkamiesten tarkastusmatkojen majoitusta varten.
Metsähallitus osallistui metsänvartijatilojen rakennuskustannuksiin ja valvoi, että rakennustyöt tehtiin kunnolla eikä puutavaraa tuhlattu. Mitään tyyppipiirustuksia ei käytössä ollut, vaan metsänvartijatilat edustavat paikallista rakennustapaa.
Asuintalon lisäksi Korteniemen suojeltuja rakennuksia 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta ovat aitta, karjarakennus, kalustovaja, talli, savusauna, puuvaja ja riihi. Metsähallitus on kunnostanut rakennukset Museoviraston valvonnassa ja metsänvartijan torpassa voi nyt nähdä, miten siellä sata vuotta sitten elettiin: tuvan puoli oli metsänvartijan perheen käytössä, vieraskamarin seinillä ovat säilyneet ruusutapetit ajalta, jolloin huonetta käyttivät vain "metsäherrat" matkoillaan. Pihapiiriin kuuluu myös varjeltuja rakennuksia myöhemmältä ajalta.
Metsänvartijan tehtävät
Metsänvartijan velvollisuuksiin kuului kruununmetsien valvonta metsäpalojen, luvattomien hakkuiden ja salametsästyksen estämiseksi sekä metsänhoitajan avustaminen ja "raatelevaisten eläinten hävitys" eli pelättyjen suurpetojen jahdin järjestäminen tarvittaessa. Metsänvartijaksi valittavan piti osata laskea, lukea ja kirjoittaa ja hän sai valtiolta virka-aseen turvakseen.
Aluksi metsänvartiointi oli sivuelinkeino torpan pikku peltojen viljelyn ja karjanhoidon ohessa, mutta 1900-luvun alusta alkaen metsänvartiointi katsottiin jo pääelinkeinoksi ja metsänvartijan työkenttä laajeni käsittämään kaikki metsänhoitotyöt. Korteniemen metsänvartijoina toimivat Lönngrenin suvun miehet yhtäjaksoisesti yli sadan vuoden ajan.
Lapsuus Korteniemessä
Metsänvartijan lapsille asuminen Korteniemessä oli 1900-luvun alussa samanlaista kuin muillakin pientiloilla: kun oman perheen voimin hoidettiin vähäiset pellot ja muutama lehmä, kana ja lammas, lapsia tarvittiin talon töissä mukana jo "vähäpoikana" ennen kouluikää. Koulunkäynti kävi sekin työstä, sillä matka oli monen kilometrin mittainen eikä maantie tullut kotiin asti vaan lasten piti soutaa tai talvella hiihtää järven yli ja jatkaa sitten jalan.
Leikkeihin jäi sentään aikaa silloinkin ja metsänvartijan tilalla poikkesi usein vieraitakin, joilla saattoi olla mukana jännittäviä tavaroita. Metsänvartijan tyttären hienoimpia leikkikaluja olivat metsätyömiesten tupakkalaatikot, pahviset paperossiaskit, joiden kansia koristivat hienot piirrokset. Askiin hän keräsi höyheniä, koreita kiviä ja muita kauniita esineitä luonnosta ja säilytti aarteitaan vintillä.
