Pyhä-Luoston luonto

Vuosimiljardit näkyvät Isokurussa Pyhällä

Pyhä-Luoston kansallispuistoa leimaavat komeat tunturit, jotka erottuvat selvästi alavasta ja tasaisesta ympäristöstään. Niistä korkein on 540 metriä meren pinnan ylle kurottava Noitatunturi. Luoston maisemallinen huippu Ukko-Luosto puolestaan kohoaa 514 metriä meren pinnan yläpuolelle. Pyhätunturin erikoisuutena ovat jyrkät rinteet, huippuja erottavat syvät kurut sekä karut kvartsiittilouhikot ja rakat. Tunturien lakien eli kerojen väliset kurut syntyivät jääkauden sulamisvesien kulutuksessa. Alueen hienoimpia nähtävyyksiä on 220 metriä syvä Isokuru.

Vinkki: Jos katsot tarkkaan, voit nähdä tuntureiden rinteillä kurujen lisäksi myös veden muovaamia lieveuomia.

Kirveen koskemattomat ikimetsät

Puuraja kulkee Pyhä-Luostolla 320–400 metriä merenpinnan yläpuolella. Tuntureiden alarinteitä peittävät yhtenäiset havumetsät, jotka muuttuvat alempana laajoiksi aapasoiksi. Alueen kasvillisuus on kvartsiittikallioperän ja rakkaisuuden vuoksi karua, ja varsinkin tunturikasvilajeja on vähän. Tuntureiden alarinteillä ja puronvarsilehdoissa on kuitenkin paikoin hyvin rehevää kasvillisuutta.

Pyhä-Luoston suot kuuluvat Perä-Pohjolan aapasuovyöhykkeeseen. Suotyyppejä on runsaasti, ja Luostolta Siurunjoen alajuoksulta löytyy myös reheviä lettosoita. Suoluontoa rikastuttavat monet lähteet.

Luostolla elää tyypillinen Metsä-Lapin kasvilajisto, jota täydentävät riekonmarja, tunturilieko, sielikkö, kurjenkanerva ja muut tunturikasvit. Kangasmetsissä viihtyvät mustikka ja puolukka, ja soilla kasvaa hilla. Puronvarsilta ja muilta reheviltä kasvupaikoilta voi löytää vaativampaa lajistoa, esimerkiksi metsäkurjenpolvea ja hiirenporrasta. Luostolla voi nähdä myös monia vanhan metsän eliölajeja, kuten kääpiä. Alueelta on löytynyt 80 kääpälajia, joista 11 on valtakunnallisesti uhanalaisia. Myös rikas sammal- ja jäkälälajien kirjo ilahduttaa kasvien ystävää.

Saukko ja karhu kuuluvat Pyhä-Luoston vakituisiin eläinasukkaisiin. Suurten suoalueiden reunamilla saatat nähdä laiduntavia hirviä ja tuntureiden rinteillä luppoa ja naavaa etsiviä poroja. Luostolta on tavattu 128 lintulajia, joista retkeilijä saattaa kohdata esimerkiksi kuukkelin viheltelemässä vanhan männyn oksalla. Petolinnuista voit nähdä piekanan, joka kaartelee tunturiketjun kerojen ympärillä myyräaterian toivossa.

Kuukkeli Pyhä-Luostolla

Kohta se lehahtaa paikalle, ja pian tulee toinenkin. Kuukkelit seuraavat tulentekopaikan viereisellä puun oksalla luonteelleen ominaisesti uteliaina retkeilijöiden touhuja. Pyhä-Luostolla kuukkelin voi nähdä esimerkiksi Tiaislaavulla tai Karhunjuomalammen laavuilla.

Suojaisien vanhojen havumetsien kuukkeli on maamme pienin varislintu, mutta sen liikehdintä muistuttaa tiaista. Lintu on alati liikkeessä pyrähdellen oksalta oksalle, ja sen eloisuutta vähentää vain kova pakkanen.

Kaikkiruokaiselle kuukkelille kelpaa lähes mikä tahansa marjoista ja siemenistä hyönteisiin, sieniin ja pikkulintujen muniin ja poikasiin. Retkeilijöiden taukoherkut puolestaan voivat olla sille haitallista ravintoa. Lumettomana aikana kuukkeli kerää ahkerasti talvivarastoja kotimetsänsä puiden kaarnan rakoihin.

Kuukkelin vahvinta esiintymisaluetta ovat Venäjän laajat taigametsät, ja lännessä sen levinneisyys ulottuu Norjan metsäisille syrjäseuduille. Kuukkeli pysyttelee kotireviirillään ympäri vuoden.

Kuukkeli on silmälläpidettävä ja rauhoitettu laji. 

Ihmeellinen suoluonto  

Pyhä-Luoston kansallispuiston tuntureilla on hienot ja koristeelliset suohelmat. Puiston suot ovat pääosin laajoja aapoja, joissa keskusta on läpipääsemättömän märkää (jollet saatu kulkemaan oikealla jänteellä) ja reunoja rajaavat puustoiset korvet ja rämeet. Luoston länsipuolella avautuvat puiston laajimmat aapasuot, mm. kaunis Joutsenenpesäaapa.

Kansallispuiston laajoilla aapasoilla on useita suotyyppejä karuista rahkasammalmattoisista rämeistä hillakorpiin ja vesipintaisista nevoista rehevimpiin lajirikkaisiin lettosoihin, joilla mm. keltaiset lettorikot kesäisin kukoistavat. Lettoja on Siurunaavalla sekä Pyhätunturin lounaisperukan soilla, onhan alueella kartallekin merkitty Peräletto.  Aapasoilla on myös lähteitä, puroja, jokia ja lampia. Kosteat elinympäristöt suosivat hyttysiä, jotka tarjoavat taas ehtymätöntä evästä lukuisille linnuille.

Tuntureiden rinteillä on myös rinnesoita. Pyhätunturin Peurakeron pohjoispuolen rinteen laajoilta lähdealueita virtaava pohjavesi aiheuttaa soiden muodostumisen rinteeseen. Rinnesuot yhtyvät tasamaalla Tunturiaapaan.

Helpoimmin suoluontoon pääsee pitkospuita pitkin Pyhätunturin Tunturiaavan luontopolulla. Luostollakin vaellusluontopolku vie myös tunturin takaisille soille. Ja etenkin hilla-aikaan kannattaa tietenkin uskaltautua pitkospuiden ulkopuolellekin makean marjan perässä.

Suomen eteläisimmät tunturikasvit 

Pyhä-Luoston kansallispuistossa sijaitsevat Suomen eteläisimmät tunturikoivikot. Hieskoivun alalaji, tunturikoivu, kasvaa tuntureilla ja pohjoisessa siellä missä havupuut eivät pärjää. Ankarissa olosuhteissa pärjäämistä auttavat muun muassa hyvä pakkaskestävyys ja vesomiskyky, katkeroaineisiin perustuva puolustuskyky kasvinsyöjiä vastaan ja kyky yhteyttää kuoren lehtivihreän avulla. Sieltä missä tunturikoivukaan ei pärjää, alkaa tunturipaljakka.

Maaperästä ja ilmastosta riippuen tunturikoivikkojen kasvillisuus vaihtelee kuivasta ja karusta aina reheviin tunturikoivulehtoihin. Eteläisissä, pääosin kuivissa ja kuivahkoissa tunturikoivikoissa kasvaa tavallisia varpuja eli variksenmarjaa, mustikkaa ja puolukkaa sekä jäkäliä ja sammalia.

Pyhä-Luoston kansallispuiston pienialaiset tunturikoivikot sijaitsevat Pyhätunturin alueella. Tunturikoivikkoon pääsee tutustumaan esimerkiksi Huttuloman autiotuvalta kohti tunturia (Peurakeroa) lähtevän reitin varrella. Koivikoiden tulevaisuus on vaarantunut ilmaston lämpenemisen myötä tapahtuvan männyn leviämisen takia. Jo nyt puiston tunturikoivikoissa yksittäiset sitkeät männyt sinnittelevät tunturikoivujen joukossa. Tunturikoivikoita pohjoisemmassa Lapissa kurittaneet tunturi- ja hallamittarituhot eivät ole toistaiseksi ulottuneet Pyhä-Luostolle.