Kruunun pohjoisen rajalinnan aika (1604-1650)
Johannes Messenius, Kajaanin linnan kuuluisin vanki (1616-1635)
Per Brahen vapaaherrakunnan sydän (1650-1681)
Kruunun linnan toinen kausi (1681-1793)
Rauniolinnan kunnostaminen (1890-)
Kuuluisia kainuulaisia
Kruunun pohjoisen rajalinnan aika (1604-1651)
Ruotsi havitteli 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa yhteyttä Jäämerelle. Raja oli pohjoisessa määrittämättä ja Olavinlinna oli Ruotsin pohjoisin varustus pitkällä Venäjän vastaisella rajalla. Kaarle-herttuan käskystä Kajaanin linnan rakennustyöt aloitettiin samanaikaisesti Oulun linnan kanssa vuonna 1604.
Linna rakennettiin valtakunnan koillisosien turvaksi ja hallinnolliseksi keskukseksi. Sen tehtävänä ei ollut pelkästään puolustus vaan sen tuli toimia myös Jäämerelle tähyävän valtakunnan tukikohtana. Lisäksi se toimi Oulujärven vesistön etelä- ja pohjoispuolen yhdistävänä tarkoin vartioituna kulkutienä yli vuolaan Kajaanijoen.
Linna otettiin käyttöön oletettavasti vuonna 1610 vaikka se ei ollut vielä valmis. Rakentaminen jatkui ja vuoteen 1620 mennessä saarella oli suuri linna. Sillä oli pituutta 65 kyynärää (39 m), jonka muureilla oli paksuutta 6 kyynärää (3,6 m) ja jonka päissä oli kaksi ulkonevaa tykkitornia, rondellia.
Muurien sisäpuolella rakennukset olivat puisia. Koska linnasaari oli ahdas, huoltorakennuksia sijaitsi myös joen molemmilla rannoilla. Vuonna 1618 varuskuntaan kuului kapteeni, luutnantti, kaksi vahtimestaria ja 48 sotilasta, jotka kuluttivat paljon elintarvikkeita ja polttopuita. Varuskunnan tarpeista huolehti vuonna 1610 lähiseudulle rakennettu linnan hallinnassa oleva maatila, latokartano.
Linnan rakentaminen tyrehtyi 1620-luvulla Jäämeren suunnan menettäessä kiinnostavuuttaan. Seuraavina vuosikymmeninä tehtiin vain välttämättömiä ylläpitotoimia. Myös varuskunnan miehitystä pienennettiin.
Johannes Messenius, Kajaanin linnan kuuluisin vanki (1616-1635)
Syrjäistä Kajaanin linnaa käytettiin 1620-1640 –luvuilla vankilana. Sen kuuluisin vanki oli historioitsija Johannes Messenius.
Johannes Messenius syntyi Ruotsissa vuonna 1579 tai 1580. Hän opiskeli Puolassa Braunsbergin jesuiittakoulussa ja valmistui tohtoriksi Saksassa. Opiskelujensa jälkeen Messenius toimi oikeustieteen professorina Uppsalassa vuosina 1609-1613.
Syynä vuonna 1616 langetettuun tuomioon oli epäily maanpetturuudesta ja yhteyksistä katoliseen Puolaan. Lisäksi hänen epäiltiin kuuluvan salaiseen jesuiittajärjestöön. Perhe seurasi häntä rangaistusajaksi Kajaaniin.
Kajaanin linnassa hän kirjoitti pääteoksensa Scondia Illustratan, Ruotsin valtakunnan historian. Vapauduttuaan vankilasta hän muutti Ouluun odottamaan lupaa Ruotsiin palaamiselle. Lupaa ei kuitenkaan tullut ja Messenius menehtyi Oulussa vuonna 1636.
Messeniuksen kuvaus Kajaanin linnasta:
Kun kirjoitettiin vuosi tuhatkuusisataaseitsemän,
tapahtui se, mitä nyt sanon.
Herra Kaarle antoi loistokkaasti kruunata itsensä
ja rouva Kristiinan, puolisonsa.
Pojasta herra Kustaasta tuli Suomen herttua.
Koska venäläisellä on tapana tehdä hyökkäyksiä
Pohjanmaalle, kuningas Kaarle päättää sitten,
että Pohjanmaalle pitää rakentaa linna.
Näin siis rakennettiin
vähäisellä taidolla Kajaanin linna.
Se on muutaman peninkulman päässä rajasta
matalassa virrassa tahi joessa.
Talvella ja kesällä, kun vaara on suurin,
siellä ei ole vettä syvemmälti kuin
minkä yli pystyy kahlaamaan
polviaan kastelematta.
Näin on tapana käydä jokaisen sadepuron kanssa.
Tämän työn aloittaja oli narri,
ja linnanrakentamisessa lapsi.
Se on kuin Pohjoismylly Tukholmasssa
ja melkein siten tehty.
Siltä se näyttää ja on yhtä suuri.
Kuitenkaan korkea esivalta ei vielä tiedä
yhtään mitään muuta, kuin että se on
voittamaton vaikka sitä piirittäisi
kaksikymmentätuhatta miestä.
Johannes Messenius, Suomen nimikronikka
Toimittaneet ja suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna
Per Brahen vapaaherrakunnan sydän (1650-1681)
Vuonna 1650 valtakunnan drotsi kreivi Per (Pietari) Brahe sai Kajaanin vapaaherrakunnakseen. Per Brahen käskystä perustettiin Kajaanin kaupunki vuonna 1651. Hän määräsi myös korjaustoimia itse linnaan. Linnanpäällikkö eli hopmanni toteutti niitä kuitenkin hyvin hitaasti. Varuskunta oli 1650-luvulla hyvin pieni: kaksi vahtimestaria, kersantti sekä kymmenen sotilasta. Vasta uuden hopmannin, Samuel Långin myötä linnaa lähdettiin uusimaan ja vahvistamaan tarmokkaasti. Långin kaudella myös varusväen määrä kaksinkertaistettiin.
Långin aikakaudella linnan puiset rakennukset korvattiin kivirakennuksilla, eteläsivulle rakennettiin uusi porttiholvi, korotettiin sisäpuolen muureja ulkomuurien tasolle ja rintavarustus rakennettiin kahden sylen (3,6 m) maakerroksen päälle. Lisäksi korotettiin ulkomuureja ja pyörötorneja, jotka oikeastaan olivat niin matalalla ettei niistä olisi voinut ampua linnan ympäristöön. Långin aikakaudella uusittiin myös linnasaarta kiertävä paaluvarustus. Korjaustöiden tarkoituksena oli varautuminen venäläisten hyökkäyksiin. Vuoden 1674 jälkeen työt hiljenivät.
Kruunun linnan toinen kausi (1681-1793)
Runsaskätiset läänitykset ja lahjoitukset ajoivat Ruotsin kruunun taloudelliseen ahdinkoon, josta pelastuksen tarjosi reduktio eli läänitysten palauttaminen takaisin kruunulle. Kajaanin linna palasi kruunun hallintaan vuonna 1681.
Kruunun silmissä linna vaikutti sekä vanhanaikaiselta ja tarpeettomalta ja jopa sen lopettamista ensin harkittiin. Lopulta linnan ovia ei suljettu mutta varusväki supistettiin mahdollisimman pieneksi. Sodan uhatessa Paltamon ja Sotkamon talonpojat velvoitettiin lähettämään 150 miestä kaupungin porvariskaartin kanssa linnan vahvistukseksi.
Linnan arki oli alussa rauhaisaa. Suuri Pohjan sota syttyi vuonna 1700, mutta sen vaikutukset eivät heti yltäneet Kajaaniin asti. Kainuulaisten tilannetta rauhoitti vuonna 1703 solmittu rajarauha rajantakaisten karjalaisten kanssa. Rauha rikkoutui 13. maaliskuuta 1712 karjalaisten ja venäläisten hyökätessä Kajaanin kaupunkiin. Poltettuaan ja ryöstettyään osan kaupungista vihollinen vetäytyi takaisin.
Venäläiset miehittivät koko Etelä-Suomen vuonna 1714. Vaikeakulkuisten taipaleitten takana sijaitseva Kajaani sai olla pidempään rauhassa. Tämä aika hyödynnettiin varustamalla linnaa odotettavissa olevan hyökkäyksen varalle. Linnan molempien tornien yläosat revittiin pois ja tilalle rakennettiin tykkipattereita. Linnanmuurien suojaksi kasattiin paksu turvekerros. Tykkipattereita rakennettiin yhteensä seitsemän. Itätornin patterit nimettiin Ulrikaksi ja Hessen Casseliksi. Länsitornin patterit nimettiin Carolukseksi ja Gloriaksi. Kaupungin puoleisella portilla puolustuksesta huolehti Armfelt ja koillisen portin päällä Clerck. Seitsemäs patteri Victoria oli ns. Tauhasentornin päällä. Linnaluodon ylävirralle kerättiin kiviesteitä ja espanjalaisia ratsuja. Loputkin kaupungista poltettiin jotta vihollinen ei saisi siitä suojaa.
Vuonna 1715 venäläiset lähestyivät pienellä osastolla linnaa kahdesti. Linnan puolustajat pitivät näillä kerroilla pintansa ja venäläiset joutuivat vetäytymään. Linna oli tuolloin ruotsalaisten ainoa tukikohta Suomessa.
Tammikuuussa 1716 linnaa lähestyi iso venäläisten osasto. Tarinan mukaan venäläisiä oli noin 4000. He aloittivat linnan systemaattisen piirityksen rakentamalla valleja ja tykkipattereita molemmin puolin jokea. Linna ja sen noin 50 miehen varusväki joutui yli kuukauden ajaksi yötä päivää jatkuvan tykkitulen kohteeksi. Piirityksen pitkittyessä linnan muona-, polttopuu- ja ammusvarastot ehtyivät. Epätoivoiselta tuntuvassa tilanteessa linnan puolustajat sopivat antautumisesta ja avasivat portit 24.2.1716. Puolustajille oli luvattu vapaa poistuminen, mutta sitä venäläiset eivät sallineet; koko joukko vangittiin ja vietiin Venäjälle. Itse linnan venäläiset tyhjensivät ja lähtiessään räjäyttivät sen puolustajilta jääneen ruudin avulla.
Suuren Pohjan sodan jälkeen aloitettiin Kajaanin linnan jälleenrakentaminen, mutta se ei ollut sodan runtelemassa valtakunnassa jälleenrakennustöiden kärkipäässä. Linnaa korjattiin hitaasti ja vähitellen korjaustoimenpiteet lopetettiin. Vuonna 1793 linnoituksesta luovuttiin kokonaan. Strategisen merkityksen Kajaanin linna menetti vuonna 1809, jolloin Suomesta tuli Venäjän autonominen ruhtinaskunta ja siten osa Venäjää.
Vaikka linnan käyttö loppui, linnasaaren merkitys kulkutiena Oulujoen vesistön yli säilyi. Virran yli oli kulkenut 1600-luvun alkuvuosista lähtien tie, joka kulki linnan ja porttien läpi. Näin jokainen kulkija matkasi aina ensin linnan ja myöhemmin linnanraunion halki. Huonokuntoinen silta uusittiin 1840-luvun alussa ja peruskorjattiin vuonna 1886. Nykyinen rauniot ylittävä betonisilta rakennettiin vuonna 1937.
Rauniolinnan kunnostaminen (1890 -)
Rauniolinnan ensimmäiset kunnostustyöt (1890-1911)
Linnan rauniot uinuivat Ruususen unta ja menivät pikku hiljaa huonompaan kuntoon. Ne olivat vuoden 1716 räjäytyksen jäljiltä metrien paksuisten maa- ja kiviainesten peitossa siitäkin huolimatta että paikalliset hakivat rauniosta kiviaineksia rakennuksiinsa. 1800-luvun lopulla herättiin pelkoon että linnan seinämät sortuvat virtaan.
Ensimmäiset korjaustyöt tehtiin vuosin 1890-1892. Tuolloin muun muassa paikattiin sortumia ja madallettiin raunioita. Läntinen torni tyhjennettiin maasta. Korjaustyön aikana otettiin talteen satoja metalliesineitä. Korjaustöitä jatkettiin vuosina 1910-1911.
Rauniolinnan esiinkaivuu 1937
Yhteiskunnan autoistuminen johti Kajaanin linnan esiinkaivamiseen. Raunion yli menevä puusilta oli autoliikennettä varten liian kapea ja heikkokuntoinen. Uuden teräsbetonisen sillan perustustöiden yhteydessä vuonna 1936 löytyi muun muassa Per Brahen linnaan lähettämien marmoritaulujen palasia. Tämä herätti suurta yleistä kiinnostusta ja johti linnan kaivaus- ja restauroimistyöt aloitettamiseen kesällä 1937.
Kaivauksissa poistettiin metrien paksuiset maa- ja kivikerrokset. Maan poiston yhteydessä otettiin talteen noin 1800 löytöä, etupäässä metalliesineitä kuten avaimia, heloja ja saranoita. Korjaustöissä linnan muureja korjattiin ja korotettiin. Vuosina 1890-1892 tehdyt tiilikorjaukset korvattiin harmaakivellä. Linnan pohjapiirustusta muokattiin vastaamaan 1600-luvun pohjapiirustusta.
Jatkuvaa ylläpitoa
Jatkuvaa ylläpitoaLinnassa tehdään edelleen vauriokartoituksia säännöllisesti ja korjauksia suunnitellaan niiden pohjalta.
Kuuluisia kainuulaisia
Kajaanin linnan rauniot ja sen molemmin puolin virtaavat vuolaat kosket ovat innoittaneet suomalaista kulttuuriväkeä 1800-luvulla. Linnan viereisessä rantapuistossa sijaitsevat Eino Leinon ja Elias Lönnrotin patsaat muistuttavat tästä ajasta.
Elias Lönnrot (1802-1884) toimi Kajaanissa piirilääkärinä ja teki Kajaanista käsin runojen keruumatkojaan, joiden pohjalta syntyi Suomen kansalliseepos Kaleva. Hänen luonaan kävi lukuisia kuuluisia vieraita. Esimerkiksi venäläinen professori Jakov Grot kuvaili näitä seutuja matkakirjassaan. Toinen Lönnrotin vieras, Sakari Topelius kuvasi Kajaanin linnaa teoksessaan Välskärin kertomuksia (1851-1857), Finland framstäldt i teckningar (1845-1852) ja Maamme-kirja (1875).
Kajaanin oma pojan, Eino Leinon (alunperin Lönnbohm), kirjailijan ura alkoi runolla "Kajaanin linna" (kainuuneinoleinoseura.fi). Leino esitti runon 12-vuotiaana kansallishenkisessä juhlassa vuonna 1890. Samana vuonna runo julkaistiin Hämeen Sanomissa.