Levävaaran vaiheita

Kruununmetsätorppa

Ensimmäinen tieto Levävaarasta on peräisin Metsähallituksen verotustiedoista vuodelta 1846. Kirkonkirjoista vuodelta 1850 on peräisin tieto, että tilaa asuttivat Pehr ja Walbourg Komulainen, jotka ilmeisesti nälkävuoden 1863 jälkeen muuttivat muualle. Lapsia perheessä on ollut kuusi.

Levävaaran kruununmetsätorpassa on Komulaisten aikaan ollut peltoa yksi hehtaari, lisäksi oli kaskimaita. Niittyä oli 9 hehtaaria ja se antoi rehua kolmelle lehmälle, hevoselle ja neljälle lampaalle.

Metsänvartijatila

Vuonna 1869 taloon muutti uusi väki, Haveristen perhe. Isäntä Tuomas tunnettiin laajalti myös Levävaaran ukkona. Hän oli kuuluisa peuran ja karhun metsästäjä. Vaimona hänellä oli Lucia Pääkkönen. Kolmen Levävaaraan mukana muuttaneen lapsen lisäksi heille syntyi vielä kolme lasta. Kahdeksan vuoden talonpidon jälkeen Tuomas sai tehtävän metsänvartijana ja tilasta tuli metsänvartijatila.

Lue lisää metsänvartijasta ja Kainuun vaara-asutuksesta.

Tila menestyi ilmeisen hyvin ja vaaralle nousi suuren asuinrakennuksen lisäksi iso joukko talousrakennuksia. Karjaa oli enimmillään lähemmäs kaksikymmentä päätä. Väkeä talossa asui enimmillään parikymmentä. Talon kolmen sukupolven lisäksi Matti Kyllösen perhe asui siellä loisena ja Hilda Malinen oli piikana. Loiset olivat asunnottomia ihmisiä, jotka saivat asua taloissa työtä vastaan.

Itsellinen maatila

Tuomas luopui 1912 metsänvartijan työstään ja sitä jatkoi hänen poikansa Matti muutaman kilometrin päässä Latvavaarassa. Kun Tuomas vuonna 1918 kuoli, Levävaaraa alkoi isännöidä hänen poikansa Jussi, joka vaimonsa Marian kanssa sai 10 lasta. Jussin perhe asui tilaa aina sotaan saakka.

Sodan jälkeen tila jouduttiin rakentamaan uudelleen. Sen ostivat 1946 Heikki ja Anna Kinnunen, jotka rakensivat nykyisen asuinrakennuksen ja pitivät tilaa aina vuoteen 1965 saakka. Lapsia tilalla varttui neljä. 

Sota-aika Levävaarassa 

Talvisodan alkaessa marraskuun lopussa 1939 Levävaarankin asukkaat komennettiin evakkoon. Suomalaiset sotilaat polttivat rakennukset, jotta vihollinen ei pystyisi pitämään niitä suojapaikkoinaan. Kun talon väki palasi evakosta, paikalla oli vain hiiltyneet rauniot. Uusi väliaikainen asunto tehtiin vanhasta tallista ja elämistä aloitettiin alusta. Pian oli kuitenkin edessä uusi evakkomatka jatkosodan takia.

Sodan aikaan Kuhmossakin liikkui kierteleviä venäläisiä partisaanijoukkoja, jotka tuhosivat rajaseudun kyliä ja asutuksia. Suomalaisia joukko-osastoja oli pitkin itärajan pintaa valvomassa seudun turvallisuutta ja torjumassa partisaaniuhkaa. Yksi tällainen, pääosin nuorista miehistä koostuva joukko-osasto oli Viiksimossa. 

Kolme 19-vuotiasta miestä - Aaro Räsänen Lieksasta, Väinö Tiainen Rautavaaralta ja Onni Eskelinen Vieremältä - sai 21.7.1944 määräyksen mennä evakuoituun Levävaaran taloon tarkkailemaan mahdollisia partisaaneja. Noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevassa Juntin talossa oli juuri tuona iltana kyläseurat. Seurat pidettiin, vaikka talon koira haukkui metsään päin ja partisaanien pelättiin olevan lähistöllä. Jostain syystä partisaanit jättivät Juntin talon rauhaan ja menivät Levävaaraan. Vaikka suomalaisille sotilaille oli annettu käsky, että ainakin yhden heistä tuli aina olla valveilla, olivat ilmeisesti kaikki kolme suomalaista sotilasta nukahtaneet ja partisaanit pääsivät hyökkäämään taloon. He heittivät sisälle käsikranaatin. Yksi sotilaista kuoli sisälle, toinen kynnykselle. Kolmas yritti paeta, mutta hänet oli ammuttu muutaman metrin päähän talosta. Nuoret miehet päätyivät kotikirkkojensa sankarihautausmaille. Vaikka näistä ajoista on jo 75 vuotta, muistot elävät edelleen.

Luonnonsuojelukohde

Sittemmin tilan metsät hakattiin ja maat myytiin valtiolle. Levävaaran pihapiiri tuli osaksi Elimyssalon luonnonsuojelualuetta kun Ystävyyden puisto perustettiin vuonna 1990. Metsähallitus kunnosti päärakennuksen ja rakensi puron varren vesimyllyn uudelleen. Tilan peltoja ja pihapiiriä niitetään, jotta niittyjen harvinaistuva lajisto menestyisi.

Uutta eloa Levävaarassa

Perinteisen, laidunnukseen perustuvan karjatalouden väheneminen on tehnyt niityistä ja niiden lajistosta harvinaisia. Niittyjen ja perinnemaisemien hoitoa tehdään Metsähallituksen Luontopalveluiden toimesta.